Top

ELÄMÄNI RASKAIN PÄÄTÖS

Suljen lapsen pienen käden hellästi kämmeniini. Tunnen lapsen pehmeän ihon omaani vasten, ja kuuntelen, miten hänen hengityksensä muuttuu hitaammaksi hänen nukahtaessaan rauhalliseen uneen.  Voi miten rakas äidin pieni kulta onkaan! Suuret kyyneleet valuvat valtoimenaan poskiani pitkin. Tunnen polttavaa tuskaa sydämessäni. Pian tulisi hetki, kun en enää voisikaan joka ilta pitää lastani kädestä ja suukottaa häntä uneen.

Älkää vain tehkö sitä -artikkelissani kerroin jo kesällä, että olemme pyytäneet ja saaneet lastensuojelusta apua perheemme jaksamiseen arjessa. Se on ollut tosi viisas päätös. Olemme koko syksyn ja talven tehneet tiivistä yhteistyötä perheemme asioista vastaavan lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa. Lapset asuivat viime vuoden loppuun asti osan viikkoa sukulaisperheessä. Tämä oli minun ja Jarin yhteinen toive, sillä meidän kummankaan voimat eivät ole riittävällä tasolla lapsista huolehtimiseen. Niinä iltoina, kun lapset olivat kotona, saimme lisäksi perhetyöntekijän auttamaan lastenhoidossa. Kaikki tuntui sujuvan aika hyvin siihen saakka, kunnes sukulaissijoitus päätettiin ja lapset palasivat kotiin.

Onnea on kaiken aikaa varjostanut tunne siitä, etten jaksa.

Lapset ovat nyt kuukauden asuneet kokonaan kotona. Olin niin hyvilläni, kun sain lapset vihdoin kotiin! Lapsetkin ovat silminnähden onnellisia voidessaan viettää aikaa meidän kanssa. Yleensä makaan sängyllä lasten palatessa tarhasta, ja riemusta hihkuen he heti kirmaavat luokseni halaamaan ja pussaamaan minua. Silloin tunnen pakahtuvani onnesta. Tätä onnea on kuitenkin kaiken aikaa varjostanut tunne siitä, etten jaksa.

Olen avoimesti kertonut puolisolleni, sukulaisille, hoitajilleni ja sosiaalityöntekijöille, kuinka harmissani olen siitä, etten tunne pystyväni olemaan vielä äiti. Vointini huononi aika radikaalisti ollessamme lomalla Helsingissä, ja sieltä paluun jälkeen olen ollut lähinnä petipotilaana. Mieleni ei kestä mitään ylimääräistä rasistusta tai stressiä, ja vointi huononee heti, jos kuormitusta on liikaa voimiini nähden. Jopa lasten äänet, normaalit kiukuttelut ja vaatimukset, joita lapset luonnollisesti aiheuttavat,  ovat minulle ylivoimaisia kestää päivästä toiseen. Seurauksena on, että saatan olla tosi pahantuulinen tai täysin toimintakyvytön. Sukulaiset ovat auttaneet meitä kaikin mahdollisin keinoin, mutta määräänsä enempää eivät tietenkään hekään voi meidän hyväksi tehdä.

Mitä jos etsisimme lapsille toisen sijaisperheen?

Tämä kysymys, jonka lastensuojeluviranomainen varovasti minulle yhtenä päivänä puhelimessa esitti, tuntui samaan aikaan pelottavalta ja huojentavalta. Tuntui mahtavalta, että joku toinen sanoi sen ennen minua. Tuntui hyvältä, kun joku toinen tajusi, miltä minusta tuntui. Kuitenkaan en voinut olla miettimättä, miten se vaikuttaisi lapsiini. Vaikka sydämessäni tiesin, mikä olisi oikea päätös, en voinut välttyä sydämeni soimaavilta ääniltä. Tuosta puhelusta lähtien olen ollut todella mietteliäs, vaitelias – ja surullinen. Tiesin, että edessä olisi elämäni raskain päätös.

Tiesin, että edessäni olisi elämäni raskain päätös.

“Menemme yhdessä torstaina Liisa-tätin ja Matti-sedän* luo kylään. Heillä on pihalla kota, jossa voi paistaa makkaraa ja pihasauna, josta voi käydä jäähyllä ulkona ja juoda pillimehua. Niillä on myös kaksi koiraa, joilla on pehmeä turkki. Ja Liisa-täti osaa leipoa tosi hyvää tiikerikakkua! Te voitte varmasti leipoa sitä yhdessä Liisan kanssa joku kerta. Liisa ja Matti hoitaa teitä aina välillä, koska äitin ja isin pitää levätä.”

Pidättelin kyyneleitäni kertoessani nämä sanat lapsilleni eilen illalla. Olen odottanut hetkeä, jona kertoisin, että lapsille on löytynyt sopiva uusi sijaisperhe. Lopulta kerroin asian niin, kuin lapsi sen parhaiten ymmärtää. Sijaisvanhemmat hoitavat toistaiseksi lapsiamme osan viikkoa, ja osan viikkoa lapset asuvat kotona. Tämä järjestely tuntuu minusta nyt tosi hyvältä, kun olen sulatellut asiaa. Olen varma, että päätöksemme oli oikea.

 

Aina suurinta rakkautta lapsia kohtaan ei ole se, että yrittää hammasta purren tehdä itse kaiken ja selvitä voimiensa äärirajoilla. Suurinta rakkautta ja viisautta on se, että pitää äitinä huolta myös itsestään. Koska jos itselle ei jää mitään, onko lopulta enää mitään annettavaa toisillekaan? Minun on annettava itselleni tilaa toipua, vaikka se sattuu. Minun on kerättävä rauhassa voimia, jotta voin olla taas täysin se, mikä tuo minulle eniten iloa elämässä – olla äiti.

On täysin oma valintani puhua näistä vaikeista asioista blogissani. Tiedän kuitenkin, etten voisi blogata vain torkkupeitoista ja reissutunnelmista, jos sisälläni myllertää ahdistavat ajatukset. Koitan ottaa mahdollisimman vähän paineita blogin pitämisestä, mutta haluan kuitenkin, että blogi kulkee matkassani ja voisin antaa vertaistukea samankaltaisten vaikeuksien kanssa kamppaileville. Haluan omalla esimerkilläni osoittaa, että on ihan ok sanoa, jos ei jaksa. Ei ole tarkoitus, että kukaan meistä jaksaisikaan tällä elämän taipaleella yksin.

*Nimet on muutettu.

Comments

  1. <3 kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi. Vaikken teitä tunnekaan, olette usein ajatuksissani <3

    • Kiitos Heli ja ihanaa että tulit kommentoimaan. Tarvitsemme nyt kaiken mahdollisen tuen <3

  2. Voi rakas Annika. Uskon että olette todellakin tehneet elämänne vaikeimman päätöksen, uskon myös että tämä päätös on suurin rakkaudenosoitus lapsianne kohtaan. Olisi ollut väärin voimiensa äärirajoilla yrittää hoitaa lapset kotona, tällöin olisi lapsille ja Teille kaikille voinut koitua kohtuutonta surua ja tuskaa. Lapset ovat sopeutuvaisia ja he tietävät että äiti ja isi odottavat heitä ja he palaavat sitten taas kotiin. Voimia ja halaus, toivon Teille kaikkea hyvää<3

    • Kiitos että ymmärrät! Joillekin voi olla vaikea ymmärtää tätä ratkaisua. Ymmärrän myös sen. Ei varmasti kaikki pysty näkemään syitä jotka tähän on johtaneet. Koskaanhan tällaiseen ratkaisuun ei päädytä vähäpätöisistä syistä. En ole blogissa kertonut läheskään kaikkea mitä asiaan liittyy enkä edes halua kertoa. Sen vain tiedän, että tämä päätös on oikea ja toivon että kaikki menisi hyvin!!

      • Kyllä kaikki vielä kääntyy hyväksi. Älä murehdi muiden mielipiteitä, kukaan ei voi tietää mitä käytte läpi. Olette tehneet varmasti oikein ja lasten parhaaksi. <3

  3. Toivon kaikkea hyvää sinulle! Rankkoja asioita olet käynyt läpi. Rukoilen sinulle voimaa kestää vaikeita aikoja. Omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka olisi kuinka rankka koettelemus niin se jonain päivänä loppuu tai ainakin helpottaa hyvin paljon. Koita jaksaa ystävä!

    • Kiitos Marika! <3 Siihen täytyy vain uskoa, että vielä jonain päivänä tämä helpottaa ja kaikki koetut vastoinkäymiset kääntyvät voitoksi ja vahvuudeksi. Millaisista tilanteista sitä onkaan selvitty! Vaikka nyt tuntuu vaikealta ja hetkittäin jopa musertavalta, on tosi helpottavaa huomata, että niin moni ihminen ja lukija on mun tukena <3

    • Voi kiitos paljon! <3 Jos sillä, että rakastaa omaa perhettä sydämen pohjasta, antaa voimaa kohdata kaikki mahdolliset vaikeudet. Lopulta tällaiset vastoinkäymiset tulee vain lujittamaan meidän perhettä. Näin ainakin haluan uskoa!

    • Siltä minustakin on tuntunut. Eipä tähän ole kauheasti lisättävää. Silti haluan uskoa, että joskus on vain tehtävä ratkaisuja, jotka tuntuvat pahalta, jos niiden avulla selviämme paremmin.

      • Kiitos, että korjasit. Julkaisin kommentin, koska minusta jokaisella on oikeus mielipiteisiin. Olen todellakin tuntenut olevani paska äiti jo pidemmän aikaa 🙁 Sinä vain sanoit sen ääneen. Toivon kuitenkin, että ymmärrät, miltä minusta sisimmässäni tuntuu ja että ikinä en antaisi omiani pois pikkusyiden takia. Uskon, että näin kaikille on parempi.

  4. Miksi et palkkaa hoitajaa?. Susta tuntuu raskaalta hoitaa omia lapsia?. Kyllä sulla internettiin ja lomailuun on aikaa näköjään. Miten noin vastuuton ihminen on saanu edes lapsia. Toivottavasti sun lapset tajuaa aikuisena kuinka huono äiti olet ollut ja hylkää sutkin vanhana kun tarvitset apua saat ihan syyttää siitä itseäsi.
    Olen sokissa, antaa lapset pois, että keskittyy itseensä. Siihen plakataan hoitaja ja jos ei ole varaa niin ei ole sitten sitä mahdollisuutta pitää jaksaa onhan ne sun synnyttämiä lapsia. Turvautuu sossuun hohhoijaa. Suomalaisuutta tätä päivää.. En haluaisi loukata mutta, todella itsekästä .

    • Ymmärrän että olet shokissa ja se huokuu sanoistasi. Pidät minua itsekkäänä ja huonona äitinä. Ymmärrän senkin, sillä olen itse käynyt läpi samoja tunteita.

      Ehdotit että palkkasin hoitajan. Tilanne on se, että olemme saaneet lastensuojelusta joka ilta hoitajan aivan maksutta tänne meidän kotiin päivähoidon jälkeen. Hoitaja on auttanut arjen rutiinien ylläpitämisessä. Siitä huolimatta vointini on mennyt huonommaksi, ja siihen taas liittyy monia sellaisia lapsiin liittyviä asioita jousta en blogissa puhu.
      Yksinkertaisesti mun masennus pahenee jos rasitun liikaa. Jo aamulla herääminen laittamaan lapset tarhaan on mulle ylivoimaista vaikka mieheni on apuna ja ottaa vetovastuun. En pysty huolehtimaan lapsistani eikä pysty miehenikään yksin. Siksi asiantuntijat suosittelivat meille väliaikaista sijoitusta. Sitähän ei koskaan tehdä vähäpätöisistä syistä, ei meidänkään tapauksessa. Et koskaan tule tietämään kaikkia asiaan liittyviä asioita.

      Meidän vanhempien hyvinvoinnille on tärkeää, että voimme levätä osan viikkoa ja tehdä asioita jotka saavat meidät voimaan hyvin. Silloin voimme olla parempia vanhempia. Lasten hyvinvoinnille on tärkeää, että heistä pidetään huolta. Mulle sanottiin että nyt mun pitää pitää huolta itsestäni erityisen paljon, jotta toipuminen alkaisi ja etenisi. Luonnollisesti myös lapsista saamme iloa ja heille on tärkeää olla meidän kanssa ja siksi he asuvat meillä osan viikkoa. Vain muutaman päivän he asuvat toisessa kodissa, ja sekin on väliaikainen ratkaisu.

      En voi vaatia että kaikki ymmärtävät tämän ratkaisun, mutta tärkeintä onkin että itse sen ymmärrämme ja kannamme siitä vastuun.

      • Marika: Ehdotat hoitajaa -eli turvautumista avun saamiseen- mutta samalla arvostelet avun antajaa (ja myös apua vastaanottavaa), eli sossua.

        Suomalaista tätä päivää todellakin on se, että kipeistäkin asioista voidaan puhua ääneen, hakea apua ja vastaanottaa sitä. Aiempi sukupolvi ei ole tätä tehnyt muun muassa siitä koituvan häpeän takia, ja tämä on tutkitusti vaikuttanut tämän ajan sukupolveen ja geeniperimään (tunteisiimme, ajatteluumme ja jaksamiseemme) – eli meihin.

        Jotta voisimme siis yksilöinä, perheinä ja kansanakin voida paremmin, olisi vastuutonta olla ottamatta apua vastaan silloin, kun tilanne sitä todellakin tarvitsee ja kun sitä vielä tarjotaan. Ilman muutosta ei siis tapahdu muutosta.

        On myös ajattelematonta arvostella toisten ratkaisuja varsinkaan tietämättä kaikkia asiaan liittyviä seikkoja ja varsinkaan näin suurta päätöstä ei tehdä hetken mielijohteesta.

        • Nimen omaan. On tärkeää hakea apua. On tärkeää otta se vastaan. Vain siten voi selvitä vakavista ongelmista. En ole ongelmieni kanssa yksin ja siksi tiedän että pystyn antamaan vertaistukea muillekin lapsiperheille.

    • Mun mielestä tästä kommentista paistaa ennen kaikkea tietämättömyys, tietämättömyys mielenterveysasioita kohtaan.

      Lapselle on tuhat kertaa varmasti parempi se,että sä haet apua ja kuntoutat itsesi, kuin että väkisin yrität venyä. Tavan tallaajasta tuntuu varmaan älyttömältä,että sä “annat lapset pois”,ja jatkavat bloggaamista jne. kuin ei mitään.

      Mutta kaiken ton taustalla on varmasti on sun oma halu kuntoutua taas tavallisessa arjessa pärjääväksi äidiksi. Terapiaa,lääkitys kuntoon ja todellakin tuota omaehtoista kuntouttamista, niin jonain päivänä toivottavasti oot siinä pisteessä,että jaksat taas 🙂 tsemppiä!!

  5. Minusta olet osannut tehdä hyvin ratkaisevan ja hyvän päätöksen siinä määrin ettet ole itsekäs pitäessäsi lapsia väkisin kotona. Lapset aistivat jos vanhemmilla on huono olla. Päätös oli varmasti vaikea, mutta tällä tavoin annat lapsillesi vakaan lapsuuden ettei heidän tarvitse murehtia jos vanhemmat ovat väsyneitä. En ymmärrä miksi ihmiset haluavat moralisoida päätöstäsi tai haukkua. Jos kauniiden koti kuvien ottaminen tuo sinulle paremman olon ja saat siitä voimaa niin silloin kenenkään ei pitäisi arvostella. Toivon, että järjestely auttaa sinua ja miestäsi selviämään vaikeiden aikojen läpi sekä sitä, että lapsesi saavat sijaisperheestä kaksi rakastavaa henkilöä lisää heidän elämäänsä <3

  6. Miten jaksat laittaa itseäsi,ja kotiasi?Niin,hassua,että täydellisesti meikattuna,upeasti sisustetussa,siistissä kodissa kerrot tästä….Enkä tarkoita pahalla.Mutta kuvat niin ristiriidassa kertomasi kanssa.

    • Ihan hyviä kysymyksiä joita varmasti monet miettivät. Myös psykiatrit ovat panneet merkille että kiinnitän paljon huomiota tällaisia asioihin ja maininneet siitä ettei kaikki yhtä vaikeasti masentuneet jaksaisi huolehtia itsestään tällä tavalla. Meikkaan aina joka päivä, vaikken lähtisi minnekään ja siivoan myös kotia joka päivä vähän. Nämä on asioita jotka tuo mulle iloa ja siksi niitä teen, vaikka välillä ei huvittaisi nekään asiat. Ei muutaman kuvan ottaminen blogiin kerran pari viikossa ole mitään verrattuna päivittäiseen lastenhoitoon ja perhe-elämän pyörittämiseen, eikä mikään voi tuoda mulle nyt niin paljon voimia että pystyisin kaikkeen mitä minulta äitinä vaaditaan. On mennyt viikkokausia etten ole pystyny edes bloggaamaan enkä ottamaan kuvia eikä ne asiat ole käyny edes mielessäni.
      Mutta silloin kun otan kuvia blogiin, tietysti koitan saada niistä onnistuneita, vaikka aina onnistukaan. Ja tuo täydellisesti meikattu oli aika hauskasti sanottu. Itse en sellaista ilmausta voisi käyttää 3 minuutin pikameikistä ja kampauksesta jotka tein kyynelten kuivuttua? Olotilani on kaiken aikaa todella huono, vain hetkittäin on helpompaa. Tätä ei välttämättä ymmärrä, että mitä kaikkea pahaa oloa ja voimattomuutta näiden blogin kuvien taakse kätkeytyy.

      • Näitä sairauksia ja meitä yksilöitä ei ole tehty samoista muoteista. Olemme yksilöitä ja joskus juuri ne pienet asiat, kuten huulipunan sipaisu, voi tuodakin hetken voimaa tai motivoida nousemaan sängystä.

        Siksi meikkaamisella tai parin valokuvan ottamisella ei voi mitata jaksamista tai sairauden vakavuutta.

        • Aivan näin. Tiedän ettei kaikki masentuneet meikkaa, mutta eivät meikkaa terveetkään. Ihme juttu, että tästä voivat ihmiset suuttua jos meikkaan ja siivoan ja bloggaan. Ihan kuin se olisi ainut asia mitä päivässä teen. Suurimman osan ajasta nukun, sitten loput jäljellä olevasta ajasta teen mieluisia asioita, liikun, luen tai bloggaan, aina en tee mitään enkä jaksaisikaan. Sitten kun lapset tulee kotiin, olen heidän kanssaan niin paljon kuin jaksan. Sekin vähä mitä olen jaksanut, on kuitenkin vienyt vointiani huonommaksi, ja siksi tähän ratkaisuun päädyttiin.

  7. Voimia sinulle ja perheellesi. Olen lukenut kaikki postauksesi ja ymmärrän täysin tilanteesi?ratkaisut ovat rankkoja, mutta varmasti hyviä teidän tapauksessa. Olet rohkea kun kerrot tärkeistä asioista. Uskon että me kaikki, jotka olemme masentuneita saamme sinusta voimaa?

  8. Rakkauden tekoja on äidin välittäminen lapsiaan kohtaan. Pyytämällä lastensuojelussa apua juuri osoitat tämän rakkauden, lasten edun mukaisesti ajattelet asiaa ja myönnät avun tarpeen.
    Olet hyvä ja paras mahdollinen äiti lapsillesi.<3
    Saat itse kerätä voimia, samoin miehesi.
    Lennollakin ohjeistetaan antamaan happea ensin itselle, vasta sen jälkeen lapsille. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan, jos itse voit hyvin, heijastuu hyvä olo myös muille.
    Lepäät ja hoidat itseäsi hyvällä omalla tunnolla, tuntematta syyllisyyttä.
    Voimia ja halauksia <3

  9. Hyvä ja rohkea ratkaisu teidän tilanteessa! Apua pitää pyytää ja ottaa vastaan, jos sitä tarvitsee. Voimia, asiat kyllä järjestyvät! Ja ihanaa, jos lapset saavat olla yhdessä koko ajan – siellä toisessakin perheessä. 🙂

    • Kiitos! <3 Kyllä, meille löytyi ihan mahtava perhe tästä läheltä. Mahdollisimman vähän asioita muuttuu lasten elämässä ja uskon, että tämä järjestely vie mun vointia paljon eteenpäin 🙂

  10. Kyyneleet valuivat lukiessani postaustasi ❤ mutta kuten jo puhuttiin on tämä varmasti kaikkien kannalta tähän hetkeen paras ratkaisu. Kipeää se tekee mutta äiti ja isi pitää saada kuntoon, jotta voitte olla taas se ihana perhe joka yhdessä olette ❤

    • Niinpä…kiitos että olet mun tukena! Se merkkaa mulle niin paljon! Mulla on jo itselläni asian suhteen ihan hyvä ja rauhallinen olo. Lapset on ottaneet asian hyvin vastaan. Uskon että kaikki lähtee ihan hyvin menemään ja mun vointi alkaa pikku hiljaa taas parantua 🙂

  11. Jos tosiaan kysymys masennuksesta ja lasten kanssa pärjäämisestä …niin ko.tilanteessa VOI OLLA tämä on järkevä ratkaisu. Mutta…ei ainoa!
    Mikset voinut kutsua apulaista sossun kautta pariksi päiväksi viikossa?
    Eikä lapsetkin tarvi täydellisesti siivottua kotia…He tarvitsevat Rakkautta ja lämpöä omalta vanhemmilta .Ja vain sinä pystyt sitä heille antamaan…

    • Meillä on ollut joka päivä sossun hoitaja kotona tarhan jälkeen ja viikonloppuna lapset on olleet tukiperheessä. Olemme saaneet paljon apua jotta jaksaisin hoitaa heitä kotona mieheni kanssa. me molemmat ollaan vakvasti masentuneita. Mulla on ollut hoitamaton masennus ainakin 10 vuotta, ja nyt se on pahentunut tosi paljon. Vasta nyt haen apua, olisi pitänyt hakea jo paljon aiemmin. Näin sanoivat sossut. Haimme apua liian MYÖHÄÄN. Jos lopettaisin siivoamisen (melkein) kokonaan, asuisimme sikolätissä, eikä se toisi mulle piiruakaan lisää voimia. Voisin vain entistä pahemmin likaisessa, sekaisessa kodissa. Sitä paitsi miehini siivoaa myös meillä. Ei kaikki siisteys mitä blogissa näkyy, ole minun siivoamaa. Totta kai lapset tarvitsevat rakkautta ja lämpöä, mutta vakavasti masentunut ei aina pysty sitä siinä määrin antamaan kuin terve äiti.

  12. Usean vilkkaan pojan äitinä, ja synnytyksen jälkeisen masennuksen läpikäyneenä, on sittenkään vaikea ymmärtää….kirjoitat ihan kuin lapsesi olisivat rasite ja kiusa elämässäsi.
    Ymmärrän, jos olet väkivaltainen lapsiasi kohtaan …. mutta muuten…..en voi käsittää….että äiti antaa omat lapsensa pois, jotta voi keskittyä itseensä, blogiinsa ja kodin sisustamiseen. Eikö olisi aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen?
    Ja en kirjoita näitä ilkeyttäni. En vain ymmärrä, mikset luovu blogista ja siitä joka päiväisestä kodin siivouksesta. Miten niihin riittää voimia ja aikaa, muttei lapsille, jotka jo ovat päivät hoidossa joka tapauksessa…
    Ihan kaikella ystävyydellä, oletko todellakin miettinyt tärkeysjärjestystäsi?
    Ja miksi ihmeessä teet näistä asioista julkisia, mitä lapsesi tai muut sukulaisesi siitä ajattelevat nyt tai myöhemmin…vai tavoitteletko tällä lisää näkyvyyttä blogille, uusia haastatteluja tms. Sekin tässä kävi mielessä….

    Mutta, kuten sanoit emmehän me lukijat tiedä kaikkea. Mutta koska itse kirjoitat tästä julkisesti, osa meistä lukijoista tulee myös julkisesti kommentoimaan. Lapset ovat lahjoja, joita saamme.Eivät esineitä, joille pitää etsiä uusi koti, jos eivät sovikaan “sisustukseemme.”

    Toivon sinulle kaikkea hyvää! Ja erityisesti lapsillesi!

    • Aika kärkeviä kommentteja esitit. En anna lapsia pois jotta voisin keskittyä blogiin ja sisustamiseen. En yleensäkään anna lapsia “pois” vaan saamme apua heidän hoitamsieensa osan viikkoa. Mielestäsi jos luopuisin blogista ja siivoamisesta, jaksaisin hoitaa lapsia. Kunpa se olisikin niin!! Tekisin sen heti. Mutta olen ollut kuukausia bloggaamatta. En ole avannut konetta enkä ottanut kuvia enkä siivonnut. Ja mun vointi meni pahemmaksi. Mulla alkoi olla lasten hoitamisesta ja elämän arjen pyörittämisestä sairaalloisen paha olla. En yksinkertaisesti tämän sairauteni takia kykene nyt olemaan täysipäiväisesti äiti ja jos yritän, se on lapsille pitkällä tähtäimelllä vahingollista. Muista, että mun sairaus on ollut hoitamaton jo 15 vuotta. Olen sinnitellyt lasten kanssa 6 vuotta enkä ole hakenut apua ennen. Joten olen miettinyt tärkeysjärjestystä, ja se on se, että on tärkeintä, että minä voin paremmin, jotta lapset voivat asua jälleen kotona.
      En hae lisänäkyvyttä blogille. Sellaiset asiat eivät liity tähän tilanteeseen millään tavalla. En pystyisi bloggaamaan jos en olisi rehellinen. Blogi kulkee matkassani myös vaikeiden asioiden läpi ja saan blogista uskomattoman paljon voimaa jatkaa.
      Ihan hienoa, että ihmiset tulee kommentoimaan. On hyvä, että asia herättää keskustelua. Tökeröihin kommentteihisi en edes vastaa, tiedät itsekin että ne ovat asiattomia.

      • Olen pahoillani huonoista sanavalinnoistani! Meitä on yhtä monta mielipidettä ja näkemystä, kuin on äitejäkin. Mutta kuten kirjoitit, pääasia on, että itse ymmärtää, miksi toimii niin kuin toimii.

        • Juu saat anteeksi. Tietenkin tämä aihe herättää monia tunteita puolesta ja vastaan. Minäkin jouduin pitkään sulattelemaan ajatusta, että hain alunperinkään apua.

    • pakko kommentoida näin ulkopuolisena… itse ajattelen, että näin kommentoivat ihmiset eivät todella ymmärrä, millaista on kun voimat ovat totaalisen lopussa. ei silloin mennä eteen päin pelkällä tahdonvoimalla. masennustakin voi olla eri asteista, eikä se, että itse on kokenut jonkinlaista masennusta ilmeisesti tarkoita, että voisi eläytyä todella vaikeaan, kaikki voimat vievään masennukseen. eiköhän blogisti ajattele lastensa parasta. mielestäni on myös hienoa, että näistä asioista voi kertoa avoimesti. toivottavasti se veisi mielenterveyshäiriöiden häpeäleimoja ja stigmoja pois. monille on todella vaikeaa puhua mielenterveysongelmista juuri tuollaisen leimaamisen pelossa mistä tämä nimimerkin mama kommentti oli oikein malliesimerkki. vähän myötätuntoa ja ymmärrystä, kiitos! mielestäni on myös virkistävää, että sisustusblogissa kirjoitetaan näin vaikeasta aiheesta. monen kauniin kuoren taakse kätkeytyy paljonkin surua ja murhetta, joista vain vaietaan ja kärsitään yksin hammasta purren. olisi hienoa, että meillä kaikilla olisi oikeus olla myös tarvitsevia ja hakea apua ilman tuomituksi tulemista. siitähän tässä on kyse, avun ja tuen hakemisesta ja saamisesta. Voimia sinulle Annika <3

  13. Teitte varmasti oikean ratkaisujen ja ajattelette lasten parasta! Kun vanhemmat voivat hyvin, se heijastuu suoraan lasten hyvinvointiin. Tämä ei tee sinusta yhtään huonompaa äitiä, päinvastoin näin osoitat olevasi äiti, joka ymmärtää sen ettei jaksa ja myöntää tarvitsevan apua. Älä välitä ikävistä kommenteista ? kaikkea hyvää ja toivottavasti pian voitte paremmin.

    • Kiitos Sini! Hienoa, että ymmärrät ratkaisumme. Koitan olla välittämättä niiden kommenteista, jotka eivät ymmärrä. Tämähän on vaikea asia, ja varmasti herättää kipeitä tunteita monissa.

  14. Hei Annika,
    Tälläinen avoin kirjoitus ei voi jättää kylmäksi ja monia pohdiskeluita herättää.
    Saanko kysyä, monen lapsen kohdalla huomasit ne oireet, ettet jaksa?

    Toivottovasti saat voimia terapiasta, mutta tärkeintä, että löydät sisältäsi voimavaroja pärjäämiseen ja niin myös miehesi.

    • Huomasin ensimmäisen lapsen ollessa vauva, etten jaksa normaalilla tavalla hoitaa lasta / lapsia. Eli kuusi vuotta sitten. Siitä lähtien olen pitänyt suuni kiinni enkä ole kertonut kenellekään enkä ole suostunut myöntämään mitään, en edes itselleni. En suostunut ottamaan apua vastaan vaikka sitä joskus ehdoteltiin ja kysytyttiin miten jaksan ja olenko masentunut. Lopulta kolmannen lapsen yksivuotisneuvolassa neuvolantäti sanoi, että jos et sinä soita perheneuvolaan, hän soittaa. Niin minä soitin, ja siitä tämä koko vyyhti on lähtenyt aukeamaan. Mulla on ollut vuosikausia hoitamaton masennus itseni tietämättä.

  15. Sinulla on niin äärettömän kaunis koti, että voit ajatella sen olevan nyt valmis eikä sitä tarvitse muuten enää laittaa kuin siivota.

    • Kiitos paljon, kauniisti ajateltu ja sanottu. En ole vähään aikaan jaksanutkaan tehdä mitään erityistä kotona. Silti sisustaminen on mulle rakas harrastus ja jatkan sitä voimien mukaan, kuunnellen, mikä milläkin hetkellä tuntuu parhaalta.

  16. Mietin tässä sellaistakin, että kuinka jaksat lukea näitä kommentteja? Osa on varmasti ja näkyykin olevan todella ilkeitä.
    Itse masennuksen sairastaneena en olisi kestänyt yhtään ulkopuolisten kommentteja ja neuvoja.

    Voimia sinulle ja perheellesi!

    • Joo on tosi raskasta kyllä lukea ikäviä kommentteja. Kyllähän se tuntuu pahalta, varsinkin kun tietää itse tehneensä ainoan oikean ratkaisun. Kyllä mun alakuloinen mieliala hetkellisesti aina pahenee jos joku sanoo pahasti. Mutta sitten koitan suhtautua asiaan oikein, eli olla välittämättä. Koitan keskittyä niiden tukeen ja apuun, jotka meistä välittävät ja tietävät tilanteen.

  17. Pakko on nyt kommentoida, vaikka itsekin käyn läpi jälleen niin raskaita asioita, etten jaksa oikein postauksia lukea saati sitten kommentoida. Aivan uskomatonta miten ajattelemattomia kommentteja ihmiset kehtaa kirjoittaa tuntematta teitä tai tietämättä teidän perhe-elämän tarkempia yksityiskohtia. Oon lukenut sun jokaisen postauksen ja niistä huokuu valtava rakkaus lapsia kohtaan, etkä varmasti ole tehnyt tätä päätöstä pienin perustein. Ja olet tehnyt sen siksi, että jaksaisit itse paremmin, toipuisit ja selviäisit tästä pahasta olosta eteenpäin. Ja siten jaksat pitää huolta rakkaista lapsistasi, olla heille arjessa jaksava äiti. Ja se on suurin rakkauden teko mitä voit lapsillesi ja itsellesi antaa. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa tai oikeutta kyseenalaistaa sinua tai valintojasi, ja sydäntä raastaa lukea näitä kommentteja. Jotenkin koen tuon hyvin henkilökohtaisena siitäkin syystä, että omaa tilannettani oli riepoteltu somessa mukavasti. Sinä olet Annika mahtava äiti, upea nainen ja vahva ihminen. Älä anna yhdenkään typerän kommentin vaikuttaa siihen, vaikka varmasti masentuneena noiden lukeminen tuntuu uskomattoman raskaalta. Teit varmasti oikean päätöksen, ja toivon että vointisi lähtee nyt ihan todella paranemaan. Hiljaa hyvä tulee <3 Toivon sulle ja koko perheellesi valtavasti voimia, ja uskon, että kaikki tulee vielä kuntoon. Siihen on vain pakko luottaa ja uskoa.

    • Kiitos Jenni aivan ihanasta kommentistasi! Itkin taas tätä lukiessani! Tiedät niin hyvin miltä musta tuntuu. On hirveää, kun ei pysty johonkin mihin haluaisi pystyä! Ja sitten jotkut vielä haukkuu minua välinpitämättömäksi! Se se vasta välinpitämätöntä olisikin jos itsekkäästi vain jättäisin hakemasta apua enkä piittaisi siitä että lapset voivat huonosti eivätkä saa heille kuuluvaa huolenpitoa ja ohjausta. Tiedän sydämessäni että tämä järjestely on oikea ratkaisu enkä voi sille mitään jos joku ei ymmärrä. Sille vaan ei voi mitään eikä se edes haittaa. Tosi harmi kuulla että sullakin on raskasta. Inhottavaa kuulla että sinustakin puhutaan pahaa netissä. No, ei anneta sen vaikuttaa meihin. Itse en ole puoleen vuoteen käynyt lukemassa mitään keskustelupalstojen juttuja, joten en onneksi tiedä mitään mikä itseäni koskee. Minäkin toivon sulle valtavasti voimia <3

  18. Välillä lehdistä saa lukea, kuinka huonosti joissain perheissä voidaan ja ihmetellään, miksei apua olla annettu tai otettu vastaan. On siksi hämmentävää, että kun tässä tapauksessa apua on pyydetty ja saatu niin sitäkin ihmetellään.

    Toinen ihmetyksen aihe on muottiin lokeroiminen. Ympärillä oleva maailma pyrkii jatkuvasti pusertamaan meitä tiettyjen raamien sisälle ja samaa tuntuu koskevan myös sairaita. Sairas ei muka vaikuta sairaalta, jos vaikka huolehtii itsestään meikkaamalla vaan sairaan tulisi näyttää joltain tietynlaiselta.
    Mutta ei fyysisetkään sairaudet välttämättä näy ulospäin jollain tietyllä mittarilla, jolla diagnosoida ihmisiä.

    • Eikö vaan! Samaa minäkin ihmettelen. Ehkä jotkut ymmärtämättömät ihmiset luulee, että mua ei vaan huvita hoitaa lapsia ja siksi annan ne “pois”. Jos olisi omassa vallassani päättää, nuorimmaistani en olisi vienyt edes päivähoitoon, vaan hoitaisin hänet kotona. Nyt kun sairaus on mussa pahana, en pysty tekemään puoliakaan mitä haluaisin. Siksi haluan huolehtia siitä, että lapset saavat kaiken tarvitsemansa huolenpidon ja levon mitä he tarvitsevat, ja saamme siihen apua.

      On tosi kummallista että ajatellaan etten voi olla pahasti masentunut jos näytän huolitellulta. Minä olen meikannut joka päivä jo 15 vuoden ajan eikä se liity sairauteeni mitenkään. Vasta se masentaisi jos joutuisi katselemaan omaa lakananvalkoista peilikuvaa aamusta iltaan. Meikattuna on paljon parempi ja siitä aion pitää kiinni 😀

  19. Heissan Annika!

    Olen vasta hiljattain ruvennut lukemaan blogiasi.
    Ihana blogi sinulla, kaunis koti ja ihana perhe ❤️
    Elät vaikeita aikoja, toivon paljon voimia ja jaksamista tulevaan ❤️
    Olet erittäin rohkeasti uskaltanut kertoa tilanteestasi, varmasti se ei ole helppoa ollut.
    Mielestäni on hienoa kun jaksat edelleen kirjoittaa blogia , kaikkien vaikeuksien keskellä.
    Muista aina että itsestään huolen pitäminen ei todellakaan ole itsekkyyttä ❤️
    Elän itsekin vaikeita aikoja, mutta kyllä silti tykkään itseäni laittaa ( ehostaa, pukeutua kivasti ja pitää kodin siistinä )
    Se tuo ainakin itsellä ihanasti tasapainoa vaikeuden keskellä.
    Ja miksi niin ei saisi tehdä ? En ymmärrä !!
    Maaret Kallion sanoja lainatakseni, koska stressiä, ongelmia tai negatiivisia tunteita ei voi elämässä välttää, on tärkeämpää keskittyä kykyyn auttaa itseään: kykyyn rauhoittua, keskittyä, aktivoitua ja palautua ❤️ ja sitähän juuri teetkin.

    • Kiitos Ninsku! Hyviä ajatuksia toit esiin! Koitan joka päivä tehdä asioita, joista mulle tulee hyvä mieli. Aina se ei onnistu, mutta sillä tavalla en jää vain makaamaan sängyn pohjalle surullisena. Minä meikkaan ja siivoan kotona joka päivä vähäsen ja aion pitää niistä rutiineista kiinni! Lasten hoitaminen on aivan eri asia, ja siihen me tarvitaan apua. Sitä me myös nyt saamme! Maaret Kallio on ihan huippu kirjailija ja psykoterapeutti. Luen hänen blogiaan ja arvostan hänen ajatuksiaan. Siinä on kyllä viisas nainen =)

      • Samoin pidän minäkin kiinni niistä asioista, mistä saan hyvän mielen 🙂 Ja tottakai semmoisia pitää ollakin ?Kukin tyylillään <3
        Tosi ihanaa kun olette löytäneet niin ihanan sijaisperheen ❤️
        Ihan mahtavaa❤️
        Luen juuri tällä hetkellä Maaretin kirjaa ja kyllä siinä on niin empaattisen oloinen ihminen ❤️
        Mukavaa viikonloppua teille sinne ❤️

  20. Tyrmistyin osasta kommenteista! Se, että bloggaa kauniista kodista ja “laittaa” samalla lapset sijaisperheeseen, eivät kulje käsikädessä. Väsynyt ja masentunut ihminen tekee vain sen, mihin vähiten kuluu energiaa, ja bloggaaminen voi olla yksi niistä. Ei voi väittää, että asiat olisi paremmin, kun puolihuolimattomasti huolehditaan lapsista, ja “vain” bloggaamiseen on aikaa. Emmehän me näe kuin pienen siivun elämästäsi ja se kaikki hankala on vain sinun kokemana ja arjessa. Mielipiteitä voi totta kai ilmaista, mutta syyllistämisellä ei sairautta saa pois eikä ihmistä yhtäkkiä reipastumaan; “Laitanpa sairauden syrjään, kun muut ovat tuota mieltä”. Osoitat todellista äidinrakkautta, kun tunnistat, ettei voimasi riitä ja haluat lapsillesi hyvää huolenpitoa.

    • Julkaisin jotkut ikävätkin kommentit koska kaikilla on oikeus kommentoida, haluan herättää keskustelua ja jotta lukijat näkisivät, etten saa pelkästään ystävällistä palautetta. Joudun käsittelemään monia vaikeita tunteita. Silti tunnen, että blogi antaa mulle todella paljon. En voisi kuvitella, että voisin paremmin ilman tätä. Päinvastoin. Olen niin hyvilläni siitä, että puolitoista vuotta sitten uskalsin aloittaa oman blogin. Tää on niin mun juttu! Lastenhoitaminen on ihan eri juttu sitten. Jaksan sitä vähän aikaa, kunnes voimani loppuvat. Ja mun voimat loppuu tosi nopeasti. Se ei ole hyvä juttu, kun on kolmen lapsen äiti. Kaikkien mun hoitajien mielestä tämä oli paras ratkaisu mun toipumisen kannalta. Kiitos sinulle, että ymmärrät ratkaisuni. <3

  21. Teit aivan varmasti parhaan mahdollisen ratkaisun.Noin rakkaudellista ja viisasta päätöstä monikaan ei välttämättä osaa tehdä.Itse masennuksen sairastaneena ymmärrän täysin sen mielettömän väsymyksen ja jaksamattomuuden.Ihmisillä on kaikilla 5 tärkeintä tarvetta ja yksi niistä on esteettisyyden taju joka auttaa jaksamaan.Kaikilla on samat tarpeet;rakkaus, turvallisuus,elämän merkityksellisyys,kauneudentaju,hengellisyys, mutta monilla se on yksi niistä vahvimmista joka auttaa jaksamaan.Itsellellänikin se että meikkasin ja laittauduin vaikka kuinka masentuneena auttoi jaksamaan.Monet eivät ymmärrä sitä koska joko he eivät tunnista omia tarpeitaan tai tiedosta niitä.Paljon rakkautta ja jaksamista teidän perheellenne ❤️ Rukoilen puolestanne jatkossa joka päivä ?

    • Kiitos Annika kauniista sanoistasi ja viisaista ajatuksistasi! Olen samaa mieltä, että meillä kaikilla on myös esteettisyyden kaipuu, samoin kuin rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen perustarve. On tärkeää tiedostaa kaikki tarpeensa. Monet psyykkiset ongelmat voivat johtua siitä, ettei tunnista omia tarpeitaan eikä siksi voi myöskään täyttää niitä. On hyvä välillä pysähtyä miettimään, miten oikeasti voi ja mitä ehkä kaipaisi elämäänsä juuri sillä hetkellä lisää. Kiitos että olemme ajatuksissasi! <3

  22. Kommenteissa näkyy hyvin ihmisten vajavaisuus. Ei ymmärretä tai haluta ymmärtää.
    Vaatii todella paljon ihmiseltä ns. verbaalisesti riisua itsensä näin alastomaksi ja kertoa näinkin kipeästä paljon ajatuksia ja keskustelua herättävästä asiasta avoimesti blogissaan.
    Kommenteissa näkyy elämän kirjo. Hyeenat lynkkaavat ja elämää ymmärtävät kannustavat.
    Ovatko ilkeämieliset todella niin täydellisiä, että heillä on oikeus sanoa mitä sanovat?
    On suurta rakkautta lapsia kohtaan hakea apua näinkin. Väsynyt kärttyinen vanhempi voi saada paljon pahaa aikaiseksi jälkilasvussaan. Sitä eivät kaikki ymmärrä.
    Onnea tämän blogin pitäjälle ja koko perheelle. Pahoitteluni noista ilkeistä kommenteista. Jaksamista kaiken keskelle ja parempaa huomista. Kiitos rehellisestä blogikirjoituksestasi. Harva on yhtä rohkea kuin sinä.Kaikilla meillä on ongelmamme, joita moni kaunistelee tai ei tuo julki.
    Sinulle pisteet rohkeasta kirjoituksesta. Se alentaa varmasti monen kynnystä hakea apua. Hyvä niin.

    • Kiitos Rili! Tiesin jo ennalta, että tämä artikkeli tulisi saamaan myös kommentteja, joissa päätöstäni lynkataan. Sellaista se vain on, ja tavallaan myös ymmärrän sen. Ei kaikkea vain voi aina ymmärtää, jos ei ole itse kokenut mitään vastaavaa. Tässä tapauksessa onkin tärkeintä, että itse sydämessäni tunnen tehneeni _ainoan_ oikean ratkaisun. Juuri veimme lapset sijaisperheeseen. Olen ihan murtunut surusta. Se ei poista surua ja tuskaa, että päätös oli oikea. Olen silti niin murtunut tähän tilanteseen… miten paljon kaipaankaa lapsiani ja miten paljon vihaankaan masennusta!!

  23. Hienoa, että olet rohjennut pyytää apua ja sitä myös saanut. Kuten useampi lukija on todennutkin, voimavaroja muista huolehtimiseen ei ole, jos kamppailee päivittäin ja arjessaan oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa puolesta. Uskon ja toivon, että tekemänne ratkaisu tukee teidän kaikkien jaksamista ja hyvinvointia – lapset saavat elämäänsä uusia turvallisia aikuisia ja roolimalleja, teillä on miehesi kanssa puolestaan aikaa kerätä voimia, toipua sekä olla mahdollisesti myös jaksavampia vanhempia lapsillenne silloin kun he luonanne ovat. Mukava myös kuulla, että blogi ja sisustaminen tuottavat sinulle iloa ja auttavat jaksamaan – sellaisia asioita kannattaakin kaiken elämässään viljellä ja varjella. Toivon elämäänne jaksamista, auringonsäteitä ja iloa synkkienkin hetkien ja kausien keskelle ❤️.

  24. Huomauttaisin, että koska sinulla on paljon kuvia lapsista tässä niin tämä ei taida olla lasten oikeuksien mukaista. He ovat ihan liian tunnistettavissa. Josko uusi kasvoton blogi ja tämä poistaminen ennen kuin liikaa leviää? Jos rakkaus lapsiin se ajava voima. Liiallinen lasten esiintyminen lastensuojelullisissa asioissa julkisuudessa on hyvin lähellä jo lakienkin rajoja.

    Tsemppiä sairautesi kanssa!

    • Niin tosiaan mulla on blogissa lasten kuvia ollut alusta lähtien. Niitä ei voi poistaa eikä blogin lopettaminen poista kuvia jotka on nettiin kerran laitettu. Lasten kuvien lisääminen blogiin on oma valintani. Se ei ole väärin eikä asiaan liity mitään salaista eikä salattavaa. Aion myös jatkaa blogin pitämistä. Otan täyden vastuun kaikesta mitä teen ja olen ottanut huomioon monet asiat jotka tähän liittyvät. Elämää ei voi koskaan tietää eteenpäin eikä siihen pysty itse aina täysin vaikuttamaan. Siksi en rupea etukäteen kauhistelemaan mitä “voi” tapahtua jos joku tunnistaa lapseni.

  25. Toivon toipumista sinulle ja perheellesi.
    Ymmärrän, että blogin kirjoittaminen saattaa olla sinulle työ tai terapiamuoto, josta luopuminen ei tuo ratkaisua ongelmaasi toisin kun kenties lasten ajoittainen poissaolo. Samoin kodin siivoaminen on joillekin terapiaa, likainen koti taas pahentaa oireita.
    Nyt kuvat tuovat vaan todella voimakkaan ristiriidan kirjoitukseesi. Viharyöpyn välttämiseksi vaihtaisin kuvat sellaisiksi, joista todellinen tunnetilasi näkyy. Näyttääkö se tältä? Aina ei voi olla pellavan pehmeää ja se saisi näkyä myös ulospäin, jos kerran haluat tällaisista kirjoittaa. Silloin (mutta mielestäni vain silloin) voisit toimia vertaistukena muille vastaavassa tilanteessa oleville.

    • Kiitos kommentistasi ja palautteestasi! Todellinen tunnetilani vaihtelee päivän aikana hyvin paljon. Ilosta suruun, tuskasta onneen. En halunnut tähän postaukseen laittaa shokeeraavaa tuskakuvaa. Tätä juttua kirjoittaessani en olisi ollut valmis asettamaan itseäni niin paljaaksi kaikkien nähtäville, tuskaisena ja itkuisena. Se se on se millainen olen kun minulla on pahin olo. Kun on parempi olo, saatan hymyillä, jopa nauraa. Vaikka sisällä onkin tuska koko ajan. Siksi ei ole mielestäni oikein sanoa ettei minulla ole oikeutta kirjoittaa tästä aiheesta ja olla meikattu samaaan aikaan. Mikään hyvä olo ei näistäkään kuvista todellakaan välity, ainakaan mielestäni. Näissäkin kuvissa yritin olla mahdollisimman tyyni, onnellisen näköinen siitä että olen tehnyt mielestäni ainoan oikean päätöksen. Ei todellisuus tarkoita kaikille sitä, että joka hetki ollaan surun murtamia. Toki nyt kun olen asiaa miettinyt, voisin olla valmis näyttäytymään kameran edessä myös hyvin surullisena. Saa nähdä, mitä vielä tulen julkaisemaan 🙂

  26. Todellakin, suurinta ja vilpittömintä on rakkaus, joka ei pyri omistamaan. Vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan, vaikutat äärimmäisen syvälliseltä, älykkäältä ja sydämelliseltä ihmiseltä. Olen pohjattoman pahoillani siitä, että osa palautteista on suorastaan vihamielisiä. Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä sitä, että aitoa ja pyyteetöntä rakkautta ei ole se, että pitää lapsista kynsin hampain kiinni. Rakastava vanhempi asettaa lasten edun kaiken edelle ja oivaltaa, milloin lapsen on parempi elää muualla. Te olette toimineet juuri näin, rakkaudesta käsin <3
    Kukaan ei kohauttelisi kulmiaan, jos fyysisesti vakavasti sairaat ihmiset päätyisivät samaan ratkaisuun. Mielen sairaus on sitä paitsi usein vieläkin lamaannuttavampi ja invalidisoivampi. Miten yhä vieläkin, 2018-luvulla, mielen sairauksia ymmärretään näin huonosti?!?

    On mahtavaa, että olet löytänyt harrastuksen, joka tuo elämääsi iloa, valoa ja kepeyttä. Juuri sitä nyt tarvitset <3 Pahin virhe masentuneelle on jämähtää sängyn pohjalle. On siis ihanaa, että puuhastelet. Sisustamiseen ja bloggaamiseen käyttämäsi aika ei ole pois lapsiltasi. Päinvastoin! Itsestä huolehtiminen ja omien voimavarojen kuunteleminen tilanteessasi on äärimmäisen tärkeää.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3 Enkeleitä elämäänne <3

    • Wau, ihan mielettömän hyvä kommentti, kiitos😊 on hyvin sanottu tuo että rakastavat vanhemmat laittavat lasten edun kaiken edelle. Näin me ollaan tosiaan yritetty tehdä💜 Sosiaaliviranomaiset on olleet meidän kotitilanteesta todella huolissaan ja he ovat valmiita antamaan kaiken avun mitä vain tarvitsemme. Nyt kun lapset ovat asuneet kuukauden poissa, me molemmat ollaan alettu voimaan paremmin. Jaksamme enemmän ja nautimme lasten seurasta enemmän. On totta, että tuskin ihmiset kritisoisivat päätöstämme antaa lapset sijaisperheeseen jos meillä molemmilla olisi vaikka syöpä ja olisi sen vuoksi joutuneet kuukausiksi sairaalahoitoon, kuten nyt jouduin masennuksen takia. Onneksi mun masennus on nyt parempaan päin💛 Kiitos sinulle vielä hienoista ajatuksistasi🙏

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eleven + nineteen =