Top

ÄITIYS EI OLE PELKKÄÄ SOKERIUNELMAA

äiti-6750-01

Äitiyteen sisältyy ihan valtava odotusten lataus. Jokainen äiti haluaisi olla mielikuvissaan ihanteellinen äiti lapselleen: täydellisen jaksava, kannustava ja huolehtiva.

Useimmat näistä odotuksista on niin automaattisia ja syväänjuurtuneita, etteivät äidit itsekään tiedosta niitä. Mielikuvat ihanteellisesta äitiydestä ohjaavat äidin tekemiä ratkaisuja ja parhaimmillaan motivoivatkin toimimaan lapsen parasta ajatellen. Vaarana näissä ihannekuvissa piilee se, että ristiriitaiset ja jopa täysin mahdottomat odotukset kasaavat äidin harteille painolastin, jota hän ei jaksa kantaa.

Olen itse kokenut sen, mitä tapahtuu, kun ei enää jaksa. Kun ei enää jaksa toimia kaikkien niiden loputtomien ja sairaaksi tekevien normien mukaisesti, joita kuvittelin muiden vaativan minulta ja siksi vaadin itseltäni. Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet nujersivat minut aivan täysin ja lopulta jokaisen äidin pahin pelko toteutui kohdallani – en pystynyt enää vastaamaan lasteni tarpeisiin. Mistä on oikein kysymys?

Jotta voisin oikeasti olla hyvä äiti lapsilleni, tiedän, että minun on päästettävä irti sairaista vaatimuksista, joka ovat kietoutuneet syvälle asenteisiini ja uskomuksiini. Äitimyytti pitää niitä yllä.

Eräässä sosiaalipsykologian gradussa sanotaan äitimyytistä näin: “Länsimaiseen äitimyyttiin kuuluu keskeisenä elementtinä äidin ikuinen rakkaus lapseen, täydellinen epäitsekkyys ja jatkuva uhrautuminen lapsen hyväksi.”

Mitäs väärää tuossa sitten on?, voisi joku ajatella. Noinhan sen pitääkin mennä. Todellisuudessa äitiyteen liittyy aina keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä ja ongelmia syntyy, jos tätä ei tiedosta tai hyväksy.

“Postitiivisuutta palvova aikakautemme on demonisoinut negatiiviset tunteet kaiken pahan alkuna. Negatiivisten tunteiden tukahduttaminen on yksi itsensä rakastamisen ja hyväksymisen pahimpia esteitä.”

Me ollaan opittu herkästi ajattelemaan, että kaikki kielteiset tunteet äitiyttä ja lapsia kohtaan on ehdottomasti väärin ja paljastaa, etten ole hyvä äiti. Äitiyden kuuluu olla aina ihanaa eikä mikään muu tunne kelpaa. Jos erehtyy jotain muuta kertomaan, saa muiden äitien arvostelut tai vähintäänkin alentavat katseet osakseen. Me äidit olemme juuri heitä, jotka tietämättämme ylläpidämme vahingollista äitimyyttiä.

Gradussa mennään suoraan asian ytimeen:

“Äidin tuntemaa vihaa lastaan kohtaan on vaikeaa pysytä kohtaamaan ja hyväksymään. Ihmisten on vaikea uskoa, että äiti voisi olla kyvytön hoivaamaan omaa lastaan. Täydellisyyttä vaativa äiti-ihanne edellyttää äideiltä vihantunteiden kieltämistä. Se johtaa syyllisyyteen ja häpeään. Äiti voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi jo pienimmmästäkäin lapseen kohdistuvasta tunteesta, joka ei ole rakkauden sävyttämä.”

äiti-6756-01

Itse aloin esikoiseni vauva-aikana häpeämään jaksamattomuuden tunteitani ja koin itseni pahaksi niiden takia. Vaikka rakastin lastani syvästi ja nautin hänestä valtavasti, soimasin itseäni, jos en ollut joka ikinen hetki onnellinen. Syyllisyys sai minut entisestään kiristämään vaatimuksiani. Oman väsymyksen myöntäminen tuntui vaikealta, koska sisäiset vaatimukseni käskivät minun olla reipas. Siitä seurasi raskas yksinäisyyden ja huonommuuden tunne.

“Pidemmän päälle psyykelle käy kohtuuttoman raskaaksi ylläpitää epätodellista kuvaa itsestä ja kieltää kokonainen toinen puoli kokemusmaailmasta ja persoonasta”, sanotaan gradussa.

Padotut, vaikeat tunteet voivat aiheuttaa hirvittävää tuhoa ihmisen sisällä. Tätä eivät kaikki tule ajatelleeksi. Padot voivat purkautua odottamatta pelottavan voimakkaina vihamielisinä ajatuksina, joiden syytä ei ymmärrä. Padottu viha johtaa pahimmillaan käytökseen, jota leimaa henkinen tai fyysinen väkivalta. Naisia, joita yhdistää hallitsematon ja samalla padottu viha, yhdistää usein myös menneisyys.

“Kokemus on osoittanut, että tällaisissa naisissa asuu useimmiten haavoitettu pikkutyttö”, Maria Akatemian Ehkäisevän väkivaltatyön vastaava Hanna Kommeri kuvailee.

“Viha, ­suru, raivo ja ­kauhu ovat kapseloituneet. Lasta on toruttu: et kelpaa ­minulle noin vihaisena, en halua katsoa sinua tuollaisessa tilassa. Tyttö on patistettu ­yksin huoneeseensa häpeämään. On rankaistu katkaisemalla yhteys. Yhteydettömyyden kokemus on ihmiselle paha paikka.”

Äitiys paljasti minussa vuosien mittaan kipeitä, syviä haavoja, joita en kuitenkaan yleensä tiedostanut. Tunsin sen epämääräisenä pahana olona. Kipeiden haavojen mukana pintaan nousi kielletyiksi ja ahdistaviksi kokemiani tunteita. Se aiheutti kierteen, jossa lukitsin yhä lisää tunteita sisälleni enkä mahtanut sille mitään. Minun oli vaikeaa kohdata lasteni tarvitsevuus, koska en sallinut kaikkia tarpeitani itsellenikään.

Äitimyytti on istutettu meihin syvälle, mutta se pitää murtaa. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Kielteisetkin tunteet ovat luonnollisia. Ne ovat osa normaalia elämää. Ne eivät vie pois rakkautta eivätkä ole vaarallisia. Niiden kieltäminen itseltään tai lapselta on vaarallista. Nyt vasta ymmärrän, että onnellisuuden ja tyytyväisyyden edellytys on, että sallii itselleen kaikenlaiset tunteet. Helppoa se ei missään nimessä ole.

äiti-6761-01

Irene Naakka kirjoittaa Hullu kuin äidiksi tullut -kirjassaan näin:

“Vaikeinta on sallia itselleen rumia ajatuksia, sietää ristiriitaa ja riittämättömyyttä. Mutta se on onnen edellytys – että sallii. Kaikki  muut paitsi ylitsevuotavan rakkauden tunteet tuntuvat äidistä usein vääriltä, häpeällisiltä ja kielletyiltä. Niihin saattaa jäädä rypemään siksikin, että ne tuntuvat niin kertakaikkisen vääriltä ja käsittämättömiltä.”

Viisas äiti pitää huolta itsestään ja arvostaa paitsi itseään myös muita epätäydellisiä äitejä. Jokaisen kannattaisi pohtia, mitä se tarkoittaa omalla kohdalla. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että nauttii sopivassa määrin omasta ajasta ilman syyllisyyttä ja sallii muiden äitien tehdä samoin ilman syyllistämistäHyvä äiti tunnistaa rajansa eikä aseta lapsen kaikkia tarpeita jatkuvasti kaikkien omien tarpeidensa edelle. Miksi ei?

“‘Lapsille on turha uhrata itseään. He kohtelevat itseään niin kuin minä kohtelen itseäni, ei niin kuin minä kohtelen heitä’, sanoo lastenpyskiatri Cacciatore. Jos äiti on lohduton, uupunut ja tarvitseva, hän kasvattaa lapsista samanlaisia, vaikka antaisi heille kaikkensa. ‘Kun iloitsen elämästäni, lapset vapautuvat olemaan iloisia eikä heidän tarvitse kantaa huolta äidistään.'”

äiti-6763-01

Vaikka äitiys tuntuu välillä hirveän monimutkaiselta, se on lopulta aika yksinkertaista. Kyse on omista ja lapsen tarpeista ja niihin vastaamisesta niin, että kummankin tarpeet täyttyvät. Jotkut äidit ovat siitä onnellisessa asemassa, että heillä on lapsuuden perintönä hyvät tunnetaidot ja sitä kautta parempi kyky mukautua äitiyteen ilman kipuilua. Erilaisista lähtökohdista huolimatta jokainen äiti pystyy olemaan hyvä äiti lapselleen; sellainen, joka rakastaa lastaan mutta pitää arvossa myös omia tarpeitaan ja hyväksyy oman epätäydellisyytensä. Äitiys on matka, jolle astuttuaan ei koskaan ole valmis.

***

Kirjoitin äitiyteni alkutaipaleen ensituntemuksista tässä kirjoituksessani:

Mitä sinulle oikeasti kuuluu?

LÄHTEET JA LAINAUKSET:

“Sisällä oli valtava huuto ja häpeä”
Tyttärien tarinalliset ydinkokemukset narsistisesti vaurioituneen äiti-tytär-suhteen näyttämöllä
Katja Kalliosaari
Pro-gradu -tutkielma
Tampereen yliopisto
Syyskuu 2001
Sivut 49-53

Hullu kuin äidiksi tullut 
Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
Irene Naakka
2018
sivut 238, 258-259 ja 261.

Terve.fi: Raivoisa nainen