Top

LAPSUUDENKOTINI SISUSTUS

ateria-9502-01

ateria-9520

Muistan luvanneeni viime keväänä näyttäväni teille joku kerta, miltä vanhempieni kotona näyttää. Otin tätä postausta varten kuvat jo viime maaliskuussa, mutta juuri niihin aikoihin vointini alkoi mennä huonompaan suuntaan, joten kuvat jäivät käsittelemättä sillä kertaa.

Käydessäni nyt heinäkuussa uudelleen kotona otin uusia kuvia olohuoneesta, johon äitini on suunnitellut uuden sisustuksen, upean maton ja muutaman uuden huonekalun osalta. Otin kuvat uudistuneesta olohuoneesta, ja samalla päätin, että nyt viimein esittelen asunnon teille! Seuraavassa postauksessa tämän jälkeen näytän myös miltä vanhempieni uudistunut olohuone näyttää! 🙂

Perheeni on asunut saman kadun varrella tässä samassa asunnossa siitä lähtien, kun täytin kuusi vuotta. Tämä asunto, josta nyt näytän teille kuvia, pitää sisällään minulle paljon rakkaita muistoja. Tervetuloa pienelle kierrokselle lapsuudenkotiini!

ateria-9526

ateria-9558

Tämän noin 100-neliöisen kaksikerroksisen asunnon alakerrassa on eteinen, wc, olohuone ja keittiö. Olohuone on valoisa ja avara. Äitini sisustustyyli eroaa omastani aika paljon! Hän ei käytä juurikaan verhoja, ja muutenkin tekstiilien käyttö on niukempaa kuin omani. Hän ei ole myöskään tapetoinut asunnon seiniä, vaan on pitäytynyt valkoisessa tai harmaansävyisessä maalissa. Seinillä näkyy taideteoksia, jotka ovat kaikki öljyvärimaalausta harrastavan isäni käsialaa. Äitini sisustustyyli on hyvin rauhallinen ja neutraali, ja eniten pidän siinä siitä, miten kauniisti hän yhdistelee tummempiakin värejä.

Huonekalujen tekstiilit ovat pääosin vaaleita, ja koristetekstiileihin hän on valinnut kauniita maanläheisiä sävyjä: harmaata, havunvihreää, mustaa ja luonnonpellavaa. Keittiössä sama värimaailma jatkuu mustan graniittitason ja korkeakiiltovalkoisten kaapistojen kautta.

ateria-9550

ateria-9590

ateria-9586

Yläkerrassa sijaitsevat kylpyhuoneen lisäksi vanhempieni makuuhuone, pari vierashuonetta sekä isäni maalaushuone eli pieni oma ateljee. Makuuhuone on minusta hyvin kauniisti laitettu, siitäkin huolimatta, että sisustus on melko minimalistinen, ainakin omaan runsaampaan tyyliini verrattuna. Kristallivalaisin on kaunis, ja eri harmaan ja puun sävyt sointuvat pehmeästi yhteen. Mitä te  pidätte tästä harmaan sävyin sisustetusta makuuhuoneesta?

ateria-9559
ateria-9571
ateria-9576

Jaan tähän vielä linkin postaukseen, jossa esittelin vuosi sitten isäni oman ateljeen =)

Kurkistus lapsuudenkotini ateljeehen

Seuraavaksi näette siis muutoksen, jonka vanhempieni kodin olohuone on kokenut näiden kuvien ottamisen jälkeen. Äitini on sellainen sisustaja, että hän arvostaa erityisesti suomalaista designia ja sisustusratkaisujen pitkäikäisyyttä, joten muutos jonka esittelen, on tarkoin harkittu ja minusta varsin onnistunut lopputulos. Näette sen pian!

Comments

  1. Kaunis harmooninen koti, kiva katsella muidenkin juttuja oman äidin luovuuden tuloksista.Itse julkaisin juuri postauksen Oman Äidin puutarhassa

    • Haha, voipi olla että äidilläni ja isälläni on jotain tekemistä asian kanssa 😉

    • Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäät tällaisestakin sisustuksesta 🙂

Trackbacks