Top

ÄITIYS EI OLE PELKKÄÄ SOKERIUNELMAA

Äitiyteen sisältyy ihan valtava odotusten lataus. Jokainen äiti haluaisi olla mielikuvissaan ihanteellinen äiti lapselleen: täydellisen jaksava, kannustava ja huolehtiva. Useimmat näistä odotuksista on niin automaattisia ja syväänjuurtuneita, etteivät äidit itsekään tiedosta niitä. Mielikuvat ihanteellisesta äitiydestä ohjaavat äidin tekemiä ratkaisuja ja parhaimmillaan motivoivatkin toimimaan ... Read the Post

“Kun vauvan itku ei loppunutkaan”

Kerroin elokuussa, että olen perustanut uuden blogin Tukea vanhemmille -sivustolle. Blogin nimi on Kutsumaton vieras. Perustin tuon blogin, koska koen vertaistuen antamisen ja saamisen olennaisena asiana omassa elämässäni. Kolmen lapsen äitinä ja raskaita vaiheita läpikäyneenä tiedän, miten tärkeää vertaistuki on kaikille lasten vanhemmille. Tuon sivuston kautta bloggaamalla pystyn antamaan ... Read the Post

“Tiesin, että jostain pitäisi luopua, mutta samalla en ollut valmis luopumaan mistään”

Olen viime aikoina pohtinut paljon äitiyteen liittyvää uupumusta. Ylen artikkelissa todetaan, että vanhemmuuteen liityvä uupumus on alettu tunnistaa omaksi ilmiökseen stressin, masennuksen ja työuupumuksen rinnalle. "Näyttää siltä, että tässä ajassa on jotain, mikä saa uupumaan vanhemmuudessakin." Monet bloggaajat ovat avoimesti kertoneet omasta uupumuksestaan. Minusta on hyvä, että siitä ... Read the Post