Top

LAPSET SIJAISPERHEESEEN: 10 VASTAUSTA KYSYMYKSIIN

Elämäni raskain päätös -postaus sai aikaan paljon kommentointia puolesta ja vastaan. Kommentteja tuli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Tiesin, etteivät kaikki ainakaan heti pysty ymmärtämään ratkaisuamme, mutta toisaalta olen kiitollinen niille, jotka ovat olleet tukenamme asiassa. Lukijat ovat kysyneet monia hyviä kysymyksiä, ja mielelläni vastaan niihin. Kokosin tähän postaukseen joitakin yleisimpiä kysymyksiä ja koitan nyt vastata niihin rehellisesti ja kiertelemättä.

  1. Miten voitte antaa lapset pois? Eikö lapset ole tärkeintä elämässä?
    Kyllä, lapset ovat meille äärettömän rakkaita ja tärkeitä. Tekisimme mitä tahansa heidän eteensä. Tässä tapauksessa olemme tulleet siihen tulokseen pitkän pohdinnan jälkeen, että lasten ja meidän yhteisen hyvinvoinnin kannalta on paras, että heillä on myös toinen perhe hoitamassa heitä. Emme siis anna lapsia “pois”, vaan hoidamme heitä myös itse osan viikkoa. Emme koskaan tekisi tällaista ratkaisua hetken mielijohteesta tai vähäpätöisin syin.
  2. Miksi ette palkkaa hoitajaa pariksi päiväksi viikossa?
    Kunpa se riittäisikin! Meillä on ollut jo joitakin viikkoja arki-iltoina ja lauantaisin lastenhoitaja kotona. Olemme saaneet hoitajan sosiaalihuollon kautta. Se apu on ollut tosi hyödyllistä, ja pitkään toivoin, että se auttaisi niin paljon että lapset voisi asua kotona. Sitä ennen lapset ovat asuneet jo puoli vuotta sukulaisperheessä osan viikkoa. Olemme saaneet todella paljon apua. Nyt tätä asumisjärjestelyä, että lapset ovat osan viikkoa pois, jatketaan.
  3. Mitä sukulaiset sanovat?
    Jotkut lähiomaisistammekaan eivät ymmärtänet sijoituksen syitä aluksi. Heidän mielestään meidän pitäisi vain sinnitellä vaikka hammasta purren. Sitä me ollaan kyllä tehtykin, oikeastaan siitä lähtien kun ensimmäinen lapsi syntyi, olemme sinnitelleet. Sukulaiset tietävät tämän ja ovatkin auttaneet hyvin paljon. Nyt, kun sijoitus on päätetty, toivon, että kaikki sukulaiseni tukevat meitä asiassa.
  4. Otetaanko lapset huostaan?
    Ei oteta. Kyseessä on avohuollon väliaikainen sijoitus, johon me molemmat vanhemmat suostumme ja olemme yhteistyössä.
  5. Mitä miehesi sanoo?
    Mieheni oli pitempään valmis sinnittelemään. Hän vastusti sijoitusta pitempään kuin minä. Vielä puoli vuotta sitten kumpikaan meistä ei olisi ollut valmis antamaan lapsia yhtään minnekään. Tilanne on sittemmin pahentunut, ja olemme molemmat alkaneet pakon edessä ymmärtää tilanteen vakavuuden. Olemme ymmärtäneet, että joskus on lasten etu, että he eivät asu kaiken aikaa kotona ja että me vanhemmat tarvitsemme paljon aikaa lepoon ja toipumiseen vaikeista sairauksistamme.
  6. Miksi masennus estää sinua hoitamasta lapsiasi? Kyllähän monet muutkin masentuneet hoitaa lapsiaan.
    Kukaan meistä ei voi itse valita, poistaa tai parantaa sairauttaan. Masennuksia on hyvin erilaisia ja eritasoisia ja ne vaikuttavat meihin henkilökohtaisesti eri tavalla. Minulla on ollut hoitamaton kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pitkittynyt masennus vuosikausia. Olen sinnitellyt yhä huononevan vointini kanssa siitä asti, kun ensimmäinen lapsi syntyi ja syyttänyt itseäni “huonosta äitiydestä”. Olen ajatellut että vika on minussa, että olen riittämätön. Olen ollut kuukausia ostastohoidossa vaikea-aseteisen masennuksen takia enkä ole tällä hetkellä kykenevä antamaan lapsilleni riittävästi hoivaa ja huolenpitoa. Tämä asia on hetkittäin musertanut sydämeni, kun en voi tehdä sitä, minkä sydämessäni tuntisin oikeaksi. Onhan minullakin edelleen tallella äidinvaisto, halu hellästi hoitaa omia lapsiaan.
  7. Miksi et lopeta meikkaamista, siivoamista ja bloggaamista vaan keskittyisit lasten hoitamiseen?
    Ymmärrän, että blogin lukijan silmin voisi vaikuttaa siltä kuin nämä asiat ratkaisisivat ongelman. Kunpa se olisikin niin yksinkertaista. Olen ollut viikkokausia, kuukausia, siivoamatta ja bloggaamatta. Olen maannut sairaalassa toimintakyvyttömänä. Joulukuussa, kun lapset asuivat meillä, olin kolme viikkoa siivoamatta ja bloggaamatta. Mitä tapahtui? Paraniko masennus? Paraniko vointini kun hoidin lapsiani? EI PARANTUNUT. VOINTINI MENI SELKEÄSTI HUONOMMAKSI. Masennus paheni, koska rasituin liikaa, vaikken tehnyt muuta kuin hoidin lapsiani ja perheeni auttoi siinä todella paljon.  Lasten hoitaminen ja arjen rutiinien pyörittäminen on tällä hetkellä vointiini nähden aivan liikaa eikä minulla ole antaa tähän mitään muuta vastausta. Meikkaaminen ei liity asiaan mitenkään. Kotini siistimisessä auttaa myös mieheni. Bloggaaminen antaa mulle iloa ja auttaa mua jaksamaan. Blogi on mulle mun elämässä yksi voimavara.
  8. Oletko vakavasti miettinyt elämäsi tärkeysjärjestystä?
    Jotkut voivat ajatella, että minulle on tärkeämpää kodin siivoaminen ja sisustaminen kuin lasten hoitaminen. Mutta minulle on tärkeintä olla mahdollisimman hyvä äiti lapsille ja hyvä vaimo miehelleni. Olen oppinut ymmärtämään myös, että itsestänikin huolehtiminen on tosi tärkeää.  Olen saanut alan ammattilaisilta ohjeita, miten minun tulisi hoitaa tätä masennusta, jotta se helpottaisi eikä menisi pahemmaksi. Olen saanut ohjeeksi TEHDÄ ASIOITA JOTKA TUOVAT MINULLE HYVÄÄ MIELTÄ JA HYVÄN OLON. Jos se on nukkuminen, nukun ja lepään. Jos se on liikunta, koitan vähän liikkua. Jos se on siivoaminen tai kuvien ottaminen blogiin, teen vähän niitä asioita. Olen myös lasteni kanssa niin paljon kuin mahdollista. Aina en jaksa tehdä mitään, ja sekin on OK.
  9. Eikö lasten hoitaminen tuo teille iloa?
    Joidenkin voi olla vaikea ymmärtää, että lasten hoitaminen samanaikaisesti tuo iloa ja vie voimia. Meillä yksi lapsista on haastavasti käyttäytyvä ja suuritarpeinen, ja olemme nähneet paljon vaivaa ja ottaneet asioista selvää osataksemme käsitellä ja kasvattaa häntä oikein. Olemme valvoneet kuukausien ajan tuntikausia öisin rauhoitellaksemme hysteerisesti huutavaa lasta. Käymme päivittäin uuvuttavia tahdon taisteluita uhmakkaasti käyttäytyvän lapsen kanssa. Tätä on jatkunut vuosia. Kaikki meidän lapset oli koliikkivauvoja, mikä uuvutti voimiamme alusta lähtien. Kyse ei ole vähäpätöisestä ongelmasta.  En syytä lapsia ongelmistamme, vaan haluan vain kertoa, että meidän omat voimamme eivä sairauksistamme johtuen riitä tällä hetkellä lastemme kokoaikaiseen hoitamiseen.
  10. Miksi puhut näistä asioista julkisesti?
    Tämä on yksi tärkeimpiä kysymyksiä! Ei todellakaan ollut helppoa kertoa näistä asioista blogissa. Se on tosi pelottavaa. Mutta tein sen, koska minusta on erittäin tärkeää, että vaikeistakin asioista puhutaan ääneen. Tiedän, etten ole ongelmieni kanssa yksin. Tiedän, että on monia äitejä, jotka voivat huonosti ja ovat lopen väsyneitä, mutta eivät uskalla hakea apua. Haluan korostaa, että avun pyytäminen ja vastaanottaminen ei ole millään tavalla häpeällistä, noloa, tyhmää eikä itsekästä. Avun pyytäminen on viisasta ja osoittaa mitä suurinta rakkautta lapsiaan ja perhettään kohtaan. Yksin sinnitteleminen, kun voimat ovat vähissä, musertaa kenet tahansa, ennemmin tai myöhemmin. Mitä paremmin äiti ja isä psyykkisesti voivat, sitä paremmin lapset voivat. Apua pitää pyytää ajoissa! Meille sanottiin apua hakiessamme, että meidän olisi pitänyt hakea sitä jo ensimmäisen lapsemme synnyttyä! Olen vuosikausia taistellut itseni (masennukseni) kanssa tajuamatta, että olisin voinut heti alussa saada apua ja voisin nyt paremmin.  Mikä sitten esti minua hakemasta apua? PELKO. HÄPEÄ. SYYLLISYYS. Tunne siitä, että ongelmien syyt ovat minussa ja että minun on vain jaksettava, koska olen äiti. Miten väärässä olinkaan! Kannustan jokaista äitiä tai isää, joka tuntee olevansa jatkuvasti voimiensa äärirajoilla, kertomaan asiasta jollekulle ammattilaiselle. Kun taakan jakaa jonkun kanssa, se kevenee. Yhdessä on paljon helpompi mennä eteenpäin.

***

Vaikka tämä aihe herättää paljon keskustelua ja tunteita, en anna tämän aihealueen hallita blogiani. Saan edelleen päivittäin iloa kauniista asioista, kynttilänvalon lämmöstä, pehmeistä väreistä, hetken hiljaisuudesta ja tuoreista kukista. Nämä asiat yhdessä muiden kanssa auttavat minua jaksamaan. Meidän jokaisen pitää pitää kiinni niistä asioista, joista saa voimaa. Siksi haluan kirjoittaa kevyemmistäkin aiheista blogiini ja jakaa kokemaani iloa.

Comments

  1. Mä luin aiemman postauksesi aiheesta, ja meinasin kommentoida mutta se sitten jäi. Nyt on kuitenkin pakko! Mun mielestä sun ei tarvitsisi joutua selittelemään vastauksia näihin kysymyksiin, ja on ilmiselvää että ratkaisussa on ajateltu lasten parasta, tottakai! Olette varmasti hyviä vanhempia ja mielestäni olette tehneet rohkean teon lastenne eduksi. On rohkeutta myöntää myös omat heikkoudet, ja sinä annat monille esimerkkiä avoimuudellasi aiheesta. Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi!

    • Kiitos todella paljon! Ja mukavaa että tulit kommentoimaan. Kyllä musta tuntui tarpeelliselta kertoa vastaukset kysymyksiin, koska aihe on tärkeä ja monet esittivät kysymyksiä joihin en ollut ehkä täysin tyhjentävästi vastannut. Nyt mun ei tarvii perustella enää mitään kellekään. Mulla on itselläni asian suhteen rauhallinen mieli.

  2. My dear Annika,
    The human problem you are talking about is often found today, but less … public.
    I am most convinced you have taken and will make the most wise and appropriate decisions for you. I agree and I support you. If I were in your situation, honestly … I do not think I would know what decision to take. I admire you!!!
    It is important that everything and all around you help, at least by understanding and respecting your decisions.
    I lead long after: Life means learning to dance in the rain, do not expect the storm to pass.
    I embrace you with warmth and I’m sure time helps a lot, so you can overcome it.
    Mia

    • Thank you Mia for your kind words! I agree this is a matter that rarely is out openly. This certainly was a hard decision to make. It almost broak my hard. But I have to concentrate on the positive side of it. I need some time to myself to be a better mom and to recover this deep depression. Thank you again and all the best to you <3

  3. Hienoa, että puhut tästä. <3 Ja hienoa, että sinulla on tämän kaiken keskellä harrastus, joka auttaa jaksamaan. Älä missään nimessä lopeta sitä.
    Oma mieheni sai kuukausi sitten omaksi doagnoosikseen vakavan uupumuksen ja me teemme nyt töitä saadaksemme hänet kuntoon. Mekin olemme hakeneet apua tilanteeseen sosiaalitoimelta. Onneksi apua on saatavilla ihan joka tilanteeseen.

    • Olen pahoillani kuulla että miehesi on vakavasti uupunut. Niin on myös minun mieheni. Koitetaan tukea miehiämme parhaamme mukaan♡ Koitan jatkaa blogia ja liikuntaharrastustani voimieni mukaan:)

  4. Hei, Annika! Olet todella rohkea kun puhut aiheesta josta mieluummin vaietaan. Psyykkinen jaksaminen ja yrittäminen ison perheen kanssa on työlästä. Jokainen saman kokenut tietää sen. Olette luoneet tyhjästä menestyvän yrityksen ja jaksaneet paljon. On hyvä tunnistaa omat voimavaransa ja myös läheisten jaksaminen. Levolla rasittuminen paranee ja sitä kautta ajan kanssa elämä jatkuu eheämpänä. On hyvä olla armollinen itselle! Ihmiset puhuvat aina, se ei lopu. Arvostelijoita ja vertaajia riittää! Mutta, he eivät elä teän perheessä. Tärkeätä huolehtia kaikkien jaksaminen kuntoon. Sitä kautta perheonnikin eheytyy! Tsemppiä
    Rinta ja katse ylös ja eteenpäin.
    Rakkaudella Elisa

    • Kiitos Elisa viisaista sanoistasi! Näin se on, että ne jotka eivät ole eläneet meidän arjessa eivätkä ole tätä läheltä seuranneet, eivät voi tietää miten suunnattoman raskasta meillä on ollut viime vuosina ja erityisesti viime kuukausina. Onkin tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista, meidän jokaisen❤

  5. Toivotan sinulle kaikkea hyvää toipuessasi vaikeasta sairaudesta. Tämän kaltainen päätös ei varmaankaan ole ollut helppo, mutta uskoakseni oikea, sekä vanhemmille että lapsille. Ihmiset, jotka eivät ole kärsineet masennuksesta eivät tiedä mitä se on, siinä ei kyllä auta sivullisten ohjeet: “ota itseäsi niskasta kiinni” tiedän, koska olen kokenut. Masennuksesta toivutaan oikeilla lääkkeillä ja terapialla. Olet rohkea ja nostan hattua, kun tuot näin vaikean asian esille, se varmaan auttaa toipumisessa. Hyvää talven jatkoa.

    • Kiitos Eija! Olen samaa mieltä kanssasi monessa asiassa. Kiitos että arvostat rohkeuttani. Toivon myös sinulle hyvää talven jatkoa♡

  6. Olet todella rohkea ja fiksu ihminen, kun uskalsit tehdä kuten teit ja puhua siitä vielä ääneen.

  7. Toisten ihmisten kommentit voi jättää huomioimatta. Kukaan toinen ei tiedä mikä tilanteenne on. On todella rohkeaa, että puhut näistä asioista avoimesti. Peittely varmaan vain pahentaisi tilannetta. Varmasti tilanne helpottaa ja lääkitys saadaan kohdilleen ajan kanssa. Nyt tämä ratkaisu on varmasti paras koko perheelle. Toipumista ja lämpimiä ajatuksia Sinulle ja perheellesi!

    • Kiitos sinulle?Olen samaa mieltä että peittely pahentaisi asioita. Ja todellakin sivuutan asiattomat kommentit. Olen saanut paljon tukea ja arvostan sitä hyvin paljon. Nämä on niin tärkeitä asioita puhua. Pidän etuoikeutenani puhua vaikeista asioista, koska olen kohdannut näin suuren kriisin elämässäni ja minulla on paljon säännöllisiä lukijoita joille kenties voin antaa jotain tärkeää ajateltavaa kirjoitusteni kautta♡

  8. Lämmin halaus sinulle! On suurta viisautta hakea apua ja antaa lapsille hyvä lapsuus – vaikka se tarkoittaisi jatkuvasta yhteisestä arjesta luopumista joksikin aikaa. Ihailen epäitsekkyyttäsi ja toivon sinulle kaikkea hyvää! Vielä koittaa aika, kun voimasi riittävät paremmin. ❤

  9. Moikka Annika <3
    En osaa yhtään kuvitella mitä käyt läpi, siksi valintanne näin ”terveellä” ihmisellä ajateltuna tuntuu pahalle ja välinpitämättömälle. Itse saan niin paljon iloa ja voimaa lapsista, että sitä on vaikea ymmärtää. Meilläkin on 2/3 lapsista olleet vaikeita koliikkeja eikä meillä ole tukiverkostoa ollenkaan, silti olen todella onnellinen, että saan olla koti-äitinä, omille lapsilleni <3 mutta nyt ymmärrän, että näitä päätöksiä ei tehdä jos ”vähän väsyttää” tai ei ”aina jaksa”. Se että molemmat vanhemmat ovat sairastuneet, on varmasti aivan kamalaa ja ensisijainen tehtävä on hoitaa vanhemmat kuntoon. Kuinka kauan meinaatte mennä tällä osittaisella sijoituksella?

    • Hei Tylleröinen ja kiitos kommentistasi! Osan viestistä luin mutta jätin pois, sillä se ei kuulul blogini aiheepiireihin. Niin, sille en todellakaan voi mitään jos joku ei pysty ymmärtämään ratkaisuamme. Tärkeintä on että itse sen täysin ymmärrämme ja asiantuntijat meitä siihen kehottavat. Minäkin olen kokenut hetkittäin äitiyttä ilman masennusta. Silloin olin perhepäivähoitaja. Hoidin omieni lisäksi 8kk, 2v. ja 3 v. lapsia kotonani. Jaksoin sen hyvin vaikka meillä oli juuri ollut koliikkivauva. Joten et voi verrata tilannettasi omaani. tämä sairaus, joka minulla on, tekee minusta toimintakyvyttömän hetkittäin. En pysty antamaan lapsilleni kaikkea sitä hoivaa, rakkautta, aikaa ja huolenpitoa mitä he tarvitsevat. Asiaan liittyy paljon muutakin. Todellakin haluaisin hoitaa lapseni kotona, ja olen surullinen etten siihen pysty. Nyt kuitenkin keskitymme siihen mihin pystymme, eli hankimme meille apua ja se osoittaa, että välitämme lapsistamme hyvin paljon. Se on suuri rakkaudenosoitus lapsiani kohtaan, huolehtia heistä silloin kun en itse pysty. Tätä voisi vaikka verrata siihen, että jos susiemo ei pysty pahasti loukkaannuttuaan enää ruokkimaan poikasiaan, silloin se voi antaa poikasensa toisen susiemon luolaan. Miten hienoa sellainen onkaan!

  10. Elämässä voi sattua ihan mitä vaan, mitä ei olisi voinut koskaan edes kuvitella tapahtuvan.

    Olet rohkea ja hieno äiti joka rakastaa lapsiaan niin paljon että on valmis sijoittamaan heidät toiseen perheeseen osaksi viikkoa jotta kaikki voisivat paremmin <3 mielestäni se on suurta rakkautta, että pystyy myös irrottamaan kun tilanne on se ettei jaksa.
    Toivon teille molemmille toipumista ja kaikkea hyvää koko perheelle! ❤️

  11. Moikka Annika!
    Olen surullinen siitä, että voit huonosti. Olen kuitenkin samalla erittäin onnellinen, että olet pystynyt, jaksanut ja uskaltanut pyytää apua. ❤️
    Jouduin lukemaan eri postauksiin saamiasi kommentteja useaan otteeseen. Osa niistä loukkasi, vaikkeivät ne olleet edes minulle tarkoitettuja. Mietin, miten joku voi olla niin kylmä ja julma, että arvostelee ja ottaa kantaa sellaiseen, mitä ei koskaan voi todella ymmärtää ja vieläpä noin rumasti. Tässä hyvin näkee, että äiti on toiselle äidille pahin vastustaja. Mitä tai ketä se hyödyttää, että alkaa päteä, kuinka itse jaksaisi tai hoitaisi asiat toisin? Sairastuneitakaan ei voi lokeroida, vaikka sairauden nimi olisi sama. Näin ollen asian ruotiminen ei mielestäni kuulu muille. Piste.
    Koen, että minun paikkani on toivottaa sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää. Olet niin vaikeassa tilanteessa, että nyt sinun on vihdoin hoidettava itsesi kuntoon, jotta voitte perheenä kukoistaa. ❤️

  12. Hei, olen etsinyt päiväkausia netistä upeaa makuuhuonetta itselleni malliksi. Törmäsin Pinterestissä teidän kodin ällistyttävän hienoon makuuhuoneeseen, joten etsintä päättyi tähän 🙂

    Pinterestin kautta pomppasin tänne nettisivuillesi ja ihastelin muitakin kuvia.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    • Hei Päivi! Onpa ilahduttavaa kuulla että päädyit blogiini pinterestistä löytämäsi kuvan kautta 🙂 Blogista löytyy hakusanalla “makuuhuone” monia kuvia ja vinkkejä makkarin sisustukseen. Olen itsekin tyytyväinen meidän makuuhuoneen sisustukseen, erityisesti sen rauhalliseen tunnelmaan. Toivottavasti viihdyt blogini parissa jatkossakin:)

  13. Hei Annika,

    Luin nämä viimeisimmät tammikuun päivityksesi vasta juuri. Kuten aikaisemminkin, toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää sekä kiitän sinua edelleen ennen kaikkea avoimuudestasi puhua vaikeista asioista. Teet nyt todella tärkeää työtä, joka minusta auttaa monia muitakin, jotka kamppailevat esimerkiksi joko oman jaksamisen tai mielenterveyteen liittyen asioiden kanssa. Niistä ei saisi edelleenkään puhua, se häpeä pitäisi vaieta kuoliaaksi ja kantaa omaa syypään.

    Maailma on aivan erilainen kuin ennen. Meidän perheenäitien pitäisi olla superihmisiä siinä vaatimusten ristitulessa eikä meillä ole samalla tavalla yhteisöä tai sukua välittömässä läheisyydessä apuna kuin ennen. Samaan aikaan kun edelleen meidän naisien oletetaan kantavan päävastuu lapsista, kodista ja perheestä, meidän pitää jaksaa olla työelämässä tehokkaita ja hoitaa työmme kuten tuota toista ”työpäivää” kotona ei olisikaan.

    Ei tarvitse mennä kovin monta vuosikymmentä taakse päin kun lapsia hoidettiin ”siinä sivussa”. Silloin ei ollut puhettakaan, että vanhemmilla olisi koko aja huono omatunto siitä, pystyykö, ehtiikö ja onko esimerkiksi edes taloudellisia mahdollisuuksia tarjota lapsilleen hoidon, vapaa-ajan, koulutuksen, harrastukset ja kaiken sen muun, jotta heistä tulisi menestyviä ja hyvin voivia aikuisia.

    Hienoa, että olette saaneet lastensuojelusta apua ja teidän paikkakunnallamme on mahdollisuus avotoimenpiteisiin. Kaikkialla ei tällaista valitettavasti ole, vaan tuen ja avun sijasta tulee lastensuojelu tarjoaa vain ”päinvastaista” apua, joka pahentaa tilannetta entisestään.

    Itse olen ollut kovin samanlaisessa tilanteessa: lastensuojelu pahensi vain tilannetta entisestään, koska pääakaupunkiseudulla ei ole resursseja mihinkään oikeaa apuun tai tukeen. Päinvastoin tilanne paheni vain entisestään, kun lastensuojelu vain keskittyi arvioimaan vanhemmuutta. Avun saamisen sijasta huomasi olevansa ”syytettynä” avun saamisen sijaan. Me emme saaneet mitään apua, emme yhtään mitään sellaista, joka olisi oikeasti auttanut voimien saamiseen.

    Minusta on kamalaa lukea blogisi kommenttikentistä ihmiset negatiivisia kommentteja. Itselleni tulee vain mieleen, että niiden taustalla on pakko olla jonkinlainen oma paha olo kun he eivät voi tuntea empatiaa siitä, että joku toinen ihminen (ja äiti) saa tarvittavaa apua. Jonkinlainen vihan tai pettymyksen tunne siitä, että ei ole voinut saada jotain, jonka olisi ajatellut itselleen kuuluvan – tällä tarkoitan myös kateutta kauniista kodista tai vaikka Ruotsin risteilystä.

    Yritä pysyä vahvana! Minun on kuitenkin sanottava, että olen huolissasi ennen kaikkea nyt siitä miten nämä blogiisi tulevat pahantahtoisesta kommentit vaikuttavat omaan jaksamiseesi. Näin siksi, koska tiedän itse sellaisen pahantavan jaksamisen ongelmia. Eivät he ymmärrä, vaan pahentavat vielä syyllistämisellä tilannetta entisestään ja kaiken lisäksi ”käskevät” tekemään asioita, jotka pahentaisivat tilannetta entisestään. Muistan itsekin kuinka ihmiset paheksuivat juuri jotain matkaa, joka latasi akut ja antoi iloa kaikille pitkäksi aikaa. Ihan kuin olisi pitänyt vain vajota vieläkin syvemmälle siihen tummaan kuoppaan. Jos joku toivoo toiselle ihmiselle hyvän sijasta pahaa, silloin se kertoo vain tämän sanojasta itsestään – yritä muistaa se! (Minä en muistanut silloi ja oloni paheni entisestään.)

    Kaikkea hyvää sinulle koko sydämestäni,

    Warnemunde

    • Sydämellinen kiitos sinulle! Harmillista kuulla, että te ette aikoinaan saaneet apua lastensuojelusta. Meillä on onneksi vain hyvää sanottavaa heiltä saamastamme avusta. Kyllä täytyy myöntää, että välillä minua viiltää sydämestä kuulla miten jotkut lukijat kommentoivat aika kärkevästi ja ehkä tahtomattaankin loukkaavat minua. Olen aika herkkä loukkaantumaan, mikä osittain johtuu myös tästä sairaudestani. Itsetuntoni ei todellakaan ole mikään hyvä nyt. Mutta niin kuin sanoit, koitan pysyä vahvana ja keskittyä siihen hyvään, mitä blogin pitäminen mulle antaa. En halua myöskään itse arvostella ketään blogini lukijaa ja toivon, että kaikki vastedeskin tuntisivat olonsa vapaaksi kommentoida postauksiini. Toivon silti, että myös kommentiboksissa yleisilmapiiri säilyy hyvänä, ja välillä joudun siksi vähän “siivoamaan” kommentteja. Meistä jokainen saattaa tuohtuneena kirjoittaa jotain ajattelematonta. Minäkin toivon sinulle kaikkea hyvää! <3

  14. Ihmiset, jotka kyselevät yllämainittuja ihmetteleviä ja jopa tuomitsevia kysymyksiä, eivät todennäköisesti ole olleet milloinkaan tekemisessä masennuksen kanssa.
    Minä ymmärrän täysin, miksi olette päätyneet osa-aikaiseen sijoitukseen lastenne kanssa. En näe mitään järkeä siinä, että vanhemmat väkipakolla hampaat irvessä koittavat vain selviytyä päivästä ja viikosta toiseen. Mielestäni avun pyytäminen ja omien voimavarojensa tunnustaminen on viisainta ikinä. Pitkässä juoksussa teidän pakonomainen sinnittely alkaisi näkyä lapsissa luultavasti myös henkisenä pahoinvointina, kun lasten tarpeet eivät tulisi kohdatuksi riittävästi. Minä uskon, että kun vanhemmat voi hyvin, lapset voivat hyvin.

    Hurjasti voimia, uskoa ja toivoa paremmasta huomisesta – pienin askelin eteenpäin. <3

    • Kiitos Marjo-Riitta! Hienoa kuulla että ymmärrät tämän ratkaisumme. Niin kuin kirjoitin, se on ollut kaikesta huolimatta elämäni raskain päätös ja aiheuttaa minulle jatkuvaa ahdistusta. Itken lähes jatkuvasti. Ikävöin lapsiani niin että sydämeni tukehtuu. Kiitos voimantoivotuksistasi, niitä kyllä tarvitaan <3

  15. Tahdon toivottaa voimia ja voimaantumista hiljalleen. Tarinasi koskettaa, sillä olen itse mennyt läpi helvetin mieheni yllättävän kuoleman jälkeen. Oloni oli alkuvaiheissa niin hirveä, ja koen ymmärtäväni ihmisiä, jotka kamppailevat vaikeiden tunteidensa kanssa vaikka masennuksesta johtuen. Surusta paranee hiljalleen ottamalla sen vastaan ja elämällä läpi. Myös minä hoidin itseäni touhuamalla jatkuvasti , sisustamalla ja etsimällä kauneutta. Koti oli suurimman osan ajasta viimeisen päälle trimmattu, kukitettu ja siivottu. Sain siitä iloa ja hyvää mieltä. Itselläni oli hiukset ja meikki paremmin kuin koskaan. Pidin itseni näin kasassa yli sen ajan, kun suru, kipu ja shokki veivät ja heittelivät minua holtittomasti. On tärkeää kuunnella itseään ja olla armollinen.

    • Kiitos että kerroit kokemuksestasi. Voin hyvin ymmärtää, että tuskallisessa elämäntilanteessa koettaa kaikin keinoin säilyttää hallinnantunteen elämässään. Usein silloin tulee korostunut tarve kontrolloida kaikkea ulkoista, koska sisäinen maailma on synkkä ja lohduton. Minulla on vähän samankalatainen surumoodi päällä kuin sinulla oli, vaikken olekaan menettänyt ketään. Lasten poissaolo ja oman miehen sairastuminen ovat jo iso kriisejä itsessään kenelle tahansa. Voimia sinulle oikein paljon ja osanottosi miehesi kuoleman johdosta <3

  16. Äitiyttä sohaistaan helposti. Jokaisella epävarmalla äidillä on tarve nostaa omaa paremmuuttaan esille äiti-roolissaan ja sinä olet helppo kohde. Julmaa, kuinka toisen ahdinkoa ei tunneta edes hitusen saati myönnetä, että jokainen meistä äideistä on toisinaan aivan loppu lapsiarkeen. Siihen sairaudet ja lasten erityistarpeet päälle, niin on luvallistakin uupua. Olette miehesi kanssa olleet äärettömän Rohkeita ottaessanne apua vastaan. Lapsillanne on elämässään monta rakastavat henkilöä teidän avunpyynnön johdosta. Näin ei moni uskalla toisin. Arvostan teitä! Kaikkea hyvää elämäänne!

  17. Moi Annika,
    Teillä on todella kaunis koti.
    Ymmärrän tunteesi täysin, eikä sinun tarvitsisi päätöksiäsi kenellekään selitellä. Menettelisin varmaankin samalla tavalla, kuin sinä, jos olisin tilanteessasi. Ei tämä ratkaisu tee sinusta huonoa äitiä. Lapset tulevat ymmärtämään kaiken, kun vähän kasvavat. Silloin myös arki helpottuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

sixteen − 11 =