Top

IHAN PELKKÄÄ KULISSIA

Huolellisesti asetellut tyynyt sängyllä; valkoiset ruusut maljakossa; sytytetyt kynttilät, joista kajastaa pehmeä ja tunnelmallinen valo. Pehmeät sävyt, valkoiset pinnat, kaikkialla hohtava puhtaus. Kuvatekstissä lukee Enjoy your evening, tietenkin sydämien saattelemana.

Tällaiset kiiltokuvamaiset, toisiaan muistuttavat kuvat ovat osa minun ja monien muiden suosittuja sisustusaiheisia Instagram-tilejä. Kun perustin tilini reilu pari vuotta sitten, en ihan heti edes keksinyt, mitä tililläni tekisin. En tiennyt ketä seuraisin tai mistä olin oikeasti kiinnostunut. Vähitellen aloin huomaamaan, että sisustuskuvat saivat suosiota. Niinpä aloin keskittyä niihin. Siitä lähti myös idea perustaa oma sisustusblogi.

Aika pian opin, millaiset kuvat saivat eniten huomiota ja niinpä aloin nähdä yhä enemmän vaivaa kuvien ottamiseen. Saatoin hioa sisustusta ja kuvakulmia tunteja päivässä. Se oli oikeasti tosi raskasta. Tykkäyksien ja uusien seuraajien saaminen omalla vaivannäöllä oli kuitenkin koukuttavaa ja kiehtovaa, ja sai minut tuntemaan, että olen hyvä ja taitava siinä mitä teen. Minulla oli suorastaan pakottava tarve olla koko ajan päivittämässä instaan jotakin. Kulissin ylläpitäminen kävi sitä raskaammaksi, mitä huonommaksi vointini muuttui. Se mistä luulin saavani iloa, veikin todellisuudessa vointiani huonompaan suuntaan.

Tähän postaukseen kokosin muutaman kuvan Instagram-tililtäni. Haluan tällä postauksella osoittaa, että kenenkään somekuvista ei voi päätellä välttämättä mitään henkilön oikeasta elämästä tai ainakaan hänen todellisesta hyvinvoinnistaan. Oma instatilini on ihan puhtaasti kulissi-tili. Sen tarkoituskaan ei ole välittää tietoa henkilökohtaisesta elämästäni. Kuvien tarkoitus on ainoastaan jakaa inspiraatiota ja ilmaista omaa tyyliäni ja luovuutta.

pellavaa ja pastellia (6)

Tämän kuvan julkaisemisen aikoihin olin juuri saanut täyteen 100 000 seuraajaa. Vaikka kuvatekstistä voisi päätellä, että olen onnessani ja ylpeä saavutuksestani, oikeasti olin noihin(kin) aikoihin valtavan masentunut ja onneton. Saavutus ei tuntunut oikeastaan miltään, vaikka olin kuvitellut niin. Tunsin oloni tyhjäksi, vaikka samaan aikaan olin toki kiitollinen saamastani suosiosta. Veljeni kysyi juuri tuona päivänä minulta viestillä, miten menee. Vastasin lyhyesti: huonosti menee. Vastaukseni oli hänelle yllätys.

pellavaa ja pastellia (5)

Ylläoleva kuvan julkaisemisen aikoihin olin juuri päässyt psykiatrisesta sairaalasta kotiin. Vointini oli huono, vaikka uskottelin itselleni ja muille muuta. Sisältäni kumpusi kammottava paha olo, jonka muistan hyvin, kun katson tuota kimppua. En ollut tyytyväinen tähän kuvaan, enkä keksinyt kuvatekstiin oikein mitään järkevää sanottavaa.

pellavaa ja pastellia (4)Tässä petauskuvassa näkyy rennosti asetellut lakanat. Todellisuudessa oli rasittavaa yrittää oikoa lakanoita hyvännäköiseen asentoon. Tämän kuvan otin kännykällä, koska en jaksanut alkaa roudata kameraa ja jalustaa makuuhuoneeseen. Olin väsynyt ja rasittunut tämän kuvan ottamisen jälkeen ja kaikki se, mitä kirjoitin kuvatekstiin, on kaukana siitä, mitä oikeasti tuolla hetkellä tunsin.

pellavaa ja pastellia (3)

Tämän kuvan julkaisin kaksi päivää sen jälkeen, kun olin joutunut takaisin sairaalaan. Tunsin velvollisuudekseni edelleen päivittää blogia ja instaa, vaikka oikeasti makasin vakavasti masentuneena sairaalavuoteella. Tunsin, että menetän jotain tärkeää, jos en ole somessa. Tätä kuvaa katsoessa mieleeni vyöryy se hirvittävä paha olo. En ollut tyytyväinen tähän kuvaan mutta ajattelin, että mun on vaan pakko julkaista se.

pellavaa ja pastellia (2)Tämän olohuonekuvan jälkeen meni yli 2 kuukautta, etten julkaissut instassa mitään. Koko tuon ajan olin sairaalassa. Kuvatekstiin kirjoitin pahoitteluni siitä, etten ole ollut aktiivinen instassa enkä ollut vastannut kommentteihin. Selitin, että olen kärsinyt masennuksesta. En uskaltanut kirjoittaa puoliakaan siitä, mitä oikeasti tuolla hetkellä tunsin. Onneksi maltoin antaa itselleni lepoa ja taukoa kaikesta. Oli suorastaan vapauttavaa antaa instan ja kaikkien muiden näennäisten velvollisuuksieni vain olla. Välillä jopa tunsin, että voisin poistaa koko tilin eikä ikinä palata.

 

pellavaa ja pastellia (1)

Tämä kuva on viime keväältä. Julkaisin sen instassa päivä sen jälkeen kun olin joutunut jälleen sairaalaan. Muistan silloin selanneeni puhelinta ja miettineeni kuumeisesti, minkä kuvan julkaisisin. Löysin vain tämän kuvan puhelimestani. Päätin julkaista sen, vaikkei minulla ollut mitään sanottavaa. Näin jälkikäteen en ymmärrä itseäni. Sen jälkeen meni puolitoista kuukautta, etten julkaissut mitään. Olin tosi huonossa kunnossa ja koko some kuvotti minua.

***

Näiden kahden vuoden aikana suhtautumiseni koko someen on muuttunut paljon. Enää se ei merkitse minulle paljoakaan siitä, mitä se on joskus merkinnyt. Mielenkiintoni on vähentynyt myös muiden tilejä kohtaan. Välillä tuntuu tavallaan jopa vähän kurjalta katsoa muiden upeita ja viimeisen päälle lavastettuja kuvia, joita satelee näytölle. Se tuntuu pahalta, koska tiedän miten paljon aikaa hienojen kuvien suunnitteleminen, asetteleminen, ottaminen ja muokkaaminen vaatii. Tuo aika on pois tärkeämmistä asioista, kuten perheenjäsenten kanssa vietetystä ajasta. Edelleen huomaan joutuvani tasapainoilemaan sen kanssa, mikä on itselleni sopiva määrä sometusta.

Tiedän, että some ahdistaa monia muitakin, erityisesti julkkiksia, joille suosion saaminen ja ylläpitäminen aiheuttaa erityisiä paineita. Benjamin Peltonen joka vuoden alussa poisti kaikki instakuvansa, sanoi Cosmopolitanin haastattelussa näin:

Kuvien ottaminen ja lisääminen someen aiheuttaa kauheasti stressiä. Some saa vertaamaan omaa elämäänsä muiden ihmisten elämään ja ajattelemaan, että muilla on siistimpää. Some voi pahimmillaan tehdä ihmisestä katkeran. Ihmisen arvoa ei todellakaan mitata sillä, kuinka monta tykkäystä jokin kuva saa.

Kulissimaisen instatilin pitäminen ei ole väärin eikä huono asia. Se voi olla hyväkin asia, sillä se on joillekin ammatti tai tulonlähde. Jokaisen kannattaaa kuitenkin käyttää omaa harkintakykyään siinä, miten kuviin suhtautuu. Omaa tai toisen arvoa ei todellakaan määritä se, mitä kuvista näkyy tai miten monta seuraajaa jollakin on.

Comments

  1. Olen seurannut blogiasi alku ajoilta asti ja kuvasi ovat kuvan kauniita joista saa omaan sisustukseen paljon inspiraatiota.
    Muistan kun jäin esikoisen kanssa kotiin niin jossain vaiheessa siivoamisesta tuli pakkomiele itselleni enkä käsittänyt syytä ennenkuin vasta myöhemmin, että sosiaalinen media toi hirveästi paineita “täydellisestä” kodista missä ei leluja pyöri lattialla, mutta todellisuudessa kuvan eteen nähdään paljon vaivaa jotta kuvaa on mukava katsoa.

    • Totta! Ja kiitos että kerroit omista tuntemuksistasi! Onneksi huomasit missä syy pakkomielteisen siivoamiseen oli. Mulla on ollut täysin sitä samaa ja on vähän edelleen. Nyt kyllä tiedostan sen. Voi kun keksisin tähän asiaan helpon ratkaisun! Elämä on valintoja, niinhän se menee.

  2. Voimia ❤️
    On hienoa lukea,mitä kulissin takana tapahtuu. Voin osittain samaistua kokemaasi; olen elänyt tuota kulissielämää itsekin, olen ollut intohimoinen sisustaja,kunnes kaikki hajosi palasiksi. Olen ollut masentunut,ja syvällä taloudellisessa ahdingossa. Nyt tuo kaikki sisustusmania on muisto,koska minulla ei ole siihen enää varaa. Ehkä osittain tein sitä myös sijaistoimintona,jotta olisin uskotellut olevani onnellinen. Mutta elämä kantaa,ehkä jonain päivänä tästä suosta noustaan. Kaikkea hyvää sinulle <3

  3. Ihanan rehellinen teksti jälleen kerran. Tiedän tuon oksettavan olon hyvin. Ihanaa kun et ole poistanut tiliäsi ja saan edelleen nauttia silmiähivelevästä kauneudesta kodissasi. Varmaan se tasapainon löytyminen somen ja tosi elämän välillä on ainainen taistelu ja jos some alkaa ahdistaa niin sitten vaan siitä on pidettävä taukoa.

    • Täsmälleen näin! Onneksi mulla ei ole mitään velvoitteita instan suhteen, satunnaisia yhteistöitä lukuunottamatta. Saan pitää sitä kuten haluan. Helppoa se ei ole. Että voikin jokin tavallaan vähäpätöinen asia olla niin monimutkainen! No, ehkä paras vaan olisi pitää taukoa, kuten olen pitänytkin. Toisaalta en haluaisi menettää sitä iloa mitä olen saanut sen pitämisestä. Tätä täytyy miettiä.

  4. Rehellistä pohdintaa. Veikkaan, että harva uskaltautuu kertoa omasta ajatuksia merkittävästi vievästä somekäyttäytymisestään näin avoimesti.

    Sosiaalisen median käyttäytymistä on varmasti monenlaista. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se voi saada aikaan tarpeettomaa vertailua, riippuvuutta, ahdistusta tai arvottomuuden tunteita aikaiseksi. Silti se voi pysyä myös kohtuudessa minkä tahansa muum harrastuksen tavoin viemättä aikaa ystävyys- tai perhesuhteilta. Tärkeintä varmasti onkin, että on itse kartalla mitä some itselleen merkitsee ja toimii sen mukaan. Tähän liittyen eräs tuttavani totesikin, ettei some sovi hänelle lainkaan (aiheuttaen hänelle pakko-oireilua) ja siksi hän lopetti IG-tilinsä kokonaan. Mutta oikein käytettynä somesta on iloa ja hyötyä.

    • Kiitos näkökulmista! Olen samaa mieltä. Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä haluaisin vain hävittää koko instan. Mutta. Tiedän sen tunteen johtuvan mun masennuksesta. Siksi en tee nyt mitään ratkaisevaa. Vaikken teekään sitä rahasta, en voi kieltää etteikö ansaintamahdollisuudet vaikuttaisi siihen etten halua poistaa tiliä. Nyt en vain päivitä sitä kovin aktiivisesti. Sitten jos ja kun mun vointi paranee, aivan taatusti myös somemaailmassa paikkansa löytäminen on helpompaa. 🙂

  5. itsekkin otan kuvia instaan vain silloin kun kotona on siistiä ja maljakossa kukkia ja siitä voi tosiaan saada sellasen kuvan että olen onnellinen,energinen ja iloinen ihminen vaikka tosiasiassa olen tavattoman väsynyt ja masentunut, mutta en halua huolestuttaa muita realistisilla kuvilla 😉
    näin on helpompaa ja kaikkihan saa laittaa sellasia kuvia kuin itse haluaa….siihen ei kenelläkään ole nokankoputtamista
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle

    • Kiitos kun kerroit oman kokemuksesi! Harva tosiaan haluaa näyttää pahaa oloaan instassa. Varsinkaan jos ei ole ennen niin tehnyt ja on jo saavuttanut suosiota. Tasapainon löytäminen tässäkään asiassa ei oo ihan helppoa.

  6. Minuakin täydelliset instakuvat ahdistivat kunnes tajusin etten halua olla se ihminen joka käyttää tuntikausia aikaa täydellisyyden lavastamiseen kuvien takia. Onhan ne kuvat kauniita, mutta minulle niistä tulee jotenkin surullinen olo kun tiedän etteivät ne ole todellisuutta. Kauniita kuvia saa aikaan vähemmälläkin vaivalla ja silloin niissä on enemmän persoonallisuutta ja boheemiuutta mukana kun jokin on vähän rempallaan 🙂

    • Niin mullekin tulee nykyisin joskus surullinen olo. Tai se on sellaista ilon ja surun sekoitusta. Itse olen taas sellainen, etten pystyisi julkaisemaan instassa puolihuolimattomia kuvia. Sellainen vaan ei ole mua varten. Joko en julkaise ollenkaan tai sitten julkaisen “täydellisiä” kuvia. Eli sellaisia joihin olen nähnyt vaivaa. Kauniiden sommitelmien ja petauksien tekeminen ja kuvaaminen on kivaa, kunhan se ei mene liiallisuuksiin.

  7. Eiköhän suurin osa blogeista ole kulissia.Harvempi sitä normielämää ja sotkujaan haluaa kuvata.ja minusta hyvä niin.itse haluaisin blogini olevan nimenomaan pinnallinen,en haluaisi oikeita tuntojani jakaa kuin ystävilleni/läheisilleni.En vieraille ihmisille.Blogia minulla ei ole.
    Tykkään myös inspiroitua kauniista kuvista,ei minua sotkut ja ihmisen ns.normi elämä juurikaan kiinnosta,koska en häntä tunne.
    Bloggaajalle tämä saattaa tietty olla rankkaa,mutta elämässä pitäisi tehdä niitä asioita joista nauttii.On vain lopetettava,jos ei hyvältä tunnu.

    • Joo, luultavasti suurin osa ainakin sisustusblogeista on suurelta osin pelkkää ns. kulissia. Kauniit kuvat on vaan niin kauniita, ei siitä mihinkään pääse enkä vaihtaisi niiden tilalle sotkua. Tästä syystä olenkin rajannut instakuvani olemaan sellaisia kuin ne ovat, huoliteltuja. Olen kuitenkin saanut tämän vuoksi osakseni arvosteluja. Että kauheaa, mitähän ihmiset sanoisivat jos tietäisivät mitä mulle oikeasti kuuluu. Ei se oikeastaan kuulukaan. Se mitä haluan kertoa, tulee blogiin. En sinnekään kerro lähellekään kaikkea, hyvin rajatusti kerron. Masennus monimutkaistaa asioita, koska se saa kaiken tekemisen tuntumaan pahalta. Masennus vääristää tosiasioita ihmisen mielessä. Siksi en nyt masentuneena ala tekemään mitään radikaaleja päätöksiä. Antaa ajan vähän kulua.

  8. En mä tiedä. Sä oot vaan niin äärettömän hyvä tossa, mitä teet. Oot lahjakas. En nimittäisi sitä kulissiksi. Ehkä sun pitäisi pitää kahta blogia, toinen olisi sisustusblogi ja toinen tunneblogi.

    • Kiitos! =) Niin joo, tavallaan instagram on mun oma taidegalleria. Jokainen kuva on mun taideteos. Niinkin sen voi ajatella ja kuka tahansa voi ajatella niin omista kuvistaan:) oon kyllä miettinyt tota kahden blogin pitämistä ja sitä on myös mulle suositeltu. Mutta mulla ei riittäisi voimat, aika eikä mielenkiinto kahden blogin pitämiseen. Toinen hiipuisi pois. Lisäksi blogin ylläpitäminen maksaa (domain, webhotelli jne.) Selkeintä on kun on yksi, joka kulkee matkassa mun elämän tahtiin.

  9. Taideteos on hyvä vertaus ja niin kauan kun voit rajata sen taiteen niihin valokuviin uskon että sillä on parantava vaikutus. Jos yrittää koko kodista ja elämästä saada taideteosta mennään ehkä jo pakkomielteen puolella. Pidän itsekin kodin suunnittelusta ja estetiikasta, mutta mieleeni on syöpynyt jostain lause, että täydelliset kodit ovat kuin lavasteita jotka odottavat että elämä niissä alkaisi ja siksi ne ovat vähän surullisia. Tämän yritän pitää mielessä, että koti on arkea varten, ruoanlaittoa, pyykkejä, leikkejä ja kaikkea elämää varten. Täydellinen harmonia voi sitten tapahtua jossain muualla, vaikka siinä taulussa, kuvassa tai yhdellä hyllyllä.
    Sun kuvat ovat todella kauniita, pidä kiinni valokuvaamisesta ja voithan etsiä kohteita muualtakin kuin kotoa.

    • Kiitos näkökulmista! Olen päättänyt, että silloin kun lapset ovat kotona, en siivoa enkä todellakaan ota mitään kuvia. Silloin koti on puhtaasti perhettä ja lapsia varten. Joskus, kun minulla on aikaa ja voimia, niin silloin voin sisustaa, siivota ja kuvata jonkin kohdan kodista. Sellainen on terapeuttista ja saa ajatukset ja murheet hetkeksi unohtumaan.

  10. Tuo ilmaus “taideteos” on hyvä, se oikeastaan avasi asian minullekin. Pidän blogia ja olen myös instassa, mutta minun juttuni eivät ole kulissia eivätkä siloiteltuja eivätkä läheskään aina edes harkittuja. Mutta ideana onkin käsityöinspiraation jakaminen. Enkä itse halua seurata pelkkiä sisustuskuvia, jotka usein ovat toinen toisensa toistoa – tai minun silmäni ei ainakaan löydä mitään muutosta… Sinun blogiasi seuraan säännöllisesti sen henkilökohtaisen sisällön vuoksi.

    Muistan sinun kertoneen, että jotkut kommentoijat ihmettelevät, miksi et lopeta somessa oloa, jos kerran olet väsynyt. Tähän olet vastannut, että saat iloa sisustamisesta ja valokuvaamisesta ja näiden kuvien jakamisesta. Nyt tuli vähän huolestunut olo, että onko sittenkin niin, että tämä kuitenkin päinvastoin vie voimiasi? Jos se kerran on kulissien luomista ja yhdenkin kuvan ottaminen voi olla liian raskasta. Minun mielestäni on aivan sinun oma asiasi, miten päätät, mutta vahvasti tuli tämän postauksen viestiksi se, että myöhemmin tarkasteltuna huomaat ristiriidan.

    • Ihan riippuu mun voinnista, mikä tuo ja mikä vie voimia. Olen ollut jo niin pitkään masentunut (vuosikausia) että parempiakin jaksoja mahtuu tähän väliin. Olen saanut ohjeeksi tehdä asioita joista tykkään. Rakastan valokuvausta, sisustamista ja bloggaamista. Se on ihanaa. Mutta silloin kun voin huonosti, kuten tämän postauksen esimerkeissä oli, silloin tämä kaikki sometus tuntuu raskaalta. Silloin sitä ei pitäisikään tehdä. Tasapainon löytäminen on vaikeaa, koska mun vointi ailahtelee jopa päivittäin, viikottain. En voi etukätee tietää. Nyt yritän kuulostella vointiani ja tehdä tätä kaikkea vain juuri sen verran mikä tuntuu hyvältä ja mistä tulee hyvä olo. Tänä aamuna heräsin poikkeuksellisesti seittemältä, ja auringon nousun aikaansaama valo oli kodissa niin kaunis, että aloin heti kuvaamaan. Se oli mahtavaa ja kuvat onnistuivat.

  11. Tavoitan vahvasti tuon ristiriitaisen tunteen somea kohtaan. Oma blogi on ollut pelastuslautta selviytymistaistelussa, ja alkuun todella ajattelin sen olevan puhtaasti sitä. Kun pidin heinäkuussa taukoa blogista, huomasin, kuinka se itseasiassa on sisun ja elämänilon ja positiivisuuden rinnalla aktiivisesti pitänyt minussa päällä myös selviytymistaistelijan roolia, ylläpitänyt surun ja luopumisen tunteita ja estänyt minua pitämästä oikeastaan hetkenkään taukoa omasta katastrofista.
    Tämä sun teksti oli minulle tärkeä, ja se toi hyvää reflektiopintaa omaan tilanteeseeni, vaikka se on täysin erilainen blogia ja somea ja kaikkea myöden, niin silti, samaistun ja ymmärrän.

    Kaikkea hyvää toivottelee J.

  12. Nämä muutama teksti mitä tähän mennessä olen plärännyt läpi blogissasi on tuottanut ajatuksen: Teillä on kaunis koti ja sulla/sillä joka on valinnut sävyt on hyvä silmä. Tietenkin sen lisäksi että osaa ottaa kuvan huoneesta. Lisäksi asuntojen myyntikuvia on tullut katseltua paljon – ja edes ammattikuvaaja ei välttämättä saa huoneista yhtä nättiä kuvia. Ite omistan jonkin verran kynttilöitä, maljakoita jne mutta nättejä asetelmia niistä en oikeastaan osaa tehdä.
    Sulla on silmää. Tietenkin se vaatii aikaa ja vaivaa työstää se kuvaksi mutta näet mikä näyttää hyvältä. En tiedä ammatistasi enkä koulutuksestasi mitään mutta vähintäänkin oletan että olet töissä alalla, joko jossain sisustusalan liikkeessä tai lehdessä tai stailaajana tai… Esim miten jokin sohvatyyny asetellaan – mikä näyttää hyvältä ja mikä on vain räpsästy nopsaa…

    • Ihan mahtava kommentti, kiitos sinulle! 💛 Olen ihan amatöörisisustaja. En ole töissä tällä alalla enkä opiskellut mitään tähän liittyvää. Oikeastaan löysin sisustamisen kunnolla vasta pari kolme vuotta sitten kun aloimme tätä kotia suunnitella ja rakentaa. Sitä ennen ajattelin, ettei mulla ole mitään erityisiä lahjoja. Mun äiti ja isä ovat molemmat sisustusalan ammattilaisia, tavanneet aikoinaan samassa suunnittelutoimistossa tai jossain sellaisessa. Joten mulla täytyy olla verenperintönä jonkinlainen automaattinen värisilmä ja muototaju.. jotain hyvää sentään on mullekin suotu 😆