Top

6 TAVOITETTA SYKSYYN

uus (21 of 22)-01

Syksyä kohden ajatukset kääntyvät tuleviin kuukausiin ja omaan jaksamiseen. Mitä odotan tältä syksyltä? Miten tämä syksy voisi olla mahdollisimman mukava? Mitä voisin tehdä itseni ja toisten hyväksi?

Päätinkin listata tälle syksylle kuusi tavoitetta itselleni, aivan kuten tein viime keväänä. Joulukuussa sitten katsotaan, miten nämä tavoitteet on täyttyneet.

1. Olen kuukauden ostamatta mitään

Olisi hyvä, jos kaikki ihmiset pystyisivät vähentämään kulutustaan. Ja nyt puhun siis kaikesta ylimääräisen ostelusta. Tiedättehän, se ihana tarjousmekko, jota ei voinut vastustaa; yhdeksännestoista kenkäpari, jollaista minulla ei vielä ollut; laukku, joka piti vain saada. Itse koitan viettää vähintään kuukauden niin, etten osta mitään ylimääräistä: en tavaraa, kukkia, vaatteita, kenkiä, meikkejä, kynttilöitä, koruja, en edes yhtä huulirasvaa. Ajatus voi tuntua jonkun mielestä oudolta, mutta haluan tehdä tällä tavoin ostamisestani tietoisempaa ja hallitumpaa. Aion listata joulukuun postaukseen kaikki ne asiat, jotka olisin tuon kuukauden aikana halunnut ostaa mutta en ostanut.
syksyinen (13 of 20)-01_174708872951985

2. Syön värikkäästi

Meinasin ensin kirjoittaa, että vältän sokeria, mutta minusta on parempi tehdä itselleen myönteisiä sääntöjä, ei kieltoja. Ja tässä yhteydessä värikkäästi syöminen ei tarkoita hedelmäkarkkeja:D Samaan kannustaa Anne Karilahti kirjassaan Vapaaksi – luo itse oma elämäsi. Sain tuon kirjan häneltä lahjaksi. Karilahti sanoo kirjassaan näin: “Ajattele tavoitteesi myönteisesti. Alitajunta ei ymmärrä sanaa ‘ei’. Ajattele siis, mitä haluat. Älä ajattele asioita, joita et halua. — Se mihin mielesi keskittyy, kasvaa elämässäsi.”
uus (20 of 22)-01

3. Rakastan pienin teoin

Arjessa kaikista tärkeimmät on pienet  päivittäiset huomionosoitukset (jotka tosin helposti myös unohtuvat ja ovat siksi ehkä kaikista vaikeimmat). Hellät sanat ja katseet, pusut ja halaukset, läsnäolo ja kuunteleminen. Ei tarvita kalliita matkoja tai kynttiläillallisia ravintoloissa. Se riittää, että osoittaa omalle miehelle ja lapsille usein, kuinka paljon heistä välittää. Vastineeksi tästä vaivannäöstä voi saada paljon vastarakkautta.

4. Kiitän itseäni

Kuinka usein sitä tuleekin vain moittineeksi itseään, eikä vain pelkästään peilin edessä. Huomaan, että mitä masentuneempi olen, sitä kriittisempi olen itseäni kohtaan. Joskus olen miettinyt, että jos puhuisin aina ystävälleni samalla lailla miten puhun ajatuksissani itselleni, olisiko hän enää ystäväni. Jaksaisiko hän olla? On tärkeää olla itselleen ystävä. Kääntää negatiiviset ajatukset kiitokseksi, syyttävät mietteet myötätunnoksi. Tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta haluan onnistua!

5. Kiitän toisia

Kirjailija Jari Tervo sanoi hienosti eräässä henkilöhaastattelussa, että hän kehuu toisia eniten silloin, kun he vähiten sitä ansaitsevat. Jokainen tietää miten hyvältä tuntuu kannustus silloin kun on epäonnistunut. Toisia voi kehua mistä vain, luonnollisisia tilanteita syntyy joka päivä. Äitini sanoi kerran, että silloin kun tekisi mieli sylkeä suustaan ilkeitä sanoja ja antaa toisen kuulla (syystäkin) kunniansa, kannattaakin tehdä just päinvastoin. Mielestäni se oli viisaasti sanottu.
uus (19 of 22)-01

6. Vähennän somea

Tärkeä juttu mulle, erityisesti viikonloppuisin, kun lapset ovat meillä. Numeron 34 Me Naiset -lehdessä sanottiin, että suomalainen avaa kännykän keskimäärin 110 kertaa päivässä. Satakymmenen kertaa! Koitan aivan tietoisesti vähentää tarvetta koko ajan tarkistaa  mitä muut ovat päivittäneet tai kommentoineet ja välttää sitä, että koittaisin pysyä ajan tasalla muiden touhuista. Oma elämä on paljon tärkeämpää, koska välittävän läsnäolon antaminen toiselle on arvokkainta mitä voi antaa.

***

Miltä nämä tavoitteet sinusta vaikuttaa? Mitä luulet, onnistunko niissä?

Onko sinulla jotain tavoitteita syksyksi?

syksyinen (20 of 20)-01_174708826343652

Hyvää viikonloppua<3

Comments

  1. onnistut varmasti =) itselläni on tavoitteena olla vähän armollisempi itselleni…ei kaikkein helpoin asia mutta koitan 😉
    ehkä sekin vois olla yksi tavoite että koitan ottaa enemmän huomioon itseäni. olen aina ensin ajatellut muita ja vasta ehkä sitten itseäni…olisko nyt se mun aika.

    • Ihan hyvin ajateltu! Itsestään huolta pitäminen on rakkauden ilmaus muita kohtaan❤️

  2. Moi, tuossa listassa on aika paljon tavoitteita yhdelle syksylle. Itse lähtisin pienemmillä vaatimuksilla liikkeelle. Minulle jo tuo turhan ostelun karsiminen on kova pala. Sitä aijon kuitenkin nyt lähteä toteuttamaan. Laittoi hieman ajattelemaan kun luin juttusi….

    • Kiva kuulla että postaus herätti sinussa ajatuksia! Totta on, että tässä on aika paljon tavoitteita. Toisaalta ne ei ole mitään fyysisiä suorituksia, kuten “juokse maraton” ja “maalaa talo”. Enemmänkin nämä on ajatustyötä vaativia. Pystyn siihen, koska olen tunnustellut ja työstänyt näitä tavoitteitani jo pitkähkön aikaa mielessäni. Nyt haluan nähdä, miten tavoitteiden konkretisoituminen vaikuttaa ajatusten kautta käytökseeni. 🙂

  3. Sinun tavoitteet kuullostavat hyvältä. Luulen että todellakin onnistut :). Itselleni nappaan tuon 1.kohdan. Alkaen lokakuusta sillä syyskuussa vielä reissaamme. Marraskuussa täytän 30 ja silloin annan itselleni luvan ostaa jotain mistä olen kauan haaveillut. Itselleni toinen iso tavoite on että syö aamupala päivittäin. Sekä somen vähentäminen. Siinä on minulle tarpeeksi :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 − 4 =