Top

KUN RAOTIN KUORTA ENSIMMÄISEN KERRAN…

Olen kantanut elämässäni tähän asti mukanani kuorta, joka on kuin muuri ympärilläni. Tuon kuoren alle olen oppinut taitavasti kätkemään kaikki tuskalliset tunteeni – häpeän, vihan ja epävarmuuden.

Opin muodostamaan tuon suojaavan kuoren jo nuorena, teini-iässä. Silloin opin, että iloisena ja hauskana olen hyväksytty ja pidetty. Ajattelin, että olemalla kaunis ja hoikka ansaitsisin kehuja. Suorittamalla ja saamalla aikaan hyviä tuloksia tunsin olevani tarpeellinen. Kaiken sisällä tuntemani epävarmuuden ja häpeän kelvottomuuden tunteesta peitin iloisen ja aikaansaavan kuoren alle.

Little happy smiling cartoon cloud with rainbow painted in watercolor on clean white background

Aluksi kuoren pitäminen oli helppoa. Kuori tuntui turvalliselta. Kuoresta tuli minulle tärkeä. Olin tyytyväinen iloisesta naurustani, hauskoista letkautuksistani ja tehokkuudestani. Olin pitkään ylpeä siitä, että sain tavallisesti aikaan kaksi kertaa enemmän kuin muut. Mutta tuo kuori alkoi vähitellen painaa kuin muuri. Ajan mittaan kuori alkoi myös rakoilla.

En ymmärtänyt, mistä paha olo oikein tulee. Kaikkihan näytti ulospäin erinomaiselta. Sisälläni oli jatkuva tunne siitä, että olen erilainen kuin muut, huonompi. Mitä huonompi oloni oli, sitä tarkemmin pidin huolta siitä, miltä näytin. Hymyn taakse kätkeytyi paljon pahaa oloa. En koskaan kertonut muille, mitä minulle oikeasti kuuluu. Ajattelin, ettei minun kuulu valittaa.

Kun perustin tämän blogin, olin innoissani. Halusin kehittyä taitavaksi bloggaajaksi. Tavoitteeni olivat korkealla. Koitin kaikin keinoin pitää yllä ihannekuvaa siitä, millaista elämäni oli. Varoin huolellisesti paljastamasta mitään siitä, millainen ristiriita sisälläni oli. Osittain tein tämän kaiken tiedostamattani.

Jossain vaiheessa aloin havahtua siihen, miten raskaalta bloggaaminen ja koko perhe-elämä alkoi tuntua. Tunsin olevani umpikujassa. Mietin usein, pystyisinkö enää edes jatkamaan blogia. Usein vain purskahdin itkuun tietämättä edes miksi.

Little sad cartoon cloud with raindrops painted in watercolor on clean white background

Sitten koitti päivä, jolloin sain masennusdiagnoosin. Olin samaan aikaan helpottunut ja järkyttynyt. Vihdoin sain oireilleni selityksen. Myöhemmin sain muitakin diagnooseja, jotka selittävät sisäistä epävakauttani. Silloin päätin, että aion kertoa näistä asioista blogissa. Minulla oli kova tarve kertoa aivan kaikki. Kaikkea en kuitenkaan kertonut. Edelleen pidin tietyn kuoren ylläni. Siten halusin suojella itseäni.

Vasta kun lapset joutuivat tämän vuoden alussa vieraaseen sijaisperheeseen, tunsin, etten voinut enää esittää mitään. Kirjoitin vaikeista tunteistani postauksessa Elämäni raskain päätös. Tuota artikkelia jaettiin somessa 695 kertaa.

Aina suurinta rakkautta lapsia kohtaan ei ole se, että yrittää hammasta purren tehdä itse kaiken ja selvitä voimiensa äärirajoilla. Suurinta rakkautta ja viisautta on se, että pitää äitinä huolta myös itsestään. Koska jos itselle ei jää mitään, onko lopulta enää mitään annettavaa toisillekaan? Minun on annettava itselleni tilaa toipua, vaikka se sattuu. Minun on kerättävä rauhassa voimia, jotta voin olla taas täysin se, mikä tuo minulle eniten iloa elämässä – olla äiti.

Sain tuohon postaukseen lukuisia kommentteja. Osa satutti minua.

Lapset ovat lahjoja, joita saamme. Eivät esineitä, joille pitää etsiä uusi koti, jos eivät sovikaan “sisustukseemme.”

Myöhemminkin olen tämän puolen vuoden ajan saanut syyttäviä kommentteja, jotka ovat todella tuntuneet pahalta. Niin pahalta, että jouduin sulkemaan kommentoinnin kuukaudeksi.

Kuvittele, miltä tuntuu, kun ensimmäistä kertaa elämässä uskaltaa raottaa kuorta –  ja mitä sitten tapahtuu?  Saakin kuraa niskaan. Loukkauksia ja pahoja sanoja. Voin kertoa, että se on tuntunut hetkittäin musertavalta.

Uskon kuitenkin, että suurin osa lukijoistani tukee minua ratkaisuissani ja myötäelää vaikeuksissani. Olenkin saanut ihan valtavasti tukea blogin kautta. Sairaalassa ollessani monet lähettivät miulle ihania, rohkaisevia viestejä sähköpostiin, ja se tuntui hyvältä.

On ollut vapauttavaa vaikkakin pelottavaa päästää turvallisesta kuoresta hetkeksi irti. Paljastaa haavoittuvuutensa, heikkoutensa. Olen tullut vahvemmaksi. Mitä enemmän uskallan päästää irti kuorestani, sitä kevyemmäksi se muuttuu. Jossain vaiheessa minun on taas helpompi hengittää.

(Kuvat: Fotolia)

 

 

Comments

  1. Olen itse niin samassa tilanteessa, ettei ole ollut voimia kommentoida, vaikka niin usein on tehnyt mieli. Nyt haluan sanoa vain tämän: voimia, sinä vahva ja rohkea nainen. Sinä selviät kyllä! <3

    • Kiitos paljon Alisa! Toivon myös sinulle kovasti voimia vaikeaan elämäntilanteeseesi. Eihän tämä helppoa ole, mutta eteenpäin mennään päivä kerrallaan🧡

  2. Olen seurannut(ulkomailta käsin) blogiasi noin vuoden ja ollut pahoillani puolestasi ja koko perheen. Tämänpäiväisen postauksen luettuani tuntui kuin olisit astumassa uuteen päivään uskaltaessasi myöntää, että et olekaan täydellinen, ei meistä ole kukaan. On ollut surullista lukea, miten loppuun itsesi ajoit. Ehkä sinun pitää antaa tuon kuoren hajota kokonaan ja löydät uuden eheämmän minäsi ja usko pois, vaatii suurta rohkeutta myöntää vajavaisuutensa. Itse kolmen lapsen äitinä olen kokenut joskus, ettei minusta ole mihinkään, mutta minkä vuoksi olisin huonompi kuin joku toinen?? Anna itsellesi uusi mahdollisuus ja anna kjuoresi rapista. Siellä sisallä on herkkä ja arvokas ihminen. Paranemista ja iloa pienistä asioista sinulle ja perheellesi.

    • Koskettavaa kuulla että sinullakin on ollut samanlaisia tuntemuksia omasta riittämättömyydestä. Josksus tällaiset asiat, kuten huonommuuden tunne, vaatii terapeuttista käsittelyä, jotta ne eivät enää vaivaa. Minäkin uskon että olen päässyt jo askeleen eteenpäin paranemisen suhteen, koska tiedostan niin hyvin omat ongelmakohtani ja myönnän ne kaikki, olen valnis tekemään töitä niiden eteen. Mulla alkaa terapia syksyllä, sitä odotan kyllä kovasti, sillä uskon sen auttavan mua paljon🧡

  3. Minäkin koen jatkuvasti olevani erilainen ja huonompi kuin muut. Tunnen myös etten osaa elää. Minä vain en ole koskaan osannut esittää rooli tai pystynyt kehittämään kuorta. Olen siis introverttien kuningatar ja kaikki sosiaaliset tilanteet ovat raskaita ja täyttä tuskaa. Minusta ainakin näytät täydellisen kauniilta ja sinulla on maailman paras tyylitaju. Suomen paras ja inspiroivin blogi edelleen.

    • Voi että, kiitos tosi paljon🧡 Minäkin olen vahvasti introvertti ja kaipaan paljon rauhallista yksinoloa. Terapiassa pääsen varmasti käsittelemäään tätä kuorta ja lopulta ehkä kokonaan eroon siitä. Isoja muutoksiahan se toki vaatii:)

  4. Sisareni lapset otettiin huostaan ja olin sanonut äidilleni jo aikaisemmin että olisiko meidän pitänyt aikaisemmin puuttua asiaan. Syy oli eri kuin Teidän tapauksessa, mutta uskon, että ratkaisunne oli lastenne kannalta parempi näin. Toivon, että elämääsi tulisi valoisampia hetkiä pikku hiljaa enemmän ja enemmän.❤

    • Harmi kuulla että sinun sisarella on sellainen tilanne. Meidän lapset ei onneksi ole huostaanotettuja, eli sijoitus päättyy tämän vuoden aikana. Kyllähän sitä toivoo, että voitaisiin ottaa tytöt kotiin mahdollisimman pian:)

  5. Hei,

    Sisustus on ollut lähellä sydäntä ja törmäsin blogiisi varmaan siksi alunperin. Sinulla on tyylitajua kuten joku kommentoikin tässä 🙂

    Kerrot hienosti tuosta kuoren rakentamisesta ja lopulta tuon kuoren raottamisesta. Minä olin mielestäni myös tehnyt kuoren itselleni enkä ole siitä täysin päässyt irti kyllä vieläkään. Osasyy on pelko juuri siitä “kurasta” josta kerrot.

    On tosi ikävää että kuten kerroit että kuoren raottaminen toi myös “kuraa”/ ikäviä kommentteja.. siis minulla on samaa kokemusta ollut kun olen kuortani aukaissut vaikka onneksi ei kaikki suhtaudu ikävästi kuten itsekin olet kokenut..se on hienoa että on ymmärrystä myös. Kyllä on myös sentään ymmärtäviä ihmisiä myös onneksi.

    Ja ihan samaa olen miettinyt että se on ikävää että kun avaat sen kuoren niin käy niin. Kai sitä pitää vain koittaa huomata ne jotka tajuaa ja koittaa jättää ymmärtänättömyys omaan arvoon.

    Olen ihan varma ettet ajattele että lapset ovat jotain esineitä joita voi siirtää. Olet nimenomaan vastuullinen ja kannat vastuuta lapsistasi ja elämästäsi kun mietit ja mietitte järjestelyjä tukemaan ja haette apua. Itsekin sanoit että ei ole ollut helppoa ja sekin kertoo että välität perheestäsi/lapsistasi.

    Toivon sinulle hyvää tulevaan.

    • Kiitos Kata kivasta kommentistasi! Harmi kuulla että sinullakin on oma kuori, jonka raottaminen ei ole ollut kivutonta. Mutta just niin olen yrittänyt tehdä, että sivuutan typerät ja ilkeät kommentit ja jätän ne omaan arvoonsa. Kaikki ihmiset ei koskaan ymmärrä mitä käyn läpi ja mitä olen kokenut elämässäni miksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Onneksi sijoitus on väliaikainen, ei pysyvä. Meillä on toive, että lapset palaisi kotiin tämän vuoden aikana. Toivotaan että se toteutuu♡

  6. Voimia, uskon, että,olet jo pitkällä kohti parempia aikoja ja saat taas pian myös lapsetvkotiin. Olet todella upeana vahva nainen, monien ikimaailmassa uskaltaisi kertoa avoimesti näin suurista vaikeuksista, olet upea ja arvostan avoimmuutta suuresti!,

    • Kiitos Mia! ♡ Onhan tämä ollut vaikeaa aikaa eikä ole tuntunut joka hetki kivalta joutua kertomaan näin raskaista asioista blogissa. Mutta avoimuus on mulle voimavara. On hienoa että voin olla blogissa täysin oma itseni.

  7. Ihanaa, että uskallat jo raottaa suojakuortasi. Tälle blogille on selvästi tilausta. Olet varmasti auttanut monta väsymyksen ja riittämättömyyden kanssa kamppailevaa jo pelkästään sillä, että olet tuonut hankaliakin asioita päivänvaloon. Asioita, joita moni piilottelee ja häpeää.

    Minulle tämän blogin lukeminen on antanut ymmärrystä ja laajentanut näkökulmia masennukseen ja väsymykseen. Ymmärrän ja hyväksyn enemmän kuin ennen.
    Olet äärettömän rohkea nainen.

    Mutta ennen kaikkea blogi on selvästi auttanut myös sinua. Ajattele, ehkä tästä tulee vielä se tie, joka nostaa sinut takaisin ja auttaa sinua olemaan oma itsesi. Vahvuuksineen ja heikkouksineen.

    • Kiitos Eepu kivasta kommentistasi!🧡 Olen miettinyt ihan samaa, että tämä blogi tulee olemaan yksi tärkeä keino mun toipumisprosessissa! Kun kirjoitan, saan suurta nautintoa jokaisesta kirjaimesta, jonka näpytän ruudulle. Rakastan tekstin tuottamista ja työstämistä, koska samalla käsittelen itselleni tärkeitä ja kipeitä asioita. Se auttaa. Blogista on tullu mulle tärkeä ja rakas. Paljon enemmän kuin työ tai harrastus♡ Ja tosi paljon merkitsee myös lukijat, kuten sinä. On hieno tunne kun voi auttaa muita omilla teksteillä, lisäämään vaikka juuri ymmärrystä:)

  8. Haluan sanoa että olet upea ja rohkea nainen kun kirjoitat näistä aroista ja joillekin ihmisille hyvinkin vieraista asioista. Olen seurannut blogiasi jonkin verran lähinnä upeiden sisustusvinkkien ja kuvien vuoksi, mutta tämä lisäsi mielenkiintoani lisää ihan vain siksi että itselläni on sama tilanne ja se että näkee että ei ole maailmassa yksin näiden asioiden kanssa tuo lohtua ja jonkinlaista voimaa. Kiitos paljon 🙂

    • Hei Mime ja kiitos mukavasta kommentistasi! Harmi kuulla että sinullakin on vaikea tilanne! Ei ole kivaa olla sairas. Joskus oma väsymys otta niin kovasti päähän! Haluaisi jaksaa tehdä kaikkea ja olla äiti. Mutta kun ei vain pysty. Kiva kuulla että olet tykännyt lukea blogiani <3

  9. Alunperin ihastuin blogiisi teidän kauniin sisustuksen vuoksi. Nyt olen seurannut myös kirjoituksiasi vaikeistakin asioista. Toipuminen tietysti vie aikansa, mutta sinulla tuntuu olevan tahtoa ja halua mennä elämässä eteenpäin.
    Jotenkin on ollut outoa lukea, että sinulle on lähetetty negatiivista palautetta sairaudestasi ja lasten pois antamisesta. Itse olen toiminut tuki- ja sijaisperheenä useita vuosia ja olen nähnyt sen läheltä, että kyllä vanhempien pitää saada omat asiat ensin kuntoon, ennen kuin pystyy hoitamaan lapsiaan. Vaikka raskasta onkin antaa lapset sijaisperheeseen, niin se on kuitenkin lapsillekkin parempi vaihtoehto kuin se, että olet kotona, mutta et kuitenkaan ole läsnä. Meillä lapset ovat otettu huostaan ja asuvat meillä luultavasti täysi ikäiseksi asti. Sinä haluat lapsesi takaisin, sekin jo osoittaa paljon.
    Mutta nyt sisustuksen pariin. Olen ihastellut teidän raitatapetteja. Ehkä haluan meillekkin jotain sellaista, mutta en osaa päättää olisiko väri valko-harmaa vai beige vai olisiko beige maali parempi. Olohuone on iso ja valoisa. Haluaisin vaaleutta mutta kuitenkin lämpimän tunnelman, kun nyt seinät ovat liian valkoiset.
    Voimia teidän perheelle.

    • Hei Minttu Maaria! Kiitos että kerroit oman näkemyksesi asiaan! Teet arvostettavaa ja hienoa työtä perhehoitajana. Meidän lasten sijaisperhe on ihan mahtava ja olen niin kiitollinen että lapset ovat saaneet asua heillä nämä kuukaudet. Toki jo kovasti odotan aikaan, että lapset voivat palata kotiin. Ihan vielä se ei ole mahdollista. On ollut kuitenkin ilo huomata, että sijoituksesta on ollut hyötyä, ja ärtymykseni on vähentynyt huomattavasti. En hermostunut lapsille kertaakaan viime viikonloppuna! =) Ja vielä siitä, mitä tulee sisustamiseen! Meidän olkkarissa on harmaa-valkoinen raitatapetti. En valitettavassti muista sen nimeä. Mutta se on tosi hyvä valinta ollut. Harmaa on sopivan neutraali ja jotenkin raikkaampi kuin beige. Suosittelen siis harmaaraitaista tapettia! Toinen vaihtoehto voisi olla tosiaan maali. Kaunis maalisävy on esimerksiksi Tikkurilan Ajopuu tai Hohkakivi. Myös Laasti on kaunis, beigeen taittava väri.

  10. Oon kaipaillut sinua! Tuo kuori kuulostaa niin tutulta. Itsellänikin tunnistan sellaisen.

    • Harmillista että sinullakin on oma kuori. Se on niin rasksas asia elämässä 🙁 Koitan tästä eteenpäin blogata vähän aktiivisemmin! =)

  11. Hei!

    Olen säännöllisen epäsäännöllisesti seurannut blogiasi ja useampaan kertaan olen ollut hämmentynyt tai surullinen lukiessa postauksiasi. Viime aikoina olen kuitenkin havainnut sen rohkeuden, mikä sinulla on ja miten kaiken tuskan keskellä jaksat olla rohkea. Ihailen sitä voimaa, joka sinulla on ja luotan siihen, että lopulta se sisältäsi puskeva voima peittoaa sairautesi. Muista luottaa itseesi. Itse kärsin ahdistuneisuushäiriötä ja vaikka se ei enää ole akuutissa vaiheessa, minulla on joskus päiviä, jolloin haluaisin vain maata sängyssä, selata puhelinta ja olla ajattelematta mitään. Ymmärrän, että sisustaminen on sinulle keino viedä ajatukset pois kaikesta siitä pahasta, joka sisälläsi velloo. Jokainen sairastunut tarvitsee jonkun henkireiän pysyäkseen pinnalla.

    Toivon teidän perheelle kaikkea hyvää. 🌹

    • Kiitos Riikka mukavasta kommentisasi! Harmi kuulla että sinullakin on ahdistuneisuutta. Minua ahdistus vaivaa jatkuvasti. 🙁 Mutta se kuuluu tähän sairauteen. Sisustaminen on todella mulle henkireikä ja se auttaa jaksamaan, kun kotona on kaunista ja siistiä. Tuntuu luontevalta yhdistää blogiin niitä asioita, joista saan voimaa, ja sisustaminen on niistä tärkeällä sijalla. Olisi kivempaa kirjoittaa jostain kevyemmistä ja iloisemmista aiheista, mutta tällä hetkellä vointi on niin huono, että väkisinkin masennus näkyy teksteistä. Kirjoittaminen on mulle kuitenkin keino purkaa pahaa oloa, ja siksi haluan blogia jatkaa =)

  12. Arvostan todella paljon avoimuuttasi masennukseksi kanssa. Olet todella upea ja vahva nainen ja tulet varmasti selviytymään tästä kaikesta. ❤️❤️❤️. Voimia todella paljon sinulle tulevaisuuteesi.

    Itsekin olen kahden pienen lapsena taistellut oman masennukseni kanssa jo useamman vuoden ja pystyn tuntemaan niitä samoja tunteita mistä olet tänne blogiin avautunut.

  13. Ymmärrän tuskasi ja tarpeesi puhua sairaudestasi ja saada vertaistukea ihmisiltä. Mielestäsi sisustusblogi ei ole kuitenkaan oikea paikka sille aiheelle. Voisitko avata uuden blogin sille aiheelle ja jatkaa pelkkää sisustusblogia. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja, että kestäisivät lukea kirjoituksiasi ja voivat ahdistua, mutta kuitenkin haluaisivat katsella kauniita sisustuskuviasi ja ideoitasi. Saisit varmasati enemmän tsemppiä siten ja ilkeät kirjoitukset jäisivcät pois, koska ne varmasti johtuvat juuri henkilöiden henkilökohtaisesta ahdistuksesta.

    • Kiitos Leena rehellisestä kommentistasi! Kiitos että kerroit ajatuksistasi. Kun perustin tämän blogin, en tiennyt että olen sairas enkä sitä, että sairastusin todella vakavasti pian perustamisen jälkeen. Niinpä blogini on kulkenut mukanani nämä ajat mukautuen siihen, mikä aihe minulle milläkin hetkellä on tärkeä ja ajankohtainen. Tiedostan, että kaikki lukijat eivät haluaisi lukea sairaudestani tai ongelmistani. Ymmärrän sen hyvin. Pellavaa&pastellia ei ole kuitenkaan sisustusblogi, vaan blogi aidosta elämästä. Blogi kertoo minusta, ei vain sisustuksesta. En koe omakseni pitää kahta blogia. Ensinnäkään minulla ei olisi voimia sellaiseen, ja toisaalta haluan kirjoittaa vapaasti siitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Blogini on saavuttanut suuren suosion juuri tällaisena kuin se on, joten en tällä hetellä näe tarvetta muuttaa sen sisältöä. Varmasti tulen kirjoittamaan mukavammista aiheista kunhan vointini paranee. Toivon että jatkat blogini lukijana ja löydät sieltä edelleen kiinnostavaa luettavaa =)

  14. Olen seurannut blogiasi tässä vauvavuoden tiimellyksessä ja ihmetellyt paljon, miten olette tulleet tehneeksi kolme lasta pienillä ikäeroilla, jos jo ensimmäisen lapsen hoitaminen on tuntunut raskaalta? Olen peilannut tätä omaan arkeeni kahden lapsen äitinä, kun vauva valvottaa öisin, tarvitsee jatkuvan huomion päivisin, ja myös isompi lapsi tarvitsee äitiä, joskin eri asioihin kuin pieni. Välillä painin riittämättömyyden ja väsymyksen tunteiden kanssa ja koen hetkellisesti olevani äärirajoilla, vaikka en sairasta masennusta tai muita sairauksia ja koen voimavarani olevan hyvät. Vaikka haluaisimme vielä kolmannen lapsen, mietimme mieheni kanssa, riittävätkö voimavaramme olemaan hyviä vanhempia vielä yhdelle lapselle, niin paljon iloa ja onnea kuin lapsemme ovatkin tuoneet elämäämme. Ja osittain juuri siksi: rakastamme lapsiamme niin paljon, että haluamme ensisijaisesti olla heille hyvät, onnelliset ja jaksavat vanhemmat, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä että oma vauvakuumeilu tulee laittaa taka-alalle. Siksi tuntuu omituiselta tuo päätöksenne tehdä vielä kaksi lasta, vaikka jo yhden kanssa huomaa että jaksamisessa on ongelmia.
    Toivottavasti asiat kuitenkin menevät perheelläsi parempaan suuntaan ja voitte ottaa lapset vielä kotiin asumaan. 🙂

    • Hei Myrtti ja kiitos kommentistasi. Kiitos että kerroit ajatuksistasi. Voin ymmärtää sen, että tällaisia ajatuksia on tullut sinulle lukiessasi blogiani. Jopa lääkäri kysyi, miksi teimme kolme lasta. Toisaalta nämä kysymykset osoittavat, ettei kukaan tiedä meidän tilannettamme niin hyvin kuin me ja siksi kyseenalaistamista voi tulla. Pitää ottaa huomioon, että minä en ole tiennyt olevani sairas kuin vasta vuoden verran. Sairauteni oireisiin kuuluu, että on ajanjaksoja, jolloin voin tosi hyvin ja tietyt jaksot ovat täysin oireettomia. Vaikka ensimmäisen lapset koliikkiaika oli raskas, tilanne helpotti huomattavasti lapsen ollessa 5kk ikäinen ja minusta oli ihanaa olla äiti puolivuotiaalle pikkuiselle! Siksi halusimme hänelle sisaruksen. Toinen lapsi oli helpompi, enkä nähnyt mitään syytä miksi en vosi saada vielä yhtä vauvaa. Olen aina rakastanut lapsia todella paljon ja nautin heidän hoitamisestaan. Kolmas lapsi oli todella toivottu ja rakas, enkä edelleenkään antaisi yhtäkään lapsistamme pois enkä ole katunut hetkeäkään että teimme kolme lasta. Lapset ovat mulle kaikki kaikessa ja rakastan olla heidän äitinsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

sixteen + 1 =