Top

MITÄ RAHALLA EI VOI OSTAA

talven-tunnelmaa-10-01

Black Friday -viikonloppu on meneillään ja kaupat ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia. Itsekin olimme eilen vähän shoppailemassa mieheni kanssa Helsingin keskustassa, ja teimme muutaman hyvän ja tarpeellisen hankinnan liittyen vaatteisiin.

Välillä jokainen meistä kuitenkin varmasti huomaa,  että ero sen välillä, mikä on todellinen tarve ja mikä taas ohimenevä halu on välillä vaikeaa erottaa. On eri asia haluta jotain kuin todella tarvita sitä, mutta silti sen toteaminen on joskus hankalaa. Ei ole ihan helppoa jättää ostamatta just sitä ihanaa kenkäparia, joka oli sitä paitsi hyvässä alessa!

Joskus huomaan itsekin ostavani jotain vain piristääkseni mieltäni, eikä se sinänsä ole mitenkään väärin. Tärkeintä on tunnistaa,  mistä syystä jotain hankkii. Todellisuudessa onnellisuus ja tyytyväisyys ei riipu siitä että voi hankkia kaiken mitä haluaa.

talven-tunnelmaa-8-01

Aina on joitakuita, jotka omistavat jotain, mitä ihailemme, tai jotka näyttävät menestyvän paremmin kuin me. Loputon vertaileminen voi viedä ilon, koska ei enää huomaa sitä hyvää, mitä itsellään on.

Myös lapsillemme olen koittanut opettaa, ettei kaikkea haluamaansa voi eikä pidä saada.

Lapsista kasvaa hyvin herkästi kiittämättömiä, jos he saavat toteuttaa jokaisen mielihalunsa. Lopulta he haluavat aina vain lisää unohtaen sen, mitä he ovat jo saaneet. Viime viikolla lahjaksi saatu turkoosi Frozen-hiuspnta ei olekaan enää yhtään ihana, kun kaverilla on sellainen uusi pinkki Pet Shop jonka minä haluan myös!

***

Rahalla voi ostaa sängyn,
muttei unta;
Rahalla voi ostaa kellon,
muttei aikaa;
Rahalla voi ostaa lukon,
muttei turvallisuutta;
Rahalla voi ostaa loman,
muttei mielenrauhaa;
Rahalla voi ostaa lääkettä,
muttei elämää;
Rahalla voi ostaa palvelijan,
muttei uskollisuutta;
Rahalla voi ostaa tavaraa,
muttei tyytyväisyyttä.
Rahalla voi ostaa kirjoja,
muttei kokemusta.
Rahalla voi ostaa mitä vain,
paitsi sitä, millä on eniten merkitystä elämässä.

***

Voin olla onnellinen juuri nyt, tänään. Tässä hetkessä. Olethan sinäkin?

Comments

  1. Samaa mieltä 🙂 hassu sattuma että eilen aloin itsekkin just samaa pähkäilemään. Sain huonoja uutisia, turrutin pahaa mieltä shoppaillen. Tänään sitten herättyäni huomasin että lunta on satanut tosi paljon ja mulla on pyykkiä kertynyt. “Pakko” viettää tämä päivä kotona tehden lumitöitä, pyykkiä pestin ja Hilkan kanssa ulkoillen. Mun ei tarvii lähteä mihinkään muualle vaan saan olla ihan rauhassa koko päivän kotona ja tehdä arkisia juttuja joista olen kiitollinen <3

    • Just näin. On hieno taito huomata pienet ilon aiheet joka päivä. Ilman niitä elämästä tulisi aika totista ja uuvuttavaa. Myönteisyys ja hyviin asioihin keskittyminen on avain perustyytyväisyyteen ja arkipäivän onnellisuuteen. 🙂

  2. Mulle tulee hieman ristiriitaiset fiilikset tästä aiheesta. Toisaalta ymmärrän ja nyökytän päätä, toisaalta jokin tässä häiritsee. Sellainen pieni epämukava tunne sisimmässä, joka saa hetken aikaa kiemurtelemaan tuolissa.

    Kai se on, mistä perspektiivistä asiaa katsoo.

    Yltäkylläisyydessä elävä länsimaalainen kyllä ymmärtää jutun henkisen jujun ja tarpeen pysähtyä kaiken materialismin keskellä ja muistaa, että tärkeimpiä asioita elämässä ei rahalla saa ja materialla kompensoida.

    Mutta, mutta. Suurin osa tämän maapallon ihmisistä elää hyvin toisenlaisessa todellisuudessa. Sellaisessa, missä rahan ja materian puute voi pahimmillaan jopa viedä ne elämän tärkeimmät asiat. Tai ainakin estää niistä nauttimisen. Kärjistettynä: Köyhä yksinhuoltaja kun voi joutua työskentelemään lähes kellon ympäri, että saa perheensä ruokittua. Mielellään sitä viettäisi aikaa lastensa kanssa ja nauttisi rauhallisista koti-illoista, mutta todellisuus pakottaa kotoa ja lasten luota pois. Elämiseen tarvitaan rahaa.

    Asuin vuosia Etelä-Amerikassa ja vaikka itse elin etuoikeutetuissa olosuhteissa ja mistään ei ollut puutetta, moni muu joutui kohtaamaan hyvin toisenlaisen elämän.

    Kun synnytin yksityissairaalassa, hoitaja huolehtivasti kuivasi suihkun jälkeen jopa varpaanvälini ja hotellimaiseen huoneeseen tilattiin ateriat ravintolasta. toinen äiti joutui synnyttämään yksin pensaaseen, sillä hänet käännytettiin sairaalan ovelta. Nuori nainen, just ja just täysi-ikäinen, kotina slummi. Ei epiduraalia, ei kätilöä, ei edes peittoa, mihin vauvansa peittelisi.

    Kun peittelin itseni ja vauvani pehmeällÄ, lämpimällä ja kodin sisustuksen väreihin sointuvalla untuvapeitolla, monet muut äidit peittelivät lapsensa rievuilla ja valmistautuivat kohtaamaan kovan talviyön siltojen alla -ja siltojen alla siksi, että ne olivat turvallisempia asuinpaikkoja lapsille kuin huumeiden, väkivallan ja prostituution tuhoamat slummit.

    Kun mua ei kokkaus huvittanut ja tilasin perheellemme iltapalan lähiravintolasta, moni muu äiti -ja isä- penkoi roskiksesta ruoantähteitä nälkäisille lapsilleen.

    Kun sairastuin ns. vakavasti, sain ensiluokkaista hoitoa sairaalassa. Antibiootti valui suoneen, maukas ruoka tuotiin tarjottimella sänkyyni ja hoitajat olivat soittokellon päässä valppaana auttamaan. Kokeisiin ja tutkimuksiin mut vietiin pyörätuolissa, etten vain rasittuisi.

    Mulla koitti hiljainen hetki joka kerta, kun oli aika saada lääke. Katselin, kuinka antibiootti valui tippa kerrallaan suoneen ja mietin niitä, jotka joutuvat tämänkin taudin käymään läpi ilman lääketieteen apua -ja osa heistä menehtyy. Joissakin maissa köyhemmillä ihmisillä ei ole varaa ja sitä myöten mahdollisuuksia edes halvimpaan antibioottiin.

    (Ja yksi monikansallisen lääkeyhtiön johtajista muuten sanoi, ettei heidän velvollisuutensa ole tehdä hyväntekeväisyyttä ja tarjota alennettuun hintaan lääkkeitä köyhille.)

    Kun pääsin parin viikon jälkeen sairaalasta kotiin, hautasin pääni käsiini ja itkin. Mikä mä olin saamaan tämän kaiken, kun moni muu joutuu jäämään ilman. Ei kyse ole ansaitsemisesta, vaan ihan käsittämättömästä tuurista. Ajattelin, että kun nyt mulla on asiat näin hyvin, mun täytyy tehdä elämälläni jotakin merkityksellistä, ettei mun etuoikeutettu elämä olisi lähinnä mahdollisuuksien ja resurssien haaskaamista. Mitä mun elämästä jää käteen, jos en auta ja kohota muita?

    Yleviä ajatuksia. Jep jep.

    Kun normaali arki alkoi ja sairastuminen oli muisto vain, vietin hyvän tovin netissä öö, tutkimassa hyväntekeväisyysorganisaatioita? Joo ei. Mä etsin just oikean sinisen sävvyä seinään, kerrossänkyä liukumäellä, bling bling korvakoruja, isompaa autoa ja kattoon integroitu dvd-soitin lapsille olisi muuten kiva!, tyylikkäitä matkarattaita ja aina välillä kävin kiinteistövälitystoimistojen nettisivuilla haaveilemassa siitä unelmien talosta, mihin mulla tuskin koskaan tulee olemaan varaa. Huokaus. Jatketaan asumista sitten tässä ja sitä rataa.

    Pohjois-Eurooppaan palaaminen sai mun ajatukset entistäkin hämärtymään. Sosiaalinen omatuntoni vaimeni monta astetta. Jos aiemmin itkua vääntäen edes mietinkin halpatyömaiden vaatteita, nyt välillä shoppailun lomassa kieltäydyn tietoisesti ajattelemasta (!), mitä tämäkin hupi maksaa monelle vähemmän onnekkaalle ompelijalle toisella puolella maapalloa. Kun tää mekko on niin söpö mun lapselleni. Eikä maksaa enempää kuin parikymppiä. Nopeasti nyt kassalle, ennen kuin kadun ja muutan mieleni. Hopi hopi.

    Tämä aihe on mulle niin ristiriitainen. Toisaalta pidän sen sanomasta: kiitollisuudesta, elämän kallisarvoisuuden ja itseisarvon vaalimisesta, ihmisduhteiden tärkeyden korostamisesta, less is more-mentaliteetista yms.

    Toisaalta tämä aihe myös paljastaq tekopyhyyteni ja jollakin tavalla koen myös, että jos hyväosaisena ja mitään puutetta kärsimättä totean, kuinka materialismi on syvältä, raha ei tuo onnea, tärkeimmät asiat elämässä näkee sydämellä yms. vähättelen ja ylenkatson niitä, joille raha toisi seuraavan aterian pöytään muualtakin kuin roskiksesta, katon pään päälle siltojen ja slummien sijaan ja antaisi enemmän aikaa perheen kesken -ei tarvitsisi enää penkoa aamusta iltaan miljoonakaupungin roskiksista myytäväksi kelpaavia materiaaleja, kuten kartonkia.

    Tähän loppuun haluan vielä kertoa kahdesta naisesta, joiden nimiä en tiedä, mutta jotka suuren vaikutuksen mun elämääni:

    Kun odotin esikoista, entuudestaan tuntematon nainen tuli onnittelemaan. Hän oli keski-iän ylittänyt, Köyhistä olosuhteista. Hän oli Puhelias ja vähän väliä hymyili leveästi hampaattomalla suullaan. Hän kertoi olevansa viiden lapsen äiti ja että äitiys oli hänelle ihan parasta elämässä. Sitten hän kertoi, että menetti hampaansa raskasaikoina, koska hänellä ei ollut varaa kalsiumiin. Tämän jälkeen hän vakavoitui ja sanoi: “Muista sinä syödä kalsiumia!” Ja minä söin. Onnekas kun olin. Hampaat ovat edelleen suussa.

    Toinen nainen, josta haluan kertoa, työskenteli vapaaehtoisena mieheni työpaikalla. Hänkin tuli köyhistä olosuhteista. Kun vauvamme syntyi, hän oli kuullut uutisen toimistolla ja illalla kotiin päästyä ompeli käsin vauvalle peiton. Seuraavana päivänä hän matkusti julkisilla 3 tuntia, että pääsi läpi miljoonakaupungin tuomaan lahjansa meille sairaalaan.

    • Kiitos hyvistä ajatuksista! Jutussani en käistellytkään asiaa äärimmäisen köyhyyden näkökulmasta, minkä toki ymmärsitkin. Lähtökohtana oli olettamus, että perustoimeentulo on turvattu. Sen jälkeen, kun ihmisellä on rahaa riittävästi perustoimeentuloon, rahan merkitys onnellisuuden lisääjänä vähenee. Aineellinen omaisuus ja sen kiihkeä tavoitteleminen eivät tuo ihmiselle pysyvää onnellisuutta, vaan voi jopa vähentää sitä. Myös köyhä ihminen voi olla materialisti, sillä rahanrakkaus ei tarkoita, että omistaisi paljon. Kysymys on siitä, mille asioille antaa pääpainon elämässä, mitä asioita eniten tavoittelee. Äärimmäisen köhissä olosuhteissa eläviltä on evätty mahdollisuus perustoimeentuloon, ja se ilman muuta vähentää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Silti niissäkin olosuhteissa, kuten kirjoititkin, ihminen voi omalla asenteellaan merkittävästi parantaa omaa olotilaansa ja onnellisuuden tunnettaan. Kun ei keskity siihen, mitä itseltä puuttuu, vaan siihen, miten voisi auttaa tai huomioida toisia, ilon määärä elämässä lisääntyy. Tämä on yleispätevä periaate, jota voi soveltaa kaikissa elämäntilanteissa.

      • Tähän kyllä sopii tämä lainaus, johon törmäsin netissä:

        “You can never have enough of what you don’t need.”

        Mä silloin parikymppisenä Etelä-Amerikassa asuessani kuulin myös tuosta tutkimuksesta, jonka mukaan tietyn elintason saavuttamisen jälkeen, suurempi palkka yms. ei enää lisää elämisen laatua tai onnellisuutta.

        Mietin silloin tuota aika paljonkin, sillä näin ympärilläni lähes loputonta tarvetta rahalle. Pelkästään yhden lähikauppareissun varrella saattoi nähdä lapsiperheen asumassa porttikongissa, useita raajansa menettäneitä kerjäämässä pennosia, lapsia auringon tainnuttamina nukkumassa asfaltilla yms.

        Vakiohaaveeni tuolla olikin, että voisin olla rikas ja saman tien alkaa tehdä konkreettisia muutoksia ympäröivässä yhteiskunnassa.

        Suomessa tuntuu riittävän, että rahaa on sen verran, että katto on pään päällä, ruokaa kaapissa, säänmukaiset vaatteet ja vähän extraa tilillä huvituksia, yllätyksiä ja säästöjä varten.

        Elintaso Suomessa on niin korkea, että “köyhimpinäkin” opiskeluaikoina elin ihan mukavasti, vaikka periaatteessa parin sadan euron kuukausitulot (=opintotuki) köyhyysrajan alapuolella olikin. Mutta tosiaan, kun perustarpeet täyttyy (=lämmin asunto, ruokaa, vaatteita, jotakin mielekästä tekemistä yms.) ihminen voi elää hyvin onnellista ja henkisesti rikasta elämää pienilläkin tuloilla.

        Tosin, tunnen ihmisiä, joilla ei perustarpeet(kaan) täyty ja elämässä on muitakin suuria haasteita, mutta siitä huolimatta he mennä porskuttavat eteenpäin ja iloitsevat pienistäkin asioista.

        Yhteistä näille em. ihmisille on se, että he eivät valita oikeastaan koskaan elämästään. He eivät ylipäänsä puhu itsestään paljoa. Ennemminkin kuuntelevat ja myötäelävät muiden kuulumisten mukana.

        Toinen yllättävä ja kiinnostava ihmisryhmä on vaatimattomat rikkaat. Ulkomailla asuessa tutustuin joihinkin miljonääreihin, jotka hyvin voisivat täyttää elämänsä materialistisella luksuksella, mutta sen sijaan he pyrkivät ns. taviselämään.

        Mulla ei varmaan mopo pysyisi käsissä, jos tilillä olisi miljoonia. Shoppailumaailmasta löytyy aina jotakin uutta ja kutkuttavaa. 😉

        Olikin mielenkiintoista tarkkailla näitä vaatimattomia miljonäärejä ja heidän käyttäytymistään. Eräskin multimiljonääri tekee lahjat itse. Hän voisi tilata netistä vaikka mitä lahjoja ja säästää aikaa, mutta sen sijaan hän neuloo, ompelee ja kutoo lahjat omin käsin.

        Ja toinen asia, joka pisti silmään: hänellä voisi helposti olla katseet pysäyttävä bling bling timanttisormus. (Mulla ainakin olisi.) Sen sijaan hän käyttää ohutta kultaista sormusta, jonka aikoinaan sai pienituloiselta opiskelijasulhaseltaan. Myöhemmin tulleet miljoonat eivät alkuperäisen sormuksen tunnearvoa himmentäneet.

        Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin. 🙂

  3. Jatkoa:

    Kuinka erilaisista perspektiiveistä katsomme ja lähestymmekään tätä aihetta.

    Ja kuinka kaksi köyhää naista toiselta puoleltaa maailmaa opetti mulle, että tätä maailmaa ei kaikesta huolimatta pyöritä raha, vaan rakkaus. Välittäminen. Huolenpito toinen toistaan kohtaan.

    Oli se sitten äidillinen muistutus esikoista odottavalle naiselle, että riittävä kalsiumin saanti on tärkeää tai käsintehty lahja ulkomaalaiselle ja kieltä osaamattomalle nuorelle äidille, jonka on nähnyt muutaman kerron toimistolla viemässä lounasta miehelleen.

    <3

    • Niin ja en ajattele itsestäni enkä toisista, että me olisimme tekopyhiä, vaikka olisimmekin innoissaan tilipäivästä ja uusista ostoksista joita teemme joka kuukausi. Ihmisen kuuluukin saada iloa itse kovasti tekemästään työstä. Siinä ei ole mitään väärää eikä tekopyhää, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa etsiessään netistä sitä täydellistä maalisävyä tai kerrossänkyä. Silti muistutan itseäni sekä kannustan toisia miettimään aika ajoin, mille asioille antaa eniten arvoa elämässä, mihin elämäntyylillään tähtää ja minkä verran käyttää aikaa toisten pyyttettömään auttamiseen. En ole sitä mieltä, että jokaisen pitäisi antaa esim.lahjoituksia vähäosaisille, sillä köyhyttää ei kukaan ihminen voi kitkeä maapallolta ikinä. Kiitollisuus ja tyytyväisyys on sen sijaan ominaisuuksia, joita useimmat meistä voisivat ilmaista täydemmässä määrin. Näin voimme jakaa toisille hyvää mieltä ja lisätä hyvinvointia ympärillämme.

  4. Hello,
    You’re absolutely right in what you say!
    The images are enchanting, but the character of the pictures is … everything!
    Warm hugs, Mia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 − one =