Top

MIKSI EN VAIN LOPETA BLOGIA JA OTA LAPSIA KOTIIN?

Olen viime aikoina saanut blogiin paljon kommentteja, joissa lukija kertoo pitävänsä blogiani ristiriitaisena eikä voi ymmärtää, miten näin terveen näköinen ja oloinen ihminen voi olla niin sairas, ettei voi huolehtia omista lapsistaan. Tällaisten viestien lukeminen tuntuu minusta tosi pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin, että tällainen ristiriitainen mielikuva voi lukijalle syntyä. Se tuntuu pahalta, koska koen sen syytöksenä, etten oikeasti välitä lapsistani.

Tässä postauksessa haluan ottaa kantaa siihen, miksi minulla on oikeus meikata, siivota ja sisustaa, vaikka lapseni asuvat sijaisperheessä. Haluan tällä postauksella osoittaa, että jokaisella masentuneellakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on ja tehdä asioita joista tykkää. Ajatus siitä, että masentunut ihminen olisi aina epäsiisti ja toimintakyvytön perustuu täysin ennakkoluuloihin.

mekko (7 of 8)-01

MIKSI EN NÄYTÄ MASENTUNEELTA?

Monet tapaamani psykiatrit ovat kirjoittaneet minusta, että potilas on erittäin huoliteltu ja muodikkaasti pukeutunut. Tämä asia hämmästyttää siis jopa lääkäreitä, tai ainakin he panevat merkille, että huolehdin itsestäni vaikka olisin hyvin sairas. Kukaan ihminen ei ole koskaan sanonut minulle, että kylläpä sinä näytät masentuneelta. Päin vastoin. Olen usein saanut kuulla, miten pirteältä ja hyvinvoivalta näytän.

Vaikka olisin kuinka masentunut, en halua näyttää sitä ulospäin. En vain halua. Joka päivä sairaalassakin ollessani huolehdin ulkonäöstäni ihan kuten ennenkin. Jokaisella masentuneella ja kellä tahansa on oikeus näyttää kauniilta ja pukeutua kauniisiin vaatteisiin. Minä meikkaan ja pukeudun, koska se tekee oloni paremmaksi. Tunnen oloni vähemmän surkeaksi, kun olen meikannut ja valinnnut kivat vaatteet. Blogiin ottamissani kuvissa en halua näyttää väsyneeltä ja onnettomalta, vaan hymyilevältä. Ei se kuitenkaan tarkoita, että hymyilisin kotona koko ajan!

Omasta mielestäni masennus näkyi minusta ulospäin vielä jokin aika sitten. Nyt kun voin paremmin, en enää omastakaan mielestäni näytä masentuneelta. Korkeintaan ruumiinkielestäni voi edelleen huomata, etten ole täysin luonnollinen joissakin tilanteissa. Esimerkiksi katsekontaktin luominen on minulle usein epämiellyttävää, mikä voi johtua masennuksesta.

MIKSI KOTINI ON NIIN SIISTI?

Jotenkin tosi ristiriitaista lukea blogia, jossa joka ikinen kuva on täysin siloiteltu ja täydellinen – ja kuitenkin perheen lapset on otettu huostaan.

Tämän kommentin kirjoittaja ei ehkä osaa “katsoa kuvien taakse”. Tarkoitan vain, että ne kuvat, mitä blogissa ja instassa näkyy, ei kerro meidän todellisesta elämästä. Ne ovat vain kuvia! Totta kai siivoan kuvia varten. Se on minulle itsestään selvää eikä minulle tulisi mieleenkään kuvata meidän sotkuista kotia. Sitä paitsi tykkään siivota! Mutta jokaisen lukijan pitäisi ymmärtää, että meillä, kuten kaikilla muillakin lapsiperheillä, on todella sekaista, ihan tavallisen näköistä suurimman osan ajasta. Useimmiten siivoan kerran viikossa kunnolla, ja samalla otan kuvat. En ole siivoamassa ja kuvaamassa vähän väliä, siten säästän voimiani.  Aina en kylläkään jaksa siivota enkä varsinkaan ottaa mitään kuvia, enkä silloin myöskään tee niin.

Jos joku ulkopuolinen henkilö tulisi kotiisi, ei varmasti uskoisi, että kodissa asuu vakavasti masentunut ihminen, joka ei jaksa hoitaa lapsiaan. Tässä on se ristiriita mitä monet eivät ymmärrä.

Ymmärrän, että tältä lukijasta voi tuntua. Mutta se ei ole totta. Kerran, kun tuttavani tuli käymään meillä ostamassa erästä myymääni tavaraa, hän huolestui siitä, miltä näytän ja siitä miten voin.  Tästä on nyt reilu vuosi aikaa. Hän kysyi, saako hän tehdä meistä lastensuojeluilmoituksen! Hän huomasi heti, etten voi hyvin enkä jaksa huolehtia lapsista, joiden kanssa olin yksin kotona. Tämä tuttava lähti kotiinsa, haki ruokaa, tarjosi ruoan meille, kylvetti ja nukutti lapset. Seuraavana päivänä hän soitti lastensuojeluun. Nykyisin tämä tuttava on ystäväni. Hän huomasi minun hädän ja ymmärsi auttaa. Olen tästä hänelle ikuisesti kiitollinen.

Vaikka meillä näyttää usein melko siistiltä, kun joku tulee käymään, aivan varmasti voi tarkkasilmäinen huomata, ettei kaikki ole välttämättä ihan kunnossa. Kyse on enemmänkin vuorovaikutuksesta kuin fyysisestä huolenpidosta. Jos äiti ja isä makaavat hiljaa sängyssä keskellä päivää ja lapset katsovat piirrettyjä, voi tulla mieleen, että tässä on varmaan todella väsyneet vanhemmat.

 

MITEN MINULLA ON VOIMIA SISUSTAA JA  BLOGATA, VAIKKEN JAKSA HOITAA LAPSIA?

Tätä kysymystä avatakseni voisin esittää kuvauksen.

Kuvittele, että Maija on innokas kotipuutarhuri. Hän on itse suunnnitellut, rakentanut ja istuttanut puutarhansa. Piha on suuri ja kaunis. Siellä on omena- ja luumupuita, joiden jokaisen hedelmän hän on laskenut. Siellä on ruusupensaita, joiden jokaisen tuoksu on erilainen. Maija kitkee, kastelee ja tarkoin varjelee jokaista puutarhansa kasvia. Hän on laittanut piha keskelle keinun, jossa hän iltaisin nauttii katsella lastensa kanssa pihan loistoa. Välillä hän muiden iloksi jakaa puutarhansa kuvia somessa. Hän rakastaa puutarhaansa ja nauttii voidessaan työntää kämmenensä kosteaan multaan.

Sitten Maijan henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu traagisia asioita. Hän masentuu eikä enää voi huolehtia perheestään. Hän kärsii jatkuvasta alakuloisuudesta ja väsymyksestä. Maija menettää elämänilonsa. Ainut paikka, jossa hän voi vähäksi aikaa unohtaa murheensa, on puutarha. Joka kerta kun hän kävelee ruusujen, pionien ja syreenipuiden ohi hän muistaa, mikä tekee hänet onnelliseksi. Isutessaan pihan keinuun hän kaipaa lapsiaan, mutta samalla muistaa, miksi ei voi heitä nyt hoitaa. Puutarha antaa hänelle voimaa. Syvästi murheellisenakin hän jaksaa huolehtia kasveista, kukista ja puista, koska ne eivät vaadi häneltä mitään. Ne vain ovat, mutta niiden katseleminen antaa hänelle iloa ja rauhoittaa mieltä. Lääkäri kehottaa Maijaa jatkaamaan puutarhanhoitoa ja niin hän tekeekin. Vähitellen Maijan vointi paranee. Puutarhasta on tullut hänelle yhä tärkeämpi. mekko (3 of 8)-01Minulle sisustaminen on aina ollut rakas harrastus. Olen todella esteettinen ihminen. Siinä missä joku toinen nauttii kalastamisesta, neulomisesta tai lukemisesta, minä nautin siitä, että voin siivota kodin kauniiksi, järjestää tyynyt siististi riviin, sytyttää kynttilät, istahtaa sohvalle ja iloita näkemästäni. Minulle kaunis koti tuo rauhaa, tyytyväisyyttä ja iloa, eikä siinä ole mitään pinnallista. Sisustaminen ei rasita minua millään tavalla, vaan se antaa voimaa. Yhtä lailla nautin pitkistä pyörälenkeistä, kirjoittamisesta ja syvällisistä keskusteluista mieheni kanssa. Sisustaminen on vain yksi niistä asioista, joista kovasti pidän. Sattumoisin nyt vain on niin, että juuri tämä harrastus on se, joka näkyy blogissani.

MIKSI EN VAIN LOPETA SISUSTAMISTA JA BLOGIA JA OTA LAPSET KOTIIN?

Lääkärit ovat antaneet minulle selkeitä ohjeita ja neuvoja siitä, miten voin itse edesauttaa toipumistani. Lääkärit ovat sanoneet, että tärkeintä on että lepään riittävästi ja teen joka päivä asioita, joista tykkään. Siis joka päivä.

Jos kuvitellaan tilanne, että nyt lopettaisin tämän kaiken: siivoamisen, sisustamisen, meikkaamisen ja bloggaamisen, mitä tapahtuisi? Eläisin sotkuisessa kodissa, liassa, väsyneen näköisenä, saamatta enää lainkaan iloa niistä asioista, joista nyt nautin. Tekisikö se minut onnellisemmaksi? Toisiko ilon väheneminen niin paljon terveyttä ja psyykkisiä voimavaroja, että jaksaisin ottaa lapset kotiin ja huolehtia heistä? Jos joku niin kuvittelee, hän on täysin väärässä. Minun mielenterveyden ongelmani, pitkäaikaiset psyykkiset sairauteni, traumani ja loppuunpalamiseni eivät vähenisi tippaakaan, vaikken enää koskisi imuriin ja tietokoneeseen.

Totta kai tässäkin suhteessa pitää säilyttää tasapaino. En saa väsyttää itseäni liiallisella tekemisellä, siivoamisella ja bloggaamisella enkä millään muullakaan. Aina ei ole helppoa löytää tasapainoa. Onko se meille kenellekään helppoa? Nyt oma vointini on ollut jo yli kuukauden ajan huomattavasti parempi. En tunne oloani enää oikeastaan kovin masentuneeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin terve tai työkykyinen. Mielialani on ollut kuitenkin parempi ja sitä kautta olen jaksanut myös touhuta enemmän. Myös lasten kanssa jaksaminen on pikku hiljaa parantunut. Tavoitteena on, että jokainen viikonloppu lasten kanssa menisi tosi hyvin. Kun näin jatkuu riittävän pitkään, lasten kotiuttaminen voi alkaa. Tätähän me kaikki odotamme enemmän kuin mitään. <3
mekko (5 of 8)-01

Comments

  1. Hienoa, miten asiallisesti jaksat ottaa ikävät kommentit, hatun nosto. 👌
    Upeaa että olet voinut paremmin, hiljaa hyvää tulee. ❤ Ja muista olla armollinen itsellesi 😊

    • Niinpä, kiitos oikein paljon♡ Lepo on yhtä tärkeää kuin tekeminen!

  2. Hieno kirjoitus! Hyvin selitetty ennakkoluuloja selkeästi. Kiva, jos olet voinut jo paremmin! Hyviä vointeja ja ihania laatuhetkiä lasten kanssa. <3

    • Kiitos:) Huomenna jännitetään Sofin kolunaloitusta♡

  3. Niin sydämellinen kiitos avautumisestasi ! Samanlaisia tuntoja ja oireita ja mieltymyksiä… On ihana tunne,kun samaistuu ja huomaa, ettei ole yksin …

  4. Se on varmasti hyvin yksilöllistä. Minun masennukseni lienee lievää, mutta kun se iskee, en löydä iloa mistään. En jaksa mainitsemiasi rutiineja ja kaikki tuntuu turhalta. Olen täydellisen aloitekyvytön. Mutta “teeskennellä”osaan. Hymyilen, eikä kukaan näe pahoinvointiani ja fyysistä kipuani.

    • Onpa harmi kuulla että sinulla on sellaista! Mulla masennus kaikista pahimpina aikoina oli sellaista ettei mua huvittanut mikään ja itketti vain. Mutta sitä pahinta oloa kesti vain muutaman päivän. Sitten sain aina jostain voimaa vähän sisustaa ja siivota. Siivosin aina koko kodin ennen kuin lähdin osastohoitoon. Eli tämä kyllä selkeesti vaihtelee ihmisestä toiseen!

    • Mekko on Wishiltä ja korvikset Gina Tricotin alesta:)

  5. Olen seurannut kirjoituksiasi. Ja ainakin maallikkona tuntuu siltä että olet matkalla parempaa kohti. Se tuntuu hyvältä myös minusta. Voimia ja iloa matkaasi

    • Mahtavaa kuulla, kiitos että kerrot mitä ajattelet!:) minustakin oikeasti tuntuu että masennus on nyt hellittänyt otettaan. Kuukauden ajan on tuntunut paremmalta. Nyt pystyn nauttimaan monista asioista:)

  6. Se, joka itse ei ole kokenut masennusta, ei voi täysin samaistua tilanteeseesi.
    Keep doing what makes you happy.

    • Kiitos Minna! Näin se varmaankin on! Toivottavsti voin auttaa toisia näillä kirjoituksilla ymmärtämään paremmin masentuneen elämää ja ajatusmaailmaa. Oma arvostus ja ymmärrys toisia kohtaan on suuresti kasvanut oman sairastumisen myötä,eli ei tässä pelkästään huonoa ole ollut:)

  7. Uskon että he jotka kommentoivat ikävästi eivät ole koskaan kokeneet minkäänlaista masennusta. Minunkin päiviin kuuluu aina se että laittaudun edes nopeasti ja vähän, sillä lailla itsestäni tuntuu paremmalta katsoa peiliin. Itsetuntoni ei ole koskaan ollut kovin hyvä ja usein ihmettelen kuinka se joillakin on niin hyvä että he voivat kohdata kenet vain päivän aikana ilman pientäkään laittautumista tai sitten he ovat vain rohkeampia aidompia kuin minä. Ei masennus näy välttämättä todellakaan päällepäin. Joku voi esimerkiksi kaivata masentuneena kovasti omaa rauhaa, jonka sitten esimerkiksi läheiset voivat käsittää niin että tuo ihminen on itsekäs. Läheisten rakkauden osoitukset hoitavat, kaikenlainen painostus ja syyllistäminen eivät.

    • Kiitos hyvästä kommentista! Tämä voisi olla suoraan minun suusta! Olen ihan samaa mieltä. Pieni ehostus kurjanakin päivänä antaa hieman paremman olon hetkeksi. Toki kyyneleet usein huuhtoivat kaikki meikit pois… mutta yritinpähän ainakin. Masennusta on tosi vaikea ymmärtää. Se on monimutkainen sairaus juuri senkin takia että se ei välttämättä näy mitenkään ulos. Masentunut voi vaikuttaa ylpeältä, itsekkäältä ja epäkohteliaalta. Todellisuudessa hän on epävarma itsestään, ahdistunut eikä osaa tai jaksa olla toisten seurassa seurallinen ja oma itsensä. Mä oon just sellanen:/ Lasten kanssa yritän olla iloinen. Ei se aina onnistu, mutta hyvät pienet hetketkin on tärkeitä♡

  8. Olen lukenut blogiasi nyt paljon ja kirjoituksesi ovat antaneet paljon ajateltavaa ja prosessoitavaa. Jos saan joskus ajatuksiani selkeämmäksi, niin kirjoittelen niistä.

    Ihana kuulla, että olet voinut paremmin 🙂 Ja todella selkeästi selitit asioita, tämä auttaa itseänikin ymmärtämään omaa käytöstäni.

    Sinussa on viisautta ja paljon voimaa. Osaisit varmasti olla vierellä kulkemassa toisten kivuissa ja vastoinkäymisissä ja erityisesti olet varmasti ihana äiti ja puoliso! Ja mahtavaa että apua saamalla voit sitä edelleen olla sairaudesta huolimatta.

    Lämpimin ajatuksin,

    Jonna

    • Kiitos ihanasta ja mieltä lämmittävästä palautteesta! 🧡 Kyllä mä yritän olla hyvä äiti lapsilleni. Näen että ne rakastaa mua ihan hirveesti. On niin kurja tämä tilanne:( Mutta tiedän että teimme oikean ratkaisun. Lapsilla on hyvä olla sijaisperheessä sen aikaa että minä alan voimaan paremmin. Haluan tarjota lapsille sellaisen lapsuuden jota en itse koskaan saanut.

      • Taas syytät vanhempiasi, olet kyllä ala-arvoinen. Miksi sitten et anna lapsille hyvää lapsuutta, miksi et ota lapsia kotiin. Pystyt siihen, et vain halua!

        • Tässä ollaan nyt asian ytimessä! Sinä ja jotkut muut ovat ilmiselvästi saaneet jostain syystä täysin väärän käsityksen meidän elämästä kotona. Mielestäsi lapseni saisivat hyvän lapsuuden asumalla kotona. Kunpa se olisikin niin. Mutta kun se ei ole totta. He saavat paremman ja terveemmän lapsuuden asumalla poissa kotoa. Näin se on mutta en voi olettaa että kaikki tätä ymmärtäisivät. Jotkut ymmärtää, kaikki mun ystävät ymmärtää. Tärkeintä on että itse ymmärrän ja mulla on asian suhteen hyvä omatunto. Se mitä tulee vanhempiini, en halua puhua siitä blogissa nyt. Sitä paitsi en tässä postauksessa puhunut sanaakaan vanhemmistani. Mulla ei ole ollut ihan terve, tasapainoinen lapsuus enkä voi sille itse mitään. En kylläkään syytä siitä ketään. Olen antanut anteeksi ja ymmärrän vanhempiani täysin.

  9. Heinoa että jaat tämän avoimesti meille kaikkille lukioille. Äläkä välitä mitä muut ajattelee. On vahvuutta huomata ettei jaksa. Jokainen voi kuvitella kuinka vaikeeta on luopua lapsista mutta ei ole lapsille oikein nähdä äiti huonona. Sinä tarjoat lapsille lapsuuden. Parhaan mahollisen sellaisen onse sitten kotona tai muualla. Voimia ja tsemppiä. Pystyn samaistumaan sinuun. 💕 itselläni sisustus on kanssa lähellä sydäntä mutta omat voimat masennuksen myötä hävinneet. Joka päivä tuntuu suoritukselta ja se kun kukaan ei ymmärrä että kuinka muka ei voi jaksaa mitään. Vertaistuki olisi ihanaa.. kun joku ymmärtäisi mitä sisällä käyn. On muutama ystävä joka masentunut ja ekaksi luulin saavani tukea heiltä ja ymmärrystä mutta kommentit juuri sitä että en muka tiedä mitä masennuksen kanssa eläminen on. Koska minulla lapset,eläimet,sistustettu koti ja työ.. se että meikkaan ja panostan pukeutumiseen ei voi kuulema olla sairas 🙁 mutta sisäisesti yksin ulkoisesti ”rikas” kuulema… tsemppiä oot voimauttava kun jaat näitä..❤️Tsemppiä

    • Onpa harmi kuulla että sinullakin on masennusta etkä saa tarpeeksi tukea ystäviltä:( mulla on onneksi ymmärtäviä ystäviä! Se tuntuu hyvältä. Kukaan ei tuomitse. Mullakin on ollut aikoja jolloin en ole jaksanut pedata sänkyä enkä avata verhoja enkä tiskata. Silloin olin tosi pahasti masentunut. Mutta heti kun sain vähän voimia, tein nämä asiat ja se piristi. Rutiinien ylläpitäminen on masentuneelle tosi tärkeää. Sairaalassakin nousin sängyltä aamulla, pesin hampaat, harjasin hiukset, laitoin vähän meikkiä, puin vaatteet – ja menin takas sänkyyn. Oli tosi paha olo. Mutta rutiinit teki olon vähän paremmaksi. On hienoa kuulla että mun kirjoituksilla on toisiin voimia antava vaikutus. Se on ihan paras palaute!!:)

  10. Minuun kirjoituksesi vaikutti hieman negatiivisesti. Tuli surullinen olo, lasten vuoksi. Ja sain sellaisen kuvan tästä että sinulla on hyvä ja onnellinen olo kun on siistiä. Lasten kanssa se on mahdotonta 80% ajasta joten helpompi on työntää heidät pois sotkemasta. Tämä on minun näkemys tekstistä. En tunne masennusta, joten mikäpä olen sanomaan. Teki niin tai näin, lapset kärsii aina eniten. Kotisi on kuitenkin nätti..

    • “Työntää heidät pois sotkemasta”? Voiko tämän julmemmin tätä asiaa minulle enää sanoa? Luuletko että jonkun sotkun takia annoin heidät sijaisperheeseen? Luuletko että lastensuojelu sen takia ryhtyisi tällaisiin toimiin meidän hyväksi? Mietipä vähän asiaa. Minulle yhtenäinen onnellinen perhe on tärkeintä elämässä. Nyt kun se ei ole mahdollista sairauteni takia, koitan saada iloa siitä mistä voin. Kai minullakin on oikeus nauttia kauniista kodista ja puhtaudesta? Sitä paitsi tuntematta meidän tilannetta tarkkaan et voi väittää, että lapset eivät kärsisi jos asuisivat kotona. Juurihan minä selitin yhdessä postauksessa, että huostaanottoa ei koskaan tehdä jos lapsilla on kotona paremmat oltavat.

      • Lapsia sijoitetaan aika herkästikin vanhempien pyynnöistä. Eräs vanha ystäväni halusi lapsensa pois koska oli tehnyt niitä liikaa eikä pystynyt pitämään lankoja käsissä. Saatan olla huono tuomaan itseäni esille. Saat nauttia puhtaudesta, kirjoitin vain että sain sellaisen kuvan juuri tämän tekstin pohjalta. Kokonaisuus on muuta kumminkin. Ja kirjoitin myös etten tunne masennusta hyvin. Miehelläni on masennus joka tasottuu lääkkeillä. Välillä koko sairaus tuntuu äärimmäiseltä itsekkyydeltä. Onneksi hoitomuotoja on monia. Mukavaa syksyä kumminkin(:

        • Minulla on monta masentunutta ystävää mutta en ole koskaan tuntenut että he olisiva itsekkäitä. Myös mieheni on masentunut mutta hän ei ole itsekäs vaan väsynyt. Se on eri asia. Toki masennus tekee ihmisestä sulkeutuneen mutta siinäkin on eroja. Meidän perheen tilanne oli vuosi sitten vakavampi kuin kukaan lukijoista tajuaakaan. Yksityiskohtia kun en kerro. Kenenkään ei pitäisi vetää mitään rankkoja johtopäätöksiä jonkun postauksen perusteella. Blogi on vain raapaisu mun elämästä ja ajatuksista. Sijoitus on viisain ratkaisu mitä oon lasteni hyväksi tehnyt, ja vaikkei kukaan muu maailmassa olisi sitä mieltä kanssani, se ei ratkaisuani muuttaisi. Onneksi saamme paljon tukea läheisiltämme ja ystäviltäni. Se on korvaamatonta.

  11. Mulla itselläni juuri nuo mainitsemasi asiat pistivät silmään kun aloin blogiasi lukea. Lähinnä myös sen vuoksi, että tuntuisi että some ei ole hyvä paikka masentuneelle. Täällä kun pyörii jos jonkinlaista porukkaa ja sellaistakin, jotka kommentoivat tosi ikävään sävyyn. Ja tosiaan kun asetelma on aika erilainen teillä kuin yleensä, niin se varmasti lisää näitä kommentteja. Ja tietysti kun et voi kaikkea esim. oireilua avata täällä blogissa, niin ihmiset eivät tiedä miten vakavasta tilanteesta on kyse. Hienoa kuitenkin että vointisi on kääntynyt parempaan.

    • Some ei todellakaan aina tee hyvää kenellkeään eikä varsinkaan masentuneelle. Siksi jouduinkin pistämään kommentoinnin kiinni ja pitämään blogitauon viimeksi toukokuussa. Nyt kun en ole niin masentunut, bloggaaminen tuntuu hyvältä. En tule koskaan avaamaan blogissa enkä muutenkaan julkisesti sairauteni kaikkia puolia. Tämän vuoksi en edes oleta että kaikki tulisivat ymmärtämään minua.

  12. Itse kun kerroin läheisilleni masennuksesta niin osa ei sitä uskonut kun olen aina niin reipas jne… että masentuneista on todella sellainen epäsiisti stereotypia minkä voisi jo unohtaa…

    • Niinpä! Joidenkin on vaan vaikea ymmärtää. Mutta ei anneta sen meitä lannistaa!

  13. Olet kertonut, että olet itse pyytänyt tuttaviasi tekemään lastensuojeluun ilmoituksen, nyt kerroit eri tarinan. Et taida oikein pysyä kartalla.

    • Kyllä, nimen omaan pyysin. Ymmärsit aivan oikein. Tässä postauksessa kerroin yksityiskohtaisemmin miten tuo tilanne eteni. Ystäväni ensin kysyi silloin minulta, saako hän tehdä lastensuojeluilmoituksen, ja minä PYYSIN sitä häneltä. Pyysin että hän tekee sen, ettei vain jättäisi tekemättä. Minulla ei itselläni ollut silloin siihen tarpeeksi rohkeutta. Oli huojentava tunne kun hän seuraavana päivänä ilmoitti tehneensä lasun. Hän todella välitti minusta. Sitä ennen meistä oli tehty jo yksi lastensuojeluilmoitus lääkärin kautta.

  14. “” en tunne masennusta joten mikäpä olen sanomaan”. Miksi sitten piti sanoa, pahoittaa postaajan ja monen muun mieli. Mutta tätä tämä elämä usein on, lyödään lyötyä kun pitäisi nostaa.

    • Sanopa muuta. Saan vihat niskaani, koska uskallan puhua siitä mistä useimmat vaikenee häpeän pelossa. Minut halutaan vaientaa. Näiden ilkeämielisten ja syyttävien kommenttien ainut tarkoitus on saada heidän oma olonsa tuntumaan paremmalta, minut tuntemaan itseni surkeaksi ja lopettamaan tämä blogi. Onneksi minulla on ihan valtava määrä kannustusjoukkoja. Ilman heitä en varmaan jaksaisikaan nyt. Juuri eilen eräs lukija laittoi viestin, että oli uskaltanut viimein hakea itselleen apua blogini postauksen luettuaan. Se tuntui mahtavalta.

  15. Hei! Tuolla aiemmin joku kirjoitti, että “lapsia huostaanotetaan vanhempien pyynnöstä helposti tms”. Haluan tähän sanoa sosiaalialalla työskentelevänä, että ei kyllä pidä paikkaansa. Niinkuin Annikakin on moneen kertaan kirjoittanut, huostaanotto on viimesijainen ratkaisu ja heidän perhettään on autettu monella tavoin mm. lastensuojelun avohuollon keinoin. On kyllä ajattelematonta ja tietämätöntä kirjoittaa tuollasia kommentteja. Annikalle ja hänen perheelleen toivon kaikkea hyvää ja voimia tulevaan! Todellakaan masennus ja muut mielenterveysongelmat eivät ole yksinkertaisia sairauksia ja eivät aina näy päällepäin. Rohkeaa ja tärkeää kirjoittaa niistä avoimesti. Toivon kuitenkin ettei tämä blogi, joka on ilonlähteesi kuitenkaan uuvuta sinua, koska ikäviä kommentteja tulee. Some-maailma on niin julmaa usein. Toivottavasti saat kuitenkin enemmän voimavaroja tästä kuin että se vain veisi niitä. Tsemppiä!

    • Kiitos tästä tärkeästä kommentistasi! Monilla voi olla ihan vääriä mielikuvia lastensuojelusta. Täälläkin niitä valitettavasti näkee. Meitä autettiin kaikin mahdollisin keinoin, mutta vointini meni vain huononmaksi. Siksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Nyt vointini on alkanut menemään parempaan suuntaan, hoito on alkanut vaikuttaa ja lepo on tehnyt hyvää. Kyllä nämä ikävät kommentit loukkaa, mutta en anna niiden lannistaa. Saan blogista niin paljon hyvää kuitenkin:)

  16. Hei, kiitos blogista. Löysin sen vasta äskettäin, mutta jo muutama kirjoitus avasi paljon. Lähipiirissäni on hyvinkin samankaltainen tilanne, ja sain sinulta hyviä uusia näkökulmia.
    Haluaisin oikeastaan vain sanoa, että olet tehnyt hienon päätöksen äitinä. Kestät raastavan ikävän koska tiedät että lapsillasi on hyvä olla, ja olet sitoutunut omaan tervehtymiseesi. On hienoa huomata että suunta on oikea, ja kirjoituksistasi paistaa realismi: lasten kotiinpaluuseen tähdätään, mutta vasta kun aika on oikea ja silloinkin se tehdään pikkuhiljaa tunnustellen. Olet tehnyt varmasti yhden elämäsi vaikeimmista päätöksistä, mutta teit lastesi hyvinvoinnin vuoksi. Voit olla itsestäsi ylpeä.

    • Huh, tällainen kommentti vetää kyllä ihan sanattomaksi💜 Mulla kyyneleet valuu silmistä kun mietin miten kauniisti puhut minulle😭 Tuntuu ihan mahtavalta kun joku ymmärtää minua ja mitä käyn läpi! Tämä huostaanottopäätös oli mulle aivan sairaan rankka. Kävin sitä läpi mielessäni jo keväällä, jolloin masennukseni syveni ja paha ahdsitus nousi pintaan. Jouduinkin sitten osadtohoitoon kuukaudeksi. Sen jälkeen on ollut helpompaa, koska hyväksyin ajatuksen että en voi vieläkään hoitaa lapsiani. Nyt huostaanotto tuntuu jo helpottavalta. Vointini on mennyt nyt parempaan suuntaan ja uskon että jos tämä hyvä suunta jatkuu, lasten ei tarvii enää kauaa asua muualla. Toki kotiuttaminen on sitten ihan oma prosessi.

  17. Minua on lohduttanut usein ajatus, että vaikka taivas olisi kuinka synkkä, pilvinen ja musta tahansa, aurinko on siellä niiden pilvien takana aina ja aivan varmasti tulee paistamaan vielä kirkkaana ja lämmittävänä. Eletään päivä kerrallaan, kukaan meistä ei tiedä huomisestaan. Toista ei kannata tuomita kun ei voi tietää mitä itsellä on vielä edessä, kannattaa sitä vastoin rohkaista ehkä joku päivä tarvii sitä itse. Ei ole mitään hätää, kaikki tulee menemään hyvin, Annika sinun ja perheesi kohdalla myös.

  18. Olen itse sairastanut masennusta liki kaksi vuosikymmentä. Pahimmillaan se oli lasten syntymän jälkeen, jolloin minulle suositeltiin osastohoitoa, josta kieltäydyn.
    Moni negatiivisesti kommentoiva ei varmasti ymmärrä masennusta, tai muita mielenterveysongelmia, eikä niitä voi ymmärtääkään kukaan muu kuin sellainen joka on itse käynyt saman läpi.
    Minusta on äärettömän rohkea ja rakkautta vaativa teko äidiltä, että pystyy antamaan lapsensa pois, kun tietää ettei just tällä hetkellä se koti ole lapselle se paras paikka.

  19. Löysin jokin aika sitten blogisi kauniit sisustus kuvat ja aloin lukemaan. Ensin olin kauhistunut lukemastani mutta ajattelin että luen blogisi alusta alkaen ymmärtääkseni edes jotain taustoja asioista. Täytyy sanoa että olet rohkea tuodessasi esille noin kipeitä asioita ja minusta on ollut mahtava huomata että olet kehittynyt avoimempaan ja positiivisempaan suuntaan. Minun äitini jätti minut kun olin 2-vuotias, eikä hän ole koskaan yrittänyt kehittää itseään, tai ole halunnut olla kanssani. Häntä ei ole kiinnostanut pätkääkään kuinka minulla menee tai missä olen (äitini on ihan “normaali”, työelämässä oleva sosiaalinen ihminen joka hylkäsi kolme lastaan).Se on välinpitämättömyyttä. Sinä välität koska yrität omasta pahasta olosta huolimatta taata parhaat mahdolliset olosuhteet lapsillesi, vaikket niitä itse voikaan tällähetkellä tarjota. Tsemppiä tulevaisuuteen ja enkeleitä polullenne ❤

    • Kiitos että kerroit omista kipeistä kokemuksistasi. Tuota taustaa vasten tuntui varmasti ensin erityisen pahalta lukea, että olen antanut lapseni “pois”. Kiitos kuitenkin että maltoit lukea blogin kokonaan ja muodostaa kokonaiskuvan meidän tilanteesta. Jokainen hoksaava blogin lukija voi havaita teksteistäni, että paha oloni paheni pahenemistaan viime syksyyn asti. Senkin jälkeen olen voinut huonosti eikä lasten ole ollut hyvä olla kotona näkemässä minun pahaa oloani ja sen aiheuttamia ongelmia. Nyt voin onneksi paremmin. Toivon todella, että voisin aina tehdä viisaita valintoja lasten hyväksi! Kiva muuten kuulla, että olen muuttunut avoimemmaksi ja positiivisemmaksi! Se voi johtua suurelta osin siitä, että en ole nyt niin masentunut. Paha masennus imee ihmisestä kaiken ilon ja positiivisuuden ja tekee ihmisestä usein sulkeutuneen.