Top

ARVAATKO VÄRIN?

Kerroin teille vähän aikaa sitten käyneeni ex tempore sisustusostoksilla ja löytäneeni jotain uutta olohuoneeseen.

Postauksessani Mitä sisustus kertoo luonteestani pohdin voisinko olla rohkeampi värien käyttäjä. Mietin myös, mikä voisi olla se väri, jota voisin lisätä sisustukseeni, vaikkapa juuri olohuoneeseen.

Pettämättömän sisustusmaun omaava anoppini Päivi vinkkasi minulle Pentikin Minna Niskakankaan suunnittelemasta Hortensia-kuosista, jota hän oli Pentikin myymälässä käydessään nähnyt ja siihen aivan ihastunut. Päätin sitten itsekin ihan vain “piipahtaa” Pentikissä. Ja lopun voittekin arvata…en poistunut myymälästä tyhjin käsin (kuten yleensäkään). Olen aivan hurmaantunut Pentikin tyylipuhtaasta valikoimasta ja voisin jopa ajatella työskenteleväni Pentikissä jonain päivänä.

Tein siis ostoskierroksen Livian kanssa ja nappasin muutaman kuvan tuotteista, jotka ovat ikuisella haaveilulistallani.;)

pentik-01

pentik-01-13

pentik-01-3

pentik-01-4

Näistä lampunjaloista olen haaveillut jo vuosia.

pentik-01-5

pentik-01-2

Myös nämä pöytävalaisimet ovat kerrassaan upeita.

pentik-01-14

Nämä maljat sopisivat täydellisesti keväiseen kattaukseen.

pentik-01-8

Liviakin löysi itselleen mukavaa puuhastelua äidin shoppailukierroksen aikana 🙂

 

Ja nyt tulee tämän postauksen hauskin osuus!

Haluaisin järjestää arvausleikin teidän lukijoiden kanssa! Arvaatteko, minkä väriseen Hortensia-kuosiin päädyin ja mitkä ovat ne neljä tuotetta jotka ostin? Kaikki tuotteet liittyvät hortensioihin jollain tapaa. Pienen vihjeen saa Instagram-kuvasta, jonka julkaisin sunnunntai-iltana. 😉

VAIHTOEHTO 1: Aniliinin punainen

pentik-01-17

pentik-01-16

VAIHtOEHTO 2: Harmaa

pentik-01-10
pentik-01-7

VAIHTOEHTO 3: Vihreä

pentik-01-9

***

Haluan myös palkita yhden lukijani! Kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden Pentikin Hortensia-kuosisen tyynynpäällisen (arvo 24,-) siinä värissä, jonka itsekin valitsin meille! (Pentik ei ole mukana arvonnassa.)

Kommentoi tähän postaukseen, mihin väriin (1, 2 vai 3) arvelet minun päätyneen. Muista jättää mukaan toimiva sähköpostiosoite. Ilmoitan palkinnon voittajalle henkilökohtaisesti ja julkaisen nimimerkin myös blogissani. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 15.3. klo 17.00. ARVONTA PÄÄTTYNYT!

Huomenna jatkan juttusarjaa, jossa kerron miten sisustustyylini on muuttunut.

Keskiviikkona klo 18 julkaisen postauksen, jossa näytän mikä on tämän arvausleikin oikea vastaus ja kuka on kisan voittaja! 🙂

 

 

 

 

 

Comments

  1. Ihania hortensia -kuoseja ❤️
    Arvaan että päädyit anilininpunaiseen… Ovat kyllä kauniit ja sopisivat omaankin
    kotiimme loistavasti. Kiitos ihanasta blogista. Saries

  2. Arvaan, että vaihtoehto nro 1?
    Löysin blogisi, jokin aika sitten. Blogisi on oikeasti aivan loistava! Olen saanut täältä muutamia huippuideoita esim. Eteisen säilytysratkaisuihin ja lastenhuoneen sisustukseen? Siis iso kiitos näistä ideoista, jatka samaan malliin?

  3. Nro 1 eli aniliinin punainen! Ja se muuten näytti ihanan kesäiseltä teidän sohvalla! 🙂

  4. Ihania värivaihtoehtoja on ne kaikki mutta arvaan että aniilini on se mihin päädyit

  5. Ihania värivaihtoehtoja on ne kaikki mutta arvaan että aniliini on se väri mihin päädyit

  6. Koska kaikki muut ovat veikanneet aniliininpunaista, niin mä veikkaan vihreää! 😀

  7. Teille on muutenkin lisääntynyt tuo vaaleanpunainen, niin aniliini on varmaan valitsemasi väri. Tosin, eipä tuo vihreäkään olisi niin paha, kun ei ole niin kovin räikeä. Saattaisi sopia hyvin vaaleiden sävyjen ja hennon vaaleanpunaisen kanssa.
    Ja veikkaan, että ostit ainakin sisustustyynyjä ja servettejä (vakoilin Instagramissa 😉 ), mutta olisiko mukaan lähtenyt myös kaitaliina?

  8. Uskon sinun päätyneen värivaihtoehto 1 eli aniliininpunaiseen! Se sopii täydelliseksi keväiseksi piristykseksi teidän olohuoneeseenne!

  9. Kaikki vaihtoehdot on kauniita, mutta veikkaan 1 vaihtoehtoa, itse valitsisin vihreän? Kiitos ihanasta blogista☺

  10. Minä veikkaan numeroa 3 eli vihreetä. Se on niin keväinen väri ja raikastaa kotia! Hyvää kevättä!

  11. Aniliinin punainen no 1. Tykkään itsekin siitä väristä kovasti. Kiitos ihanasta Blogista, löysin aivan sattumalta.

  12. Pirteä aniliini ?
    Eli kauniista vaihtoehdoista valitsit varmasti nro 1.
    Täytyypä poiketa itsekin Pentikin kevättä ihastelemassa! ?

  13. Pentikin tuotteet ovat kyllä aivan ihania! ? Arvaan että päädyit vaihtoehtoon yksi, aniliinin punainen! ?

  14. Aniliini näin kevään tullen. Toisaalta vihreä on nyt muotiväri, mutta aniliini sopii paremmin tyyliisi. 🙂

  15. Sulla on ihana, tyylikäs, raikas ja inspiroiva blogi! Olet yksi niistä muutamista, joiden blogia jaksan lukea ja seurata aktiivisesti 🙂

    Arvelen, että valitsit Pentikin tuotteista aniliinin väriset. Harmaa olisi ollut toinen ehdotukseni, mutta uusimman postauksesi lukemisen jälkeen veikkaan, että et valinnut harmaata 🙂
    Vihreetäkin sulla on tainnut joskus olla sisustuksessa, mutta luulen, että tuo aniliinin punainen on sun valitsema väri 🙂

    Ihanaa kevättä sulle ja voimia!

  16. Aniliinpunainen. Tuo sopii sinun olemassa oleviin vaaleanpunaisiin torkkupeittoihin ja kynttilöihin! ? Olen ihaillut näitä Pentikn myymälässä. Vihreä ja aniliini ovat molemmat herkullisia ja voin vain kuvitella näillä tehdyn kahvi/tee kattauksen miten raikkaan herkullinen siitä tulisikaan! ?????

  17. Aniliininpunainen, ehdottomasti ja ostoksia on samansävyinen hortensia, vanhan roosan väriset kahvikupit ja tietenkin se tyynyliina ja olisko vielä servietit ???

  18. Aniili. Se sopii täydellisesti teidän sohvalle. Olisin itsekin valinnut juuri sen värin. 🙂

  19. Eiköhän se numero 1 ole ? siihen myös itsekin päätyisin eli mukana arvonnassa toivomassa että osuisi kohdalle ☺

  20. Veikkaan numero 1! Sinulla on jonkin verran vaaleanpunaista tekstiileissä joten sillä perustein tähän vastaukseen ?

  21. Toivon (ja luulen),että valitsit aniliinin – eipä voi kukaan sitten valittaa harmaudesta! Kauniita ovat kaikki.

  22. Päädyit Aniliinin punaiseen ? se on pirteä ja pretty väri ? ostitko noita kauniita hortensia tekokukkia myös? ?

  23. 1. Aniliinin punainen

    Tämä on kaunis kuosi, viime syksynä hankin ensimmäisen hortensia sarjan tyynyn.

    Margareta

  24. Veikkaan aniliininpunaista tyynyä, sopisi varmasti hyvin tuomaan pirteyttä sisustukseen. Mahdoitko ostaa samalla myös hortensioita?
    Kiitos upeasta blogista, ihan mieli tyyntyy kun katselee kauniita kuviasi?

  25. Veikkaan että päädyitte tyttönne kanssa tuohon punaiseen, eli ensimmäiseen 🙂
    Tyylipuhtaita kaikki värit.
    Ihanaa kevättä!

  26. Veikkaan aniliinia, vihreä ei myöskään ole hassumman näköinen 🙂 ihanan kesäinen ja piristävä tuo kukkakuosi! Tuntuu itsestäkin siltä, että kesän tullessa sisusus kaipaa väriä, vaikka muutoin kaikki aina vaaleaa onkin!

  27. 1. aniliinin punainen :))

    veikkaan että ostit tuon tyynyn, servettejä, tekokukan (hortensian) ja mahdollisesti sen lampunjalan 🙂

    Kiva postaus! 🙂

  28. Veikkaan aniliininpunaista 🙂 Olisikohan tyynynpäällinen, servietit, kaitaliina ja keittiöpyyhe?

  29. Kyllä se varmasti on aniliini. Miellyttää myös omaa silmää kovasti. Niin kuin pentik muutenkin.

  30. Melkein kaikki ovat veikanneet aniliinia, mutta minä veikkaan harmaata. Olet päässyt yli edellisen kotisi ikävästä kommentista koskien harmaata ja tämä siitä todisteena.

  31. Päädyit 1 aniliinin punaiseen 🙂 meiltä löytyy tätä ihanuutta verhoina ja tyynynpäällisinä harmaana ?

  32. 1. Aniliininpunainen ehdottomasti! Ihanan pirteä ? Itselläni värimaailma koostuu harmaasta, valkoisesta ja beigestä joten kaipaisin itsekin jo hieman väriä sisustukseen – varsinkin näin kevään tullen värihimo iskee.

  33. Instagramin kuvassa vilahti aniliininpunainen hortensiatyyny sohvalla, joten veikkaisin nroa 1 🙂 Ihanasti sopikin väreiltään siihen ja aniliininpunainen onkin hyvää jatkoa roosansävylle, jota teiltä löytyy ennestään 🙂

    Toisaalta, RUOKAILUTILAN UUSIA VERHOSUUNNITELMIA – kirjoituksessa vilahti kuva myös vihreistä verhoista, joten ehkäpä vihreäkin voisi olla vaihtoehto 😉

    Veikkaan, että ostit tyynynpäällisiä, lautasliinoja, kaitaliinan ja keittiöpyyhkeen 🙂

    Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  34. Aniliini eli nro 1 on veikkaukseni. Sopii varmasti hyvin teidän sisustukseen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × 5 =