Pellavaa ja pastellia

Jos joku kurkistaisi illalla kotini ikkunasta sisään, mitä hän näkisi? Näkisikö hän pehmeään valkoiseen kylpytakkiin sonnustautuneen bloggaajan, jonka varpaankynsissä on punaista Dioria, kirjoittamassa takkatulen hämyisässä valossa blogipostausta valkoisella kauniisti pedatulla sängyllä loikoillen? Siemaillen kynttilänvalossa viilennettyä chileläistä Castillo De Molinaa kashmirshaalin lämmittäessä hänen hartioitaan ja ihaillen siistin kodin harmonista tunnelmaa?

Ei näkisi. 

Hän näkisi meikittömän äidin, joka virttyneessä valkoisessa t-paidassa ja liian suurissa mieheltä lainatuissa sukissa istuu olohuoneen matolla vieressään vessapaperirulla, kasa lasten jättämiä leluja ja teekuppi, jonka pohjalla on väljähtynyttä teetä. Tässä hän kirjoittaa huomisen postausta ja miettii, pitäisikö olohuoneen matto viedä pesulaan, miksi taas unohti ostaa kaupasta tuikkukynttilöitä ja onko kaikki pehmeät nessut tosiaan jo loppu. Samalla hän pohtii, mikä tekee blogista aidon.

***

Kenenkään, ei edes hienoimman bloggaajan elämä, ole täynnä pelkkiä täydellisesti aseteltuja smoothie bowleja, kiharrettuja hiuksia, aseteltuja torkkupeittoja ja vastakeitettyä kahvia sängyllä ruusukimpun kera.  Kaikille meille arki on sitä, että joskus (usein) ollaan tukka pystyssä sekaisessa kodissa. Mutta tarkoittaako kauniiden, siloteltujen tai aseteltujen kuvien tai pelkkien positiivisten ajatusten esittäminen blogissa väistämättä sitä, että blogi on teennäinen ja pelkkää pintaliitoa – siis epäaito?

Ei tarkoita.

Aitous syntyy kirjoittajan oikeista vaikuttimista

Jokaisella blogin kuvalla ja tekstillä on aina jokin tarkoitus, jonka haluaa välitttää lukijalle. Mistä sitten tunnistaa aidon blogin? Miksi minä en kuvaa blogini postauksiin kuvia sekaisesta kodista?

Ammattitaitoinen bloggaaja osaa rajata blogin aihepiirin kannalta epäolennaiset asiat pois blogin aitouden kärsimättä. Aitous ei tarkoita sitä, että paljastaa teksteissä tai kuvien välityksellä kaiken yksityiselämästään. Kuten bloggaaja-ystäväni Hannamari sanoi, hänen bloginsa kattaa 5% hänen todellisen elämänsä sisällöstä. Paljon jää siis ulkpuolelle, ja minusta se palvelee sekä lukijaa että kirjoittajaa.

Minusta aitous syntyy kirjoittajan oikeista vaikuttimista. Jos bloggaaja yrittää blogin avulla saada itsensä näyttämään toisten silmissä selvästi joltain muulta kuin mitä todellisuudessa on, kuten vaikkapa itsevarmemmalta tai varakkaammalta, hän pettää sekä lukijoita että itseään. Jos bloggaaja ei pysty kirjoittamaan tekstiin ajatuksia, joita hän oikeasti ajattelee, hänen vaikuttimensa ovat väärät. Jos hän kirjoittaa olevansa onnellinen asioista, jotka kuitenkaan eivät tee häntä onnelliseksi, hän on ainakin joiltain osin epäaito.

Tarvitseeko blogin sitten olla aito?  Hiekkaleikkejä-blogin Jenni toteaa postauksessaan näin:  ”Blogin lukijan näkökulmasta voisin todeta, ettei mua kiinnosta, onko joku blogin kirjoittaja aito vai epäaito. Mua kiinnostaa ainakin lukijana vaan se, löydänkö blogista itselleni mielenkiintoista, inspiroivaa tai viihdyttävää luettavaa.”

Itse tykkään seurata sellaisia blogeja, joista tulee hyvä olo ja joista saan saa jotain uutta inspiraatiota tai voimaa arkeeni. Erityisesti innostun blogeista, joita pidän jollain tasolla omaani parempina, jäljittelemisen arvoisina. Kirjoittajan epäaitous ei ole inspiroivaa, jäljiteltävää eikä anna kirjoittajasta rehellistä kuvaa.

Itselleni henkilökohtaisesti on tärkeää, että koen itse oman työni inspiroivaksi. Minua ei inspiroi pyykkikasat, viemättä jääneet roskapussit eikä kaatuneet maidot lattialla. Siksi en kirjoita tällaisista aiheista kuin vain harkitusti osoittaakseni, että meillekin sellainen näky on arkipäivää ja pystyn (tai ainakin haluaisin pystyä) suhtautumaan siihen rennon humoristisesti.

Haluan nähdä kuviini paljon vaivaa, koska se on minun tapani
osoittaa arvostus lukijaa kohtaan.

Kun tavoitteenani on luoda lukijoilleni kaunista, inspiroivaa ja ennen kaikkea hyvää mieltä tuottavaa blogisisältöä, kuvani ovat aina aseteltuja ja tekstini pääpaino positiivisissa asioissa. Haluan nähdä kuviini paljon vaivaa, koska se on minun tapani osoittaa arvostus lukijaa kohtaan. Joskus kuvan rajauksen ulkopuolella vallitsee kaaos, useimmiten vain hienoinen epäjärjestys.

Joskus, kun koko koti on siivottu ottaessani kuvia blogiini tai instagramiin, tunnen oloni erityisen vapautuneeksi, koska tiedän, että silloin en fuskaa yhtään.

Mitä tunteita tai ajatuksia tämä postaus herätti sinussa? Voiko positiivinen, kaunis blogi olla aito ja uskottava?