Top

Postaussarja osa 1/3: REMONTIN ALKUVAIHEET

Minulta on toivottu postausta, jossa kertoisin tarkemmin rakennusprojektistamme ja sen eri vaiheista. Koska kerrottavaa on paljon ja aihe on laaja, päätin toteuttaa sen kolmessa eri osassa.

Tässä ensimmäisessä osassa kerron rakennusprojektin alkuvaiheista. Näette, millainen tämä tila oli remontin vasta alettua. Älkää sitten järkyttykö, ero on hirveä! Toisessa osassa kerron, miten toteutin kodin valaistussuunnitelman ja miten päädyin tiettyihin materiaalivalintoihini. Kolmannessa osassa kerron, miltä kotimme näytti heti muuttomme jälkeen ja mihin ratkaisuihin olen ollut tyytyväinen ja mitkä asiat tekisin nyt ehkä toisin.

Tämän postauksen aloitan kertomalla vaiheista, jotka edelsivät rakennushanketta. Olimme siis ostaneet tämän suuren, kotimme lähellä olevan 1600 neliötä käsittävän vanhan koulurakennuksen vuonna 2014. Perustimme siihen kaupallisen kuntosalin yhdessä mieheni kanssa tuon vuoden syyskuussa. Koska kuntosali tarjosi meille ansiotyön, aloimme miettiä, että olisi järkevää asua samassa rakennuksessa kuin missä työskentelemme. Tilaahan oli yllin kyllin. Kun näin tämän tyhjillään olevan vanhoista luokkahuoneista koostuvan tilan, tajusin heti mikä pontetiaali siinä olisi. Olin varma, että siitä saisi meille ihanan ison ja valoisan kodin. Jotkut tuttavamme ja sukulaisemme toppuuttelivat meitä, ja muistuttivat että meillä on jo hyvä koti. Me olemme kuitenkin mieheni kanssa rohkeita ja pystymme tekemään nopeita päätöksiä. Laitoimme rivitalokotimme myyntiin joulukuussa 2014, samoihin aikoihin, kun aloin odottaa kolmatta lastamme. 🙂

Kotimme meni kaupaksi yhdeksän kuukautta myöhemmin, samoihin aikoihin kun kolmas lapsemme syntyi. Odotin siis yhdeksän kuukautta kahta asiaa: remontin alkamista ja vauvan syntymää. Livia oli syntymästään asti koliikkivauva (kuten myös kaksi muuta lastamme) ja itki paljon. Hän valvotti meitä heti ensimmäisestä yöstä lähtien. Kun kotimme oli myyty, alkoi saman tien rakennusprojekti uudella asunnolla. Vain neljän viikon ikäisen vauvan kanssa oli aika muuttaa. Mutta minne?

Me päätimme muuttaa kuntosalimme vieressä olevaan vanhaan auditorioon. Se on noin 50 neliön kokoinen luokka, jossa ei ole vessaa, suihkua eikä keittiötä. Ei edes omaa sisäänkäyntiä. Kaikki nämä asiat meidän piti toimittaa kuntosalin puolella. Ensimmäisenä iltana, 27.10.2015, tässä uudessa “kodissamme” näytti tältä. Pahoittelen kuvien huonoa laatua.

11226061_1730935933802455_4781999007888991874_n

12191648_1730935957135786_6045868222717833703_n

Tämä väliaikainen koti riitti meille, sillä tästä meidän oli helppo valvoa meneillään olevaa rakennusprojektia ja huolehtia kuntosalista, jossa käytännöllisesti katsoen nyt asuimme! Emme tienneet, kauanko remontti kestäisi, mutta arvelimme sen kestävän noin kolme kuukautta.

Tuossa vaiheessa emme osanneet aavistaa, että todelllisuudessa tulisimme asumaan tässä luokassa seuraavan puoli vuotta. Meillä ei ollut myöskään todellista käsitystä siitä, miten raskaaksi tuo aika meille koituisi.

Koulussa on vanha ruokala, jossa kokkasimme ja söimme. Oli talviaika, ja huoneessa oli todella kylmä. Öisin lämpötila saattoi laskea alle 15 asteen. Ja tässä tilassa minä hoidin pientä koliikkivauvaamme! Ja tietysti kahta muutakin lastamme.

Marraskuussa remontti oli edennyt purkamisvaiheesta uuteen vaiheeseen, jossa vesikiertoinen lattialämmitys ja uusi lattiavalu asennettiin paikalleen. Nämä kuvat on otettu 9. marraskuuta 2015.

9-marraskuuuta

20151109_081913

9-marraskuuta

Minulla ei ollut paljokaan tehtävää remontin tässä vaiheessa. Päivät olivat lähinnä selviämistä seuraavaan päivään, sillä olin todella väsynyt, reilun kuukauden ikäisen vauvan äiti.

Kun remontti hieman eteni, aloimme suunitella tarkemmin materiaalivalintoja, teimme sähkösuunnitelman ja aloin laatia myös valaistussuunnitelmaa. Kaiken tämän tein yleensä öisin istuen koneella heijaten samalla huutavaa vauvaa vuoroin sylissä ja vaunuissa.

Sähköjen asentamisessa oli valtava työ. Tässä kuvassa sisäkatto ei ole vielä paikallaan ja led-valoja varten olevat sähköjohdot kieppuvat pitkin kattoa. Teetimme kaikki sähkö- ja putkityöt sekä kirvesmiehen työt ulkopuolisilla. Meidän tehtävä oli olla “juoksupoikana” ja työn valvojana sekä suunnittelijana.

tiistai-22-joulukuuta

Kun nyt vertaatte näitä kahta alla olevaa kuvaa jotka on otettu samasta kohtaa, voitte ymmärtää hieman paremmin, miten valtava työ meillä tuon puolivuotisen projektin aikana oli. Asunnossamme on 180 neliötä ja joka ikinen väliseinä piti purkaa ja pystyttää uudelleen eri kohtaan. Myös ikkunoita piti poistaa ja asentaa uusia.

20151109_081924

12413-27-of-39

On jotenkin järkyttävää palata näihin viime talven aikaisiin olosuhteisiin. En vieläkään voi käsittää, miten oikein selvisimme tuosta ajasta. Ehkä se auttoi, että tämä ylläolevassa kuvassa oleva näky, jonka pystyin kuvittelemaan mielessäni, valoi minuun motivaatiota ja voimaa. Karmeimpinakin hetkinä saatoin siirtää ajatukseni tulevaan uuteen kotiin. Väsymyskään eikä edes epätoivo estänyt minua ajattelemasta niitä ihania, palkitsevia aikoja, jotka saisimme tässä unelmiemme asunnossa viettää.

 

Comments

  1. Aikamoisen ruljanssin olette käyneet läpi pienten lasten kanssa. ? Kaikkea sitä kestää kun jaksaa katsoa palkintoon. Arvostus kotia kohtaan on varmasti aivan erilainen kuin valmispakettiratkaisussa.

  2. Heippa, löysin blogisi ja täytyy kyllä nyt alkuun sanoa että olen ihan koukussa <3 teillä on todella kaunis koti ja mielenkiintoinen koti historiansa puolesta. Harvoin pääsee tutustumaan lähemmin koteihin joiden rakennus alkuperä on ollut ihan muuta kuin perinteiseen asumiseen tarkoitettu. Alan "ahmimaan" muita postauksiasi tarkemmin ja jään innolla odottelemaan tulevia postauksia 🙂

  3. Ihana blogi! Luin kerralla kaikki postauksesi.

    Nautin sun sisustustyylistä ja esteettisestä silmästä. Harmoninen ja kodikas ripauksella ylellisyyttä. 🙂

    Muhun myös kolahtaa sun pohdinnat kotiäitiyden iloista ja haasteista ja tämä yhdistettynä perfektionismiin ja itsekriittisyyteen. Tuttuja ajatuksia.

    Kiitos blogistasi!!

    • Kertakaikkiaan 😀 😀 Kaikki postaukset kerralla! Ansaitsen ahkeruuspalkinnon 🙂 Kiitos itsellesi mukavasta palautteesta. Tällaiset kyllä niin pelastaa päivän!! :)<3

    • Kiitos! Eikö vaan olekin hirveä homma ollut. Aivan karmivaa muistella aikaa taaksepäin. Ei olisi ihan joka pojasta ollut tällaiseen hommaan…ja vielä pieni vauva sylissä..ja kaksi isompaa lahkeessa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two + sixteen =