Top

MITÄ PINNAN ALLA ON?

sisustus-6105-01

sisustus-6077-01

Olen pitänyt blogiani nyt vähän yli vuoden. Tämän vuoden aikana sekä minä että blogini olemme muuttuneet. Olen kuljettanut blogia matkassani nytkin, kun minulla on niin vaikeaa, että tunnen pakahtuvani enkä enää tiedä onko blogin pitäminen enemmän hyvä vai huono juttu. Se kuva, minkä blogi on minusta tämän vuoden aikana teille lukijoille muodostanut, on alkanut muuttua.

Muistan miten innoissani olin, kun sain idean perustaa oman sisustusblogin! Elettiin silloin kesää 2016. Ajattelin tuolloin, että voisin omaa sisustusblogia pitämällä olla jotakin hienoa mitä en vielä mielestäni ollut. Haaveilin, että voisin olla oikea ammattibloggaaja, esitellä kotiani, saada ilmaisia tavaroita ja nauttia elämästäni. Voisin olla onnellinen eikä minun tarvitsisi käydä edes töissä.  Tällainen oli kuvitelmani.

Tavoittelin unelmaani, joka niin lähellä siinsi edessäni, mutta josta en millään saanut kuitenkaan otetta.

Sisimmässäni olin hukassa. En tiennyt mikä minulla on, kun mikään, mitä ympärilläni on, ei riitä minulle. Hain koko ajan jotakin uutta mistä olla onnellinen. Ja kuitenkaan en ollut. Olin lopen väsynyt, mutta sysäsin väsymyksen syrjään lisäämällä vauhtia. Jynssäsin ja puunasin joka päivä kodin jokaisen kulman, hoidin lapset, päivitin blogia tiiviiseen tahtiin. Tavoittelin unelmaani, joka niin lähellä siinsi edessäni, mutta josta en millään saanut kuitenkaan otetta.

Vähitellen aloin itsekin havahtua siihen, että postausteni aiheet vaikuttavat jollain ärysttävällä tavalla teennäiseltä. Voin sanoa, että oli todella raskasta esittää iloista ja onnellista perheenäitiä, jolla on kaikki hyvin. Voin sanoa, että mikään mitä olen tehnyt elämässäni tähän asti, ei ole ollut niin raskasta kuin se, että yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Välillä istuin nojatuolilla, kätkin kasvoni kämmeniini ja itkin.

sisustus-6076-01

sisustus-5842-01

Mikään mitä olen tehnyt elämässäni tähän asti, ei ole ollut niin raskasta kuin se, että yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on.

Mutta miten olisin voinut kertoa, että olen hukassa ja lopussa, kun en sitä itsekään pystynyt itselleni myöntämään? Mitä enemmän kauniita esineitä sain kotiani kaunistamaan, sitä vaikeammalta tuntui käsittää, miksi oloni vain pahenee. Monesti muistan istuneeni tuntikausia postausta hiomassa eikä se ikinä tuntunut riittävän valmiilta. Jotakin siitä puuttui, mitä en siihen voinut laittaa. Mitä se oli? Todellinen minäni, se, joka olen pinnan alla.

Vasta kun vakava sairastumiseni paljastui lääkärissä tämän vuoden alussa, sain vähän keinoja purkaa oloani kirjoittamalla tuntemuksiani postauksiin. Pelkäsin kuitenkin, että haaveeni menestyksekkäästä blogista hajoaa, jos kerron, että olen todella sairas enkä voi jatkaa sisustusaiheista kirjoittamista. Aistin itsekin, kuinka postaus postaukselta blogini alkoi imeä minusta voimaa. Teksteistä tuli synkkiä tai sitten ne olivat teennäisiä. Enää edes hymiön kirjoittaminen lauseiden perään ei tehnyt tekstistä iloista.

Pidin useita lyhyitä taukoja bloggaamisesta keväällä, mutta periksiantamaton luonteeni ei sallinut minun lopettaa kokonaan. Koska lopettaminen ei tullut kysymykseen, minun oli pakko kertoa sairaudestani kaikessa karmeudessaan. Tästä voit lukea kirjoitukseni Ei koskaan tyyntä ja Miltä masennus tuntuu. Tällaisten asioiden paljastaminen tuntui siltä, kuin olisin paljastanut itsestäni jotain todella häpeällistä ja noloa, sillä eiväthän tällaiset aiheet kuuluneet siihen blogiin, jonka alun perin perustin.
sisustus-6136-01
sisustus-6139-01

Palaute, jota syvällisemmistä postauksistani sain, oli todella kannustavaa. Sain kymmeniä kommentteja, lukemattomia yksityisviestejä ja sähköposteja ihmisiltä, jotka kertoivat kiittävänsä minua avoimuudestani ja rehellisyydestäni. Monet kertoivat oman elämäntarinansa saman sairauden kanssa, ja se kosketti puolestaan minua. Koin saavani niin paljon olemalla aito oma itseni, että silloin tiesin yhden asian: blogistani on puuttunut se tärkein, aito minä. Ja vain lisäämällä aitoutta voin saada bloggaamisesta aitoa iloa.

Pellavaa&pastellia  -blogi on omanlaiseni kuvaelma elämästä, sairastuneesta mielestä, joka rakastaa suunnattoman paljon kaikkea kaunista. Itken tälläkin hetkellä tätä kirjoitusta tehdessäni, sillä ensimmäistä kertaa tunnen vapauttavan tunteen – minun ei tarvitse olla muuta kuin mitä olen! Nyt tiedän, että uskallan olla rehellinen ja se on ainut tapa, miten voin blogiani jatkaa.

Voi kuitenkin olla, että sairauteni akuutin vaiheen takia on viisasta pitää välillä taukoa bloggaamisesta. Kun jatkan, en aio enää pelätä sitä, että joku lakkaa lukemasta blogiani, koska se on liian masentava ja ahdistava. Blogi saa kulkea matkassani ja olla juuri sitä mitä minä olen, yrittämättä mitään muuta. Toivon niin kovasti ja luotan siihen, että koen vielä ajan, jolloin masennukseni väistyy ja voin syvällä sisismmässäni tuntea iloa, joka aivan läikehtii teille asti!
sisustus-6131-01

 

 

 

 

Comments

  1. Hyvä, rehellinen postaus ja ehdottomasti aito sellainen. Kaupallista blogia pitäessä on varmasti iso haaste saada pysymään blogi myös aitona, sellaisena josta persoonasta saa jotain irti. Koska useat yhteistyöpostaukset ainakin omasta mielestäni syövät aitoutta, ja ylipäätään kaupallisuus. Lisäksi me suomalaiset vain taidetaan olla hieman kateellista sorttia, maksetaan 50e siitä että se naapuri ei sitä satasta saa. Siksi olen päättänyt aikoja sitten pitää vain oman blogini harrasteblogina ja vaikka olen saanut kaksi yhteistyötarjousta (jihuu pienen piirin blogillani 😉 ) en ole näihin sen takia juuri tarttua.

    Jossain vaiheessa minusta tuntui että sinun blogistasi tuli liian materiaalia ihannoiva, liikaa yhteistyöpostauksia ja se söi omaa mielenkiintoani. Kunnes kerroit tilanteestasi ja sait minut ihastumaan blogiisi taas. <3

    Jokainen päättää itse sen miten paljon elämästään julkaisee ja olen samaa mieltä että anna blogisi olla sitä mitä sinä olet ❤

    • Kiitos Meiju palautteestasi ja ajatuksistasi! Tiedän että monet ovat tuota mieltä että blogillani meni ns. liian lujaa jossain vaiheessa 😀 Myönnän sen itsekin. Ja se on bloggaamisen vaikeus, ainakin minun kohdalla, pitää tietynlainen raja yhteistöiden suhteen. Ja tietysti sen suhteen, minkä verran itsestään ja elämästään blogiin kirjoittaa. Kuten tiedätkin varmasti, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon liittyy ( varsinkin hoitamattomana) maaniset vaiheet. En ole osannu epäillä itselläni mitään sairautta silloinkaan kun minulla meni liian lujaa. Useat yhteistyöjutut johtuivat osittain maanisesta vaiheestani. Tämä voi kuulostaa selittelyltä, mutta oli se mitä hyvänsä, koitan tästä eteenpäin pitää blogia juuri sillä tavalla että se tuntuu itsestäni hyvältä. Kiitos sinulle että edelleen luet blogiani <3

      • Ei kuullosta ollenkaan selittelyltä, vaan ihan loogiselta. Koska sitähän se mania vaihe juurikin monelle tekee niinkuin kuvailit. 🙂

  2. Rehellinen ja koskettava postaus. Liikutuin syvästi sitä lukiessani. Voimia sinulle jatkossa ❤❤❤

  3. Toivon sinulle ja perheellesi parasta mahdollista tulevaisuutta. Aina, kun minulla on paha olla ja tulevaisuudessa ei tunnu olevan mitään muuta, kuin kipua ja sairautta, koetan löytää edes pienen positiivisen asian. Joskus se on vaikeaa ja silloin annan itselleni luvan olla heikko, itkeä ja olla yksin. Sinulla on rakastava mies ja ihanat lapset ja sinä rakastat heitä. Siinä on yhdelle ihmiselle elämäntehtävää. En tiedä edes, mitä tässä yritän sanoa sinulle, kuin että toivon sydämen pohjasta sinulle parempaa huomista ja tulevaisuutta. Sinä et ole yksin. Olet ajatuksissani !

  4. Minun mielestäni Sinussa ei ole mitään vikaa. Sillä sipuli.

    • ? Sitten taidamme olla eri mieltä? Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Kiitos paljon♡

  5. Mielestäni ihmisestä tekee mielenkiintoisen jokin ristiriita – se jokin, joka poikkeaa odotetusta kaavasta. Blogisi kohdalla tuo ristiriita on kaunis, rakastava perhe ja kaunis, toimiva, juuri oman perheen tarpeisiin ja toiveisiin sovitettu koti yhdistettynä oman mielesi solmuihin. Jos olisit ihmisenäkin virheetön, aina kaikessa onnistuva, aina energinen, iloinen ja koskaan epäonnistumisia kokeva, jäisi blogista puuttumaan syvyys. Silloin sen lukeminen tuskin kiinnostaisi pitkään, sillä harva pystyisi siihen samaistumaan. Vaikutat rehelliseltä ja mukavalta ihmiseltä. Minusta aiheiltaan vakavatkaan tekstisi eivät ole olleet ahdistavia tai synkkiä, kirjoitat niistä niin kauniisti ja herkästi.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! 🙂

  6. Kiitos Annika taas avoimuudestasi ?. Mielestäni ei ole mitään väärää siinä, että keräät ympärillesi kauniita asioita, vaikka ne eivät elämän tärkein asia olekaan. Sinä kuitenkin nautit niistä ja uskon, että omalla tavallaan kaunis kotisi parantaa oloasi, ainakin toivoisin niin. Kauniit asiat, ovat sitten tavaraa tai henkistä, nopeuttavat toipumista, uskon niin. Jatka kauniiden asioiden keräämistä ympärillesi, mutta ethän väsytä itseäsi siinä.
    Minä seuraajanasi nautin suunnattomasti blogistasi ja IG-tilisi seuraamisesta ja olen Sinusta hyvin ylpeä, että Sinä olet tuonut blogiisi Sinut ❤.

    • Kiitos♥ tässähän menee ihan sanattomaksi. Miten ihania lukijoita minulla onkaan, en voi uskoa!Se on ihan totta että nautin kaikesta kauniista ja nautin myös jokaisesta kauniista esineestä joka kotonani on. Kyllä ne tuo iloa, samoin kuin sisustaminen. Mutta tietynlainen holtti siinä pitää säilyä ja se on multa vähän menny. Täytyy koittaa miettiä tätä asiaa ja ennen kaikkea nyt levätä. Kiitos vielä kerran?

  7. Voimia toipumiseen ☀️Tuntuu varmasti helpottavalle kun olet päässyt näin pitkälle blogisi sisällön ja oman jaksamisen suhteen ja tiedät nyt minkälaisen haluatblogisi olevan. Tämä on Sinun blogisi ja toimit juuri niin kuin itsestäsi tuntuu oikealle ja hyvälle! Kyllä me lukijat pysymme mukana. Pidä taukoa ja palaat kun aika on oikea.

    Blogisi on minusta upea ja olen alusta asti kulkenut matkassa ja aion pysyä jatkossakin. Rakastan kauniita kuviasi. Toivon itsekin että saisin tuollaiset verhot makuuhuoneeseen, että saisin sellaisen väriä vaihtavan valon, tai ihanat ylelliset lakanat. Hommasin heti pyykkietikkaa ja silitysvettä kun olit postannut niistä. Odotan aina innolla uutta postausta, mietin että mitähän ihanaa tänään taas on luvassa. Olen ihaillut ja ihmetellyt kuinka taitava olet kaikessa mihin ryhdyt, kuinka pidät kotisi aina siistinä,osaat ommella verhoja ja miten sinulla on silmää kauneudelle. Voi kun ymmärtäisit itsekin kuinka ihana, kaunis, ahkera, taitava ja upea nuori nainen Sinä olet, rakasta itseäsi, Sinä olet kuitenkin kaikkein tärkein?
    Meitä on varmasti monia,jotka olemme saaneet inspiraatiota, vinkkejä, neuvoja yms sinulta. Kiitos Annika ?Toivon että jaksat pitää kaunista blogiasi ja että pystyt jatkossa itsekin siitä iloitsemaan.

    Olet ajatuksissani?

    • No huh sentään, menin kyllä nyt ihan sanattomaksi. En voi uskoa että joku puhuu mulle näin kauniilla tavalla. En tiedä onko kukaan koskaan sanonut mulle jotain näin kaunista kuin nyt sinä? Blogin pitäminen on ollut mulle henkilökohtaisesti todella vaikeaa ja raskasta. Just siksi koska mulla liittyy siihen niin paljon ristiriitaisia mietteitä! Haluaisin kovasti tehdä tätä, muttei ole aikaa, voimia enkä edes ole aivan tiennyt millaista blogia haluan pitää. Mut nyt taidan kyllä tietää:) asia on vaatinut kypsyttelyä. Olen nyt sairaalassa toipumassa pahasta olostani joten taidan pitää pienen tauon bloggailusta ja katotaan sit miten pitkälle blogini siivet kantaa. Toivon että jaksaisin pitää sitä mukanani vielä monta vuotta, sillä ehdottomasti ihmeellisintä ja voimaa eniten antavinta bloggaaamisessa olette te upeat lukijani?❤

  8. Kiitos, olen ihaillut pitkään kauniita sisustuskuviasi instasta mutta nyt tulin ensimmäisen kerran blogisi puolelle ja jotenkin tuntui hyvältä huomata että täydellisen pinnan alla asuu ihan oikea ihminen. Itse kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä ja yhden miehen vaimona koen usein etten riitä, kun en jaksa pitää kotia järjestyksessä tai oikaisen ja ostan valmisruokaa kaupasta ym. Jotenkin sain teksteistäsi vertaistukea, itsekin aika ajoin uin mielialani kanssa syvemmissä vesissä. Kaikkea hyvää, toivottavasti löydät tien takaisin pinnalle ja pystyt näkemään että riität ja olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet. Tätä taitoa yritän kovasti opetella. Olen huomannut että liiallinen täydellisyydentavoittelu vie kovasti voimia ja aiheuttaa tyytymättömyyttä. ❤

    • Kiva kuulla että poikkesit ensimmäistä kertaa blogiini:) Kuvien perusteella voisi tosiaan käsittää että meillä asuu vain posliininukkeja?? Mutta todellisuus on se että käyn kovaa kamppailua riittämättömyydentunteita vastaan. Vaikka niitäkään vastaan ei saisi tietenkään taistella vaan nekin hyväksyä ja ymmärtää itsessään. Löytää syy mistä ne tunteet kumpuaa. Aina ne jostain syystä nousee pintaan ja haluaa meille jotain oleellista kertoa miksi emme ole itseen tyytyväisiä. Luulen että aika paljon täytyy muuttua sekä omassa käytöksessäni että ajatusmaailmassani jotta voin ajatella sydämessäni: minä riitän. Miten kauniit ja tärkeät sanat ne olisivatkaan❣

  9. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.Olet ajatuksissani.
    Irma

  10. Hei Annika.Kiitos,että olet aito.Kiitos,että tässä kiiltokuvien maailmassa uskallat paljastaa,mitä elämässäsi oikeasti on meneillään.Olen kyllästynyt blogien kiillotettuun epäaitouteen ja olen osittain lopettanut aiemmin seuraamieni blogien lukemisen.Sinun blogiisi kuitenkin palaan uudelleen ja uudelleen.

    Luulen,että ajan myötä ‘somevillitys’ lavastettuine kuvineen menettää asemansa ja tilalle tulee aika,jossa ihannoidaan aitoa elämää.Ilman kiiltoa ja glitteriä.Tähän tarvitaan lisää kaltaisiasi upeita,rohkeita ihmisiä,jotka vaikeassa elämäntilanteessa uskaltavat myöntää, että kaikki ei ole hyvin.Ja selviävät raskaista päivistä voittajana.Ja samalla kertovat esimerkillään nuorille,että elämä on paljon muutakin kuin hienoja instagramkuvia.

    Elämäniloa päiviisi,parempaa on Sinullekin luvassa.Tulevaisuus tuo sen tullessaan.

  11. Minusta on mahtavaa että olet kertonut sairastumisestasi ❤️
    Eikä avoimuutesi tilanteestasi karkoita meitä lukijoita minnekkään. Enkä ollenkaan ole kokenut, että blogisi olisi jotenkin synkkä.
    Pidä vain taukoa bloggaamisesta, tarvitset nyt kaikki mahdolliset voimat toipumiseen. Muista aina että “Voittajat ei luovuta” ‼️❤️

  12. Aloitin itsekin blogin kirjoittamisen vuoden 2015 marraskuussa. Blogini oli tarkoitus olla voimaannuttava, ennakkoluuloja nujertava sekä esimerkillinen kohderyhmälleen.

    Noin kaksikymmentä vuotta sitten minut, että vaikeasti kehitysvammainen veljeni otettiin kiireellisesti huostaan. Saimme tarpeitamme vastaavan, mitä parhaimman sijaiskodin. Olen kuitenkin kokenut elämän kääntöpuolen, sen sisältäen hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa, köyhyyttä ja alkoholismia. Kaikki kokemani on muovannut minusta monella tapaa vahvan, mutta myös herkän.

    Kaikesta huolimatta kasvoin viisaaksi, nuoreksi ja kauniiksi naiseksi. Sain osakseni paljon ihailua, arvostusta ja kunnioitusta sen vuoksi, mikä minusta oli tullut. Sain idean, että jakamalla tarinani selviytymisestä, voin olla esikuvana jollekin kaltaiselleni.

    Blogissani kerroin minun maailmani rakkaimmasta, eli veljestäni. Kerroin vanhuksista, vapaaehtoistyöstä, auttamisen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Kerroin lastensuojelusta ja kaikesta kokemastani, päättäen tekstini aina kiitollisuuteen. Blogini oli kaikin puolin aito, ja rakastin sitä. Se oli näköiseni.

    Ikävä kyllä kaiken kokemani jälkeen en ollutkaan niin ehyt, kuin olin kuvitellut. Keväällä 2017 mielialani järkkyi, samalla paineet blogin päivittämisestä kasvoi. En olisi jaksanut, mutta kun täytyi. Vain aktiivinen blogi voi tavoittaa suuren lukijamäärän. Luulen, että tiedät täysin mistä puhun… 🙂

    Mielialani muutos näkyi blogissani, ja sinne kirjautuminen tuntui ahdistavalta. Voimaannuttava blogini olikin muodostunut synkäksi, jossa kerroin elämisen haluttomuudesta ja arvottomuuden tunteesta. Lopulta päätin lopettaa.

    Poistin samalla instagram-tilini, sillä se toi turhia ulkonäköpaineita ja erinäisiä tarpeita aivan huomaamatta. Elämä siellä on liian siloteltua, ja vaikka tiesin sen, ensisijaisesti mieli uskoo vain siihen, mitä se näkemänsä kautta kokee. Täydellisyyden.

    Aluksi hain puhelimen näytöltä ig:n pikanäppäintä päivittäin, mutta se oli vain muodostunut tapa. En ole katunut tilin poistamista päivääkään, sillä huomaan aikaa jäävän huomattavasti enemmän heitä varten, joilla todella on merkitystä ❤ Myönnettäköön, että saatoin käyttää päivittäin yhteensä jopa tunnin tai kaksi tuon sovelluksen kimpussa!

    Blogiani kaipaan edelleen, mutta palaan sen pariin jos eheydyttyäni jaksan. Itsensä pistäminen likoon julkisesti, etenkin näin herkälle naiselle, saattaa onnen sijaan tavoittaa surun. Oikeastihan onnea on olla rakastettu juuri sellaisenaan, rakkaimpiensa taholta. Sitä rakkautta ei saavuta internetin maailmasta koskaan, vaikka se monella muulla tapaa ihmeellinen onkin ❤

    Olet kirjoittamasi perusteella hyvin rakastettavan oloinen: hyväntahtoinen, rehellinen ja sitä kautta aito, vilpitön sinä. Suunta on oikea ❤ Oikeastaan, halusin lähinnä kertoa vain tämän:

    Anna maailman muuttaa sinua, mutta älä kadota itseäsi koskaan.

    Sillä sinä olet kaunis.

    • Eipä tähän juuri voi muuta sanoa kuin WAU. Hienoja ja viisaita ajatuksia. Olet kokenut kovia pienestä lähtien. Olet joutunut kokemaan elämän rankemman puolen, ottamaan vastaan ruhjeet. Ymmärrän täysin miksi lopetit blogin ja instan päivittämisen. Instan maailmassa ylläpidetään täydellistä kuvaa elämästä. Ja sen ylläpitäminen on raskasta silloin kun on itse rikki. Niin paljon kuin minäkin rakastan blogin pitämistä ja kauniiden kuvien ottamista, tiedän, etten ole osannut pitää siinä rajoja. Vein bloggaamisen liiallisuuksiin vointini nähden. Tätä ei ole kiva myöntää. Mutta nyt kun olen saanut kerätä voimia ja kun joidenkin viikkojen kuluttua palaan blogiini, luulen että osaan paremmin suhtautua siihen. Enää en voi antaa sen hallita liikaa minua ja ajatteluani. Tiedän kuitenkin että minulla on paljon annettavaa blogissani lukijoilleni ja että on paljon mitä myös itse voin blogin kautta lukijoiltani saada. Se on aina vastavuoroista vaikuttamista, hienoa sellaista.

      Toivon että sinäkin voit jonain päivänä palata hyvillä mielin oman blogisi pariin ottamatta siitä mitään paineita.
      Kiitos sinulle upeista ajatuksistasi ja hyvää syksyn jatkoa♡

      T. Annika