Top

Archives for syyskuu 2018

TODELLISUUS VS. SOME 2/10

Eteinen. Se on kyllä joka kodissa tila, jossa arki näkyy ensimmäisenä. Kenkäpareja, hiekkaa, reppuja, lappuja, lippuja, avaimia, pulloja, työkaluja, pyykkiä ja kaikkea siltä väliltä. Eteinen asettaa aika kovat vaatimukset säilytyksen kannalta pysyäkseen edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Ja silti, vaikka kaikelle olisi oma paikkansa, jostain kumman syystä mikään tavara ei tunnu löytävän sinne, ... Read the Post

UUPUMUS EI OLE KENENKÄÄN OMAA SYYTÄ

Olen lukenut uupumuksesta ja burnoutista paljon. Olen myös itse kirjoittanut siitä blogissani monta kertaa. Koskaan en ole kuitenkaan kirjoittanut siitä, mitä ajattelen uupumuksen syistä yleisellä tasolla. Minua hätkähdytti lukea Umpun blogista hänen postauksensa Onko pakko jaksaa. Hän totesi siinä näin: Mää olen nähnyt vierestä, kun läheinen uupuu, mikä ei ole todellakaan meriitti mistään ... Read the Post

MITEN TÄSTÄ SELVITÄÄN?

Pitkästä aikaa kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Vaikka mielessä on paljon asioita, ei ole helppoa koota ajatuksiaan. Ja kun lopulta on saanut jollain lailla ajatuksia yhteen, kaikki se tuntuu turhalta kirjoittaa. Jotenkin sitä on asettanut itselleen valtavan korkean riman, jonka ali ei voi mennä. Olen jo kuukauden päivät tuntenut, että mieleni on vaipumassa syvemmälle masennukseen. Välillä olen ... Read the Post