Top

KUN SOME AHDISTAA

Kun avaan Instagramin, kännykän ruudulle ilmestyy välittömästi loputon tulva toinen toistaan kauniimpia kuvia: kynttilöitä, kukkia, petauksia, joissa vilisee valoketjuja, tarjottimia ja ruusun terälehtiä. Turkoosinsininen meri, valkoinen hiekka, talviloma palmujen katveessa. Ylellistä, upeaa, ja ah niin kadehdittavaa. Voiko jonkun elämä olla noin kaunista aina?

inCollage_20180210_000642196

Kollaasin kuvat vasemmalta alkaen:
Ylärivi: 1, 2
Keskimmäinen rivi: 1,2,3
Alin rivi: 1,2,3,4

Seuraan somessa enimmäkseen sisustusaiheisia tilejä, koska nautin sisustamisesta, kauniista kodeista ja saan muiden sisustuksista ja kuvista inspiraatiota. Seuraan tällä hetkellä noin kahtasataa tiliä. Ylläolevaan kollaasiin valitsin kuvia tileistä, jotka kuuluvat tämänhetkisiin suosikkeihini. Viime aikoina olen kokenut kuitenkin niin sanottua some-ähkyä. Tiedätkö mitä tarkoitan?

Miten joku jaksaa nähdä kuviin noin paljon vaivaa?

Muiden kuvia katsellessa ei oikeastaan tulekaan hyvä, vaan vähän paha mieli. Miksi minun kotini ei näytä tuolta? Miten tuolla voi olla noin kaunista aina? Miten joku jaksaa nähdä kuviin noin paljon vaivaa? Ja miten hän on saanut petauksen näyttämään noin upealta? Kattaako hän oikeasti aamiaisen tarjottimella sänkyyn? Vai onko tämä kaikki vain silmänlumetta,  feikkiä, aseteltua? Kuvan ottamisen jälkeen tarjotin kannetaankin sekaiseen keittiöön ja kupissa oleva tee kadetaan väljähtyneenä lavuaarista alas, sen sijaan että oikeasti nautittaisiin teehetki vilttien, ruusujen ja kynttilöiden valossa keskellä luksuspetausta.

Kaikki tämä vertailu aiheuttaa ahdistusta. Tätäkö minä haluan?

Mitä sitten vaikka tämä kaikki olisikin vain silmänlumetta, mitä kuvissa näkyy? Ketä se haittaa, että kuvat ovat lavastettuja? Eikö huolellisesti aseteltujen kuvien tarkoitus olekin inspiroida, ilahduttaa, tuoda kauneutta kaiken arkisen keskelle? Näin minäkin ajattelin vielä silloin, kun kovasti koitin ja kaikkeni yritin pitääkseni Instagram-tilini muiden tahdissa: kauniina, aktiivisena, inspiroivana. Vietin tuntikausia aikaa instassa. Kommentoin muiden kuvia siinä toivossa, että hekin kommentoisivat minun kuviani. Vertailin, miten paljon muut saivat tykkäyksiä kuviinsa. Petyin, jos jokin kuvani ei ollutkaan niin suosittu kuin toivoin. Kaikki tämä vertailu aiheuttaa ahdistusta. Tätäkö minä haluan?

Minkälaisen vaikutelman muut minusta saavat jos en vastaa jokaiseen kommenttiin vähintäänkin sydänemojilla?

Päivitän minä instaa edelleen, silloin tällöin. Enää en kuitenkaan käy kymmenen kertaa tunnissa tarkistamassa, paljonko kuvaan on tullut tykkäyksiä tai kommentteja. Saatan käydä julkaisemassa yhden kuvan ja sitten palata instaan vuorokauden tai kahden kuluttua ja julkaista uuden kuvan selaamatta mitä muut ovat instassa julkaisseet. Onko se väärin? Ei kai se voi olla. Mutta kuuluuko sellainen somekulttuuriin? Edelleen huomaan miettiväni, minkälaisen vaikutelman muut minusta saavat, jos en vastaa jokaiseen kommenttiin vähintäänkin sydänemojilla. Pitääkö minun vastata kaikille, jotka kysyvät, mistä olohuoneen verhot ovat tai mitä merkkiä laminaattilattiamme on?

Välillä minusta on tuntunut, että voisin poista koko instatilini. Kaikki se tuntuu niin turhalta, pinnalliselta ja teennäiseltä. Enkö vain voisi olla kotonani rauhassa, ilman että minun täytyy jatkuvasti olla päivittämässä jotain? Instagram-tili ei voi olla koskaan valmis. Mitä minä siltä oikeastaan haluan? Ja sitten, kun olen saanut sen mitä haluan, olenko onnellisempi? Tuskin.

Pieni totaalinen someloma silloin tällöin

Mitä sinä teet jos koet somepaineita tai tunnet some-ähkyä? Pieni totaalinen someloma silloin tällöin tekee minulle hyvää. Silloin voi sytyttää kynttilät ja asetella kukat maljakkoon ihan omaksi iloksi. Ei tarvitse miettiä kuvakulmia, valotuksia, stressata kuvan onnistumisesta. Saa olla vain. Rauhassa, tyytyväisenä, lämmin teekuppi sylissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Comments

  1. Moikka!
    Seuraan montaa, lähinnä sisustusaiheista instagram-tiliä. Saan niistä valtavasti iloa ja inspiraatiota ja intoa muihinkin asioihin kuin oman kodin sisustamiseen. Sinun tilisi on ehdottomasti ysi suosikeistani, niinkuin tämä blogisikin. Kun olit tauolla, selailin vanhempia postauksia, se ei ole ensimmäinen kerta kun teen niin ja aina löytyy jotain mitä en enää muistanutkaan. Vaikka oma sisustustyylini on hieman erilaisempi, saan kuvistasi aina valtavasti voimaa.
    Muutamaa instatiliä aloin juuri äskettäin seuraamaan sen vuoksi kun heidän kotiensa ikkunoista avautuu todella mykistävä maisema joita katsoessa tulee aina niin hyvä olotila.
    Joskus huomaan että huh, aikaa vierähtikin paljon kuvia selatessa, mutta upeiden asioiden parissa niin saattaa käydä ?
    Monet kuvat ovat todella viimeisen päälle aseteltuja ja laadukkaita, omat kuvat ei ole läheskään niin hyviä, mutta se on ihan ok. Jokaisella meistä on tietty aika käyttää kuhunkin asiaan ja koen olevani etuoikeutettu kun saan surata upeita tilejä, joissa varmasti monet kuvat ovat otettu oman ilon lisäksi myös inspiraatioksi muille.
    Sitten se Kuvien julkaisutahti. Omasta mielestäni on ok vaikka kuvia ei usein julkaisekaan tai johonkin kommenttiini ei ole vastattu mitään. Eriasia tietysti on jos vaikka kysyisin jostain asiasta, vaikka jostain tuotteesta monta kertaa enkä ikinä saisi vastausta niin se ehkä harmittaisi ?
    Omasta mielestäni instagramkuvien seuraaminen pitää tuottaa iloa ja antaa inspiraatiota. Varmasti pieni sometauko tekee itselle hyvää jos muiden kuvat ei herätä positiivisia tuntemuksia.

    Toivottavasti et lopeta omaa instatilisi pitoa, se tuo valtavasti monelle iloa(tuo on kyllä lievästi ilmaistu), mutta sen pitää tuoda iloa myös sinulle❤️

    Mukavaa lauantaita sinne pohjoiseen!

    Ai niin, piti vielä kommentoida, että uusi blogipohja on todella kiva! Tykkäsin vanhastakin todella paljon, mutta ainahan se vaihtelu virkistää.

    ❤️:llä Kaisu

  2. Kun ottaa asenteen että oma elämä ensin kaikkine hoidettavine kuvioineen ja jos jää aikaa tai on se fiilis että huvittaa julkaista, naps! Itse Käytän instaa ratikassa. Joskus kotona kahvikupillisen äärellä. Viimeinen asia joka saa tuoda stressiä tai paineita. Iloiset tervehdykset ig-ystävien kanssa,viestit,joskus kommentit. Kauniit tilit inspiroi,uudet sisustustavarat,ruoka,upeat reissu kuvat. Ennen instaa käytin aikaa Pinterestissä, se vei liikaa aikaani, joten lopetin tilin. Vuorovaikutus instassa on ihan kivaa, mutta kaikella on aikansa. Omat rennoimmat hetket on yleensä liikunta,luovat hetket. Käsityöt esimerkiksi. Tunnin kännykän selailun sijasta ehtii neulomaan paljon,tai leipomaan. Rennolla otteella ilon kautta mitä ikinä tekeekin..❤️ Ymmärrän että kukin tavallaan ja toivon iloa sinulle kevääseen,hyvää oloa ja vointia ❤️

    • Kyllä, olen ihan samaa mieltä että tärkeysjärjestyksessä insta saa olla viimisten sijalla. Tiedän kuitenkin, että hyvin helposti se alkaa kahmaisemaan isomman roolin. Instaan voi jäädä niin sanotusti koukkuun: tykkäyksien ja seuraajien määrän lisääntyessä siitä voi tulla jopa jonkin sortin pakkomielle. Mikään ei enää riitä ja rima nousee todella korkealle omien kuvien suhteen. Minulle on käynyt näin ja silloin lakkasin päivittämästä instaa kokonaan. Sellainen totaalilepo teki hyvää, siinä ehti tajuta miten paljon insta lopulta vei aikaani. Nykyään en enää anna sille kuin ripauksen ajastani ja ajatuksistani. Sen huomaa, kuviin ei tule enää niin paljon tykkäyksiä eikä seuraajamäärät kasva samaa tahtia, mutta siihen voi esittää vain yhden kysymyksen: entä sitten?

  3. Minä seuraan monia itselleni mieleisiä instatilejä. Olen saanut myös kivoja samanhenkisiä ystäviä. Itselläni On vain n 1600 seuraajaa, toisaalta ihmettelen että seuraajia on niinkin paljon, toisaalta tuntuu, että haluaisin että vain ns. Instakaverit seuraisi ja ihan vieraita seuraajia ei olisi lainkaan. Saan paljon iloa katsellessani toisten kauniita kuvia. Kommentoin aiemmin aktiivisesti. Sairastuin yllättäen, enkä ole enää jaksanut kuvata, enkä päivittää tiliäni. Eniten harmittaa kun en ole jaksanut kommentoida toisten ihania kuvia, enkä paljon tykkäilläkään. Minulla on julkinen tili, mutta olen ajatellut muuttaa asetukset yksityiseksi. Olen myös poistanut melkein kaikki kuvat kodistani. Täytyy miettiä kuinka toimin jatkossa. Insta tuo iloa, mutta stressaa myös samalla.

    • Hei Tua! Ymmärrän hyvin tuntemuksesi liittyen tilisi yksityisyyteen ja insta-aktiivisuuteen. Minäkin sairastuin yllättäen siinä mielessä että masennusdiagnoosi pamautettiin mulle vuosi sitten enkä aiemmin osannut aavistaakaan että voisin olla näin vakavasti sairas kuin nyt olen. Vakavasti masentuneena ei yksinkertaisesti riitä mielenkiinto eikä voimat tilin päivittämiseen, kuvien ottamiseen ja muiden kuvien kommentointiin. Kaikki sellainen tuntuu varsinkin hetkittäin tosi rasittavalta ja turhalta, pinnalliselta. Tiedän että nämä ajatukset liittyy mulla vahvasti masennukseen, ja silloin kun voin vähän paremmin, jaksan myös vähän paremmin somettaa ilman että tunnen muiden kuvista pahaa mieltä. Ymmärrän, että myös muunlaiset sairaudet voivat viedä henkiset ja fyysiset voimat niin ettei somettaminen kiinnosta. Eikä minusta tarvitse silloin kiinnostaakaan. Emme ole velvollisia kenellekään päivittämään tiliä tai seuraamaan mitä muut tekevät. Somettaminen on harrastus, joka täytyy pitää omalla paikallaan. Minuakin insta stressaa, ja siksi olen vähentänyt sen käytön minimiin. Ei mulle ainakaan ole mitään väliä onko mulla 1400 vai 140 000 seuraajaa. Ne on pelkkiä lukuja, täysin tuntemattomia ihmisiä jotka eivät minua tunne eivätkä minusta välitä.

  4. Olet usein ollut mielessäni ja toivon sinulle kaikkea hyvää.. ❤ Sairautesi on varmasti syy pahaan oloon tästäkin asiasta, mutta vertailu kalvaa aika monia ihmisiä täällä hyvinvointi-maassamme. Niin kun olet sanonut, on hyvä tehdä asioita joista saa iloa.. Jos some ahdistaa, kannattaa ehkä pitää taukoa ja miettiä ongelman perussyytä. Voisiko olla jotain muuta, tarkoituksellisempa, johon voisit käyttää tuon ajan? Ihan oikeasti haluan sanoa tämän ilman syyllistämistä ja tarkkoja ohjeita siitä mitä pitäis tehdä. Itsekin joudun miettimään aika ajoin tärkeysjärjestystä, mm siksi koska haluan mieleltäni voida mahdollisimman hyvin.

    Eräs määritelmä terveydelle on: ei sairauksien ja vaivojen poissaoloa, vaan toimintakykyä, elinvoimaa niissä olosuhteissa mitä itse kullakin on.

    Hienoa että olet saanut ammattiapua ja pikkuhiljaa, pienin askelin vointisi paranee.. ❤ Varmasti on pitkä prosessi, mutta maratoonarin asenteella vaan niin selviät voittajana!