Top

ARKI KOITTAA – MILTÄ NYT TUNTUU?

On tiistai, elokuun ensimmäinen päivä.

Pienet reippaat koululaiset aloittavat pian koulutien. Meidän kuusivuotias lähtee ylpeänä esikouluun. Tytöt ovat palanneet kuukauden tauon jälkeen päivähoitoon ja mies on kolmen viikon loman jälkeen aloittanut jälleen omat työnsä. Jääkaapin hyllyt täyttyvät jauhelihapaketeista, perunoista ja kevytmaidosta. Eteisen lattialle leviää pian kasa hiekkaisia kenkiä ja parittomia pieniä sormikkaita. Alkava arki kuulostaa kaikessa tavanomaisuudessaan useimpien mielestä varsin mukavalta – tutulta, turvalliselta ja mielekkäältä. On selkeä rytmi, joka-aamuinen lähtö, paljon tehtävää, yhdessä koettavaa ja yhdessä jaettavaa.

Toisaalta on myös monia meitä, jotka emme palaa lomilta aloittaaksemme työmme. On monia meitä, joiden arki ei ole tuttujen rutiinien täyttämää. Emme aloita työtä, emme opiskelua, emme uutta harrastusta. Rutiinit on muodostettava itse. Kotona on hiljaista, on vain minä ja omat ajatukseni. Vaikka olen keskellä kaikkea, minua ympäröi tunne tyhjyydestä.
arki-5864-01
arki-5867-01

On ollu tosi vaikeaa tasapainoilla sen suhteen, mitä minun kannattaa tehdä ja mitä ei.

Pulma ei ole siinä ettenkö saisi aikaani kulumaan ollessani sairaslomalla. Voisin viettää kotona kaiket ajat ilman että pitkästyisin! En usko myöskään että asenteessani tai edes olosuhteissani olisi erityisemmin vikaa. Onhan minulla päällisin puolin kaikki kunnossa: fyysinen hyvä terveys, ihanat lapset, rakastava perhe, uskollisia ystäviä, oma koti ja turvattu toimeentulo. Jotkut saattaisivat miettiä, ettei todellista ongelmaa voi edes olla. “Sullahan on kuitenki kaikki hyvin, voisi olla paljon huonomminkin!”

Mutta ongelma ei olekaan se mitä minulla on tai ei ole, vaan se, miltä minusta tuntuu.

Oloni on  ollut jo pitemmän aikaa vaikea. Mielessäni pyörii jatkuva syyllisyys. Olen huolissani lapsistani ja miehestäni, kuinka he jaksavat. Haluaisin olla parempi vaimo ja äiti, sillä nyt tuntuu etten riitä. Näiden asioiden kanssa kamppaileminen on henkisesti niin uuvuttavaa, että olen hetkitäin aivan lamaantunut. En saa juuri mistään iloa. Missään ei ole hyvä olla, paitsi unessa.

Hymiö on helppo lisätä lauseen perään, vaikkei se kertoisi mitään todellisesta mielentilastani.

Riittämättömyys, syyllisyys, huolestuneisuus, huonommuuden tunne, ilottomuus. Ne ovat kaikki hankalia tunteita, joiden kanssa eläminen päivästä toiseen uuvuttaisi vähitellen jokaisen. Masennus on siitä inhottava sairaus, että vaikka tiedostaa tunteiden olevan omasta mielestä lähtöisin ja sikäli muutettavissa, ajatusmallien kääntäminen positiivisemmaksi ja armollisemmaksi on vaikeaa. On jopa niin, että synkkien ajatuksien syövereissä olo tuntuu turvalliselta eikä sieltä edes halua pois.

On ollut tosi vaikeaa tasapainoilla sen suhteen, mitä minun kannattaa tehdä ja mitä ei. Tunnen ristiriitaa blogin pitämisestä, sillä iloisten päivitysten tekeminen tuntuu teennäiseltä. Hymiö on helppo lisätä lauseen perään, vaikkei se kertoisi mitään todellisesta mielentilastani.

Mietin, mikä saa teidät palaamaan blogini pariin yhä uudellleen. Joka kerta kun saan kannustavia kommentteja, tunnen iloa sydämessäni ja tiedän silloin, että jollain ihmeellisellä tavalla pystyn sittenkin antamaan lukijoilleni itsestäni jotain, vaikka tuntuu, ettei minussa ole jäljellä  mitään.

arki-5896-01
Kiitos siis siitä, että saan jakaa arkeni teidän kanssanne. Kenenkään meistä arki ei ole helppoa kaiken aikaa. Koitetaan silti huomata ne pienimmätkin ilon aiheet ja tallettaa ne mieleemme antamaan voimaa.

 

Comments

  1. Tutulta kuulostaa, minulla alkoi vuosia kestävä uupumus kun sain toisen lapseni ja sitä kesti lähes parikymmentä vuotta. Etenkin ahdistuneisuus oli päällimmäinen mielenvire. Edelleen on ahdistus päällä ja lievä masennus, väsymys lähtenyt pois, ehkä osaltaan kun lapset ovat lentäneet pesästä ja on kotona rauhallisempaa. Jotenkin minusta vie kaikki mehut sosiaaliset kontaktit, jopa oman perheen sisällä ei meinaa pystyä olemaan uupumatta. Käyn terapiassa nykyään ja lääkehoito on tärkeää. Teen vaan osa-aikaisesti työtä. Sanoisin, että lapsille riittää kun olet heidän kanssaan joka päivä saatavilla, en aina itsekään jaksanut leikkiä tai mitään. Pidin huolta muuten heidän hyvinvoinnista. Tykkäsin lukea ääneen satuja ym. ja ne olivat hyviä hetkiä. Tee lasten kanssa jotain pientä, lapsille on tärkein turvallinen olo. He ei mene rikki vaikka äiti on väsynyt ja masentunut,lapsille merkitsee paljon vanhemman läsnäolo, vaikka istuu lattialle ja seuraa lapsen leikkiä. Nämä on monimutkaisia asioita, eikä mitään naps vaan neuvoa ole. Luen sun blogia aina mielenkiinnolla.

    • Kiitos paljon ystävällisestä kommentista Hippu! Harmillista että sinullekin masennus on ollut pakollinen seuralainen elämäsi varrella. 🙁 Mulle kans sosiaaliset kontaktit on raskaita ja vie paljon voimia. Tarviin paljon palautumisaikaa, sitä enemmän mitä isommasta ihmismäärästä on kyse. Olen koittanut olla lapsille läsnä vaikken jaksa olla energinen ja ideoida leikkejä. Satujen lukeminen on mukavaa yhteistä aikaa, me kaikki nautimme siitä paljon. vaikka sitäkään en tietysti jaksa kuin hetken kerraallaan. Mua vaan harmittaa kun masennus tekee musta äkkipikaisen ja helposti ärtyvän. Mut uskon että siihenkin saan apua terapiasta ja se helpottuu myös kun masennuksen oireet saadaan paremmin hallintaan.

      • Joo, ärsyyntymisen tunteen kanssa minäkin saanut painia. Terapiassa kannattaa avoimesti tuoda esiin kaikki raadollisetkin puolet, vaikka tuntuu ihan kamalalta myöntää ja sanoa se ääneen.

  2. Depressed housewives – meitä on ilmeisen monia. Mulla on lähes 100% sama tilanne kuin sinulla, kaikin muutoin puolin siunattu elämä, kaunis talo, puutarha, lapsi, koira, kumppani, turva – kaunis elämä, enkä silti osaa olla onnellinen. Elämä tuntuu pelkältä suoritukselta ja päivät toistensa klooneilta, velvollisuuksia ja kotiäidin loputonta työtä. Lisänä yksinäisyys, koska en jaksa olla sosiaalinen.
    Pahinta on juuri tuo riittämättömyyden tunne, etenkin äitinä. Kaikessa pitäisi olla perfektionisti, eikä ihme että se kuluttaa ihmisen.
    En tiedä kumpi on pahempaa, se että olisi itselleen armollinen eikä pidä esim kotia tiptop pariin päivään ja siitä aiheutunut käsittämätön ahdistus, vai se että ei osaa pysähtyä suorittamiselta.

    Kyllä tästä vielä noustaan, katse tulevaisuuteen, siellä on varmasti valoisampaa. Et ole yksin! On ihanaa miten rehellinen olet. Ja helpommin sanottu kuin tehty, tiedän mutta sanon silti: älä stressaa, sä riität ❤

    • Tämä sinun kommenttisi Mette jätti minut hyvin mietteliääksi! Kiitos että kerroit minkälainen tilanne sinulla on. Elämä kotiäitinä tuntuu tosiaankin loputtomalta puurtamiselta, olen sisimmässäni iloton ja huolestunut. Olen myös yksinäinen, vaikka minulla on sydänystäviä. Hirveän hyvin sanottu tuo ettei tiedä kumpi on pahempi tunne, tekemättä jätettyjen kotitöiden aiheuttama ahdistus vai yhtämittaisen paahtamisen aiheuttama ylirasitustila. Vaikeita asioita. Tätä voisin vielä pohtia lisää jossain postauksessani 🙂

  3. Niin tuttuja tuntoja.. Itse olen masennukseen sairastunut fyysisen sairauden seurauksena.Olen ollut aina aikamoinen täydellisyyden tavoittelija ja perheenäitinä laittanut muut itseni edelle. Sairastamisen myötä olen joutunut opettelemaan sanomaan EI. Tilanteeni on jatkunut tällaisena jo joitakin vuosia ja niinpä tällä kokemuksella haluaisin sinua rohkaista, että anna ajan kulua äläkä kanna turhaa syyllisyyttä. Ethän itse voi sairaudellesi mitään. Kyllä siellä tunnelinpäässä jossain vaiheessa vielä valoa näkyy ❤

    • Kiitos paljon Anna ja harmillista kuulla että sinäkin olet joutunut taistelemeaan masennuksen kanssa vuosia. Tää on niin rankkaa :/ Ja just se kun kaiken lisäksi on vielä täydellisyyden tavoittelija ni on hankalaa hyväksyä sitä ettei pysty samaan kuin “naapurin perheenäiti” tai edes siihen mitä itse odottaa itseltään. Aikaa tosiaan tarvitaan. Vielä ei tunnu yhtään voinnin parantuneen. Mutta rauhassa mennään eteenpäin, ei ole aikomusta luovuttaa <3

  4. Paljon jaksamista sinulle. Nämä ovat niin tuttuja meidän äitien tunteita. Jatkuva syyllisyys, riittämättömyys ja väsymys on kyllä usein läsnä. Voisiko joku oma harrastus ja oma elämä perheen ulbopuolella auttaa? Alkaisi tekemään jotakin itselle kivaa ja merkityksellistä edes pari kertaa viikossa, jossa saisi lepoa omasta äidin roolista. Toki masennus on vakava sairaus, joka ottaa aikansa, mutta jaksaisi edes jotakin muuta, kuin pohtia. Kovasti tsemppiä sinulle! Ja valoa arkeen!

    • Kiitos Terhi! Minulle on kyllä oikeastaan jo monen vuoden ajan ehdotettu, että hankkisin harrastuksen, jossa kävisin kodin ulkopuolella. Olen tehnyt jo monta vuotta ennen tätä sairaslomaa kotoa käsin töitä. Olen viettänyt aina paljon aikaa kotona ja olen nauttinut siitä. Mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Olisi hyvä päästä välillä eroon ajatuksista jotka kotona ollessa pyörivät mielessäni. Mutta käyn kyllä viikottain pyöräilemässä ja vointini mukaan myös kuntosalilla vähän jumppailemassa. En usko että olisi mahdollista sitoutua johonkin esim. ryhmäliikuntaan jossa kävisin tiettyyn aikaan, en vaan tällä hetkellä pysty. Meiltä on puolen tunnin automatka lähimpään liikuntakeskukseen.Mutta kyllä jo bloggaaminen, sisustaminen ja se pyöräily auttaa paljon. Ja välillä voinnin mukaan saatan tavata jotain ystävää kahvilassa:)

  5. Kaunis kattaus kiinnostaa kyllä aiheena. Oikeastaan mikä aihe tahansa, mistä kirjoitat, on kiinnostavaa luettavaa ja katseltavaa kuvien muodossa, koska teet siitä mielenkiintoisen kirjoitustavallasi ja kuvillasi. Sinä todella osaat kirjoittaa ja kuvata.

    • Kiitos Koala kivasta kommentistasi! Ihanaa että olet tuota mieltä! Ei se aina itsestä tunnu siltä, että onnistun ilmaisemaan asiat niin kuin osaan ne päässäni ajatella! 🙂 Varsinkin kuvaamisen kanssa mulla on ollu inspiraatio jo pitempään hukassa mutta olen huomannut, ettei sitä voi pakottaa. Antaa ajan vähän kulua ja ottaa kameran käteen aina silloin kun vointi on vähän parempi!

    • Heippa! Kiitos linkistä, kävin lukemassa jutun. Tästä aiheesta on kirjoitettu mediassa paljon, muistan lukeneeni samantyyppisen näkökulman blogien antamasta elämän ihannekuvasta HS bloggaajan Maaret Kallion artikkelista. Aihe on tärkeä ja on hyvä että tästäkin näkökulmasta puhutaan. En ihan ymmärrä mitä tarkoitat tuolla, että auttaisiko jos jokin asia olisi minulle ihan omaa. Siis auttaisi mihin, masennukseen? Miten lasiovet makuuhuoneessa liittyy siihen? Mieheni pitää niistä yhtä paljon kuin minä eikä niiden olemassaolo vzaikuta meidän yksityisyyteen 🙂 Niissä on lisäksi umpiverhot jotka voi vetää eteen jos emme halua valon tai mahdollisten meillä käyvien vieraiden katseiden pääsevän makuuhuoneeseen. Pidän montakin yksityistä asiaanii poissa blogista. En puhu mitään meidän raha-asioista, mieheni voinnista enkä juuri lastenkaan asioista, myös elämänkatsomukselliset asiat pidän pois blogin aihepiireistä.

  6. On kiva lukea juttujasi! Minusta on mahtava asia, kun et ole pitänyt sairauttasi salassa vaan olet täällä avoimesti kertonut siitä. Minä odotan kuumeisesti asukuvia ostoksistasi. Mutta tee postaus niistä kun jaksat. Parempaa vointia sinulle ?

  7. Kattauspostaus olisi ihana. Voin vain kuvitella mitä käyt läpi, voi kun voisin ottaa edes pienen osan pahaaoloasi pois, voi kunpa voisin auttaa, voi jospa olisi oikeita sanoja, joita voisin sinulle sanoa.
    Sanon vain iso halaus sinulle rakas Annikka, voimia ja pieniä ilonaiheita, toivottavasti hymy palaa kauniille kasvoillesi ja ilo sydämeesi. Ainakin sinä tuot minulle iloa näillä kauniilla kuvillasi ja -teksteilläsi, osaat kirjoittaa tosi kauniisti. oma tilanteeni ei ole samanlainen, enkä tietääkseni ole masentunut.minulla on kuitenkin kova, kova uupumus.
    Se tunne kun halauaisin kattaa pöydän kauniisti, kutsua vieraita kylään, tehdä hyvää ruokaa ja huomaan että istun yksin pöydässä, olen kantanut vain yhden lautasen. Itken..
    En jaksa pyytää vieraita kylään ja koska en enää pyydä vieraita meille, eivät myöskään ystävät
    Halua kutsua tällaista tylsää ihmistä vieraaksi. Tylsää joka ei ole enää hauska, ei käytä alkoholia,
    Ei biletä, ei syö laktoosia, ei sitä,tätä, tai tuota, tällainen vierashan on hankala,ikävä ja outo.
    Tarvitsen yksinäisyyttä ja omaa aikaa,
    Mutta kaipaisin myös ystävää, todellista ystävää. Rakastan kotona olemista, en jaksa matkustella,
    Silti olisi kiva käydä joskus kahvilla, tai syömässä ystävän luona. Halaus ja hyvää yötä, siellä on kaunis kuutamo ?

    • Kiitos Tua koskettavasta kommentistasi! Ihanasti osaat kirjoittaa niin että ajatukseni pysähtyvät ja kyyneleet kihoavat silmiini! Voin niin kuvitella tuon tilanteen missä olet! Ja olen tosi surullinen puolestasi. meillä on hyvin paljon samankaltaisia tunteita. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että ystävät pitäisivät sinusta huolta, vaikket olekaan samanlainen energinen menijä kuin muut. Kaikilla meillä on jotain hyvää annettavaa toisille <3

  8. Hei!
    Toivon kovasti jaksamista ja voimia sinulle kun arki koittaa.
    Olet rohkasti puhunut vaikeista aiheista täällä blogissa. Kysyit mielipidettä blogin postausaiheista,niin kerron oman mielipiteeni, että jättäisin lasten kuulumiset blogista pois.
    Heidät on esitelty täällä kuvineen ja omilla nimillään ja kuka tahansa voi löytää heidät myöhemminkin täältä, joten itse olisin tarkkana mitä tietoja lapsista kertoo netissä.
    Mielipiteeni pohjautuu ystäväni tilanteeseen, jonka äiti myös sairastui psyykisesti ja oli pitkään sairaalahoidossa. Silloin ei ollut nettiä tai blogeja, mutta koulussa ja naapurustossa jutut levisivät nopeasti ja lapselta (8v.) saatettiin kysellä aika suoraankin äitinsä asioita. Muistan kuinka hämmentynyt hän oli, kun ei tiennyt mitä vastata ilkeisiin juoruihin.

    Tsemppiä koko teidän perheelle!

    • Hei Jenna ja kiitos kommentista! Ihan hyvän näkökulman toit asiaan. Vaikka itse en häpeilekään enkä salaile tilannettani, on selvää, että lapselle tilanne voi olla hämmentävä. Päiväkodissa työntekijät kyllä tietävät perheemme tilanteen ja olen kertonut myös tytöille mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa. Ilkeitä juoruja syntyy aina. Niitä ei varmaankaan voi estää. Varsinkin somessa jutut tietysti leviää nopeasti, enkä edes halua tietää mitä juttuja minusta saatetaan parhaillaankin käydä tuolla keskustelupalstoilla. En voi sille mitään että ihmiset haluavat olla ilkeitä. Paikkakunta jolla asumme on pieni ja täällä monet tietävät toistensa asioista luonnostaan. Olen hyvin vähän puhunut lapsistani blogissa, mutta kokonaan en ole ajatellut heitä jättää pois aiheipiiristä. Nimittäin jotkut ovat siitäkin sanoneet, että miksi en koskaan puhu lapsistani 😀 Valintahan on minun, mutta hyvä että annoit minulle hieman pohdittavaa 🙂

      • Joo, multa unohtuikin tuosta aiemmasta kommentista se, että sinä varmasti äitinä osaat parhaiten arvioida mitä perheesi asioista kerrot <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × one =