Top

“Tiesin, että jostain pitäisi luopua, mutta samalla en ollut valmis luopumaan mistään”

Olen viime aikoina pohtinut paljon äitiyteen liittyvää uupumusta. Ylen artikkelissa todetaan, että vanhemmuuteen liityvä uupumus on alettu tunnistaa omaksi ilmiökseen stressin, masennuksen ja työuupumuksen rinnalle. “Näyttää siltä, että tässä ajassa on jotain, mikä saa uupumaan vanhemmuudessakin.”

Monet bloggaajat ovat avoimesti kertoneet omasta uupumuksestaan. Minusta on hyvä, että siitä puhutaan. Mitä vähemmän asiaan liitetään häpeää, sitä matalampi on kynnys hakea apua. Vanhempien uupumus heijastuu aina lapseen, joten olisi hyvä, jos apua osattaisiin hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Itse en osannut tunnistaa uupumusta enkä hakea apua, ennen kuin olin jo niin äärimmäisen loppu ja niin sairas, että en pystynyt enää huolehtimaan lapsistani ja jouduin kuukausiksi sairaalahoitoon.

Oman uupumuksen tunnistaminen ei ole helppoa, mutta vielä vaikeampaa on muuttaa totuttuja tapoja tai sisäisiä vaatimuksia niin, ettei uupumus jatkuisi.

seth-macey-410725-unsplash
Muotibloggaaja Metti Forssell kirjoitti blogissaan viime talvena näin:

Itselleni ehdottomasti raskain vaihe on ollut poikamme syntymän jälkeinen vuosi. Silloin meillä oli kaksi pientä lasta, jotka molemmat valvottivat meitä kaiket yöt.– Kuitenkin aamulla piti olla taas valmiina töihin ja jostain puristaa energiaa vielä iltaisin opiskelemiseen. Väsyneenä tuo yhtälö tuntui monesti mahdottomalta. Itkin usein uupumuksesta. Minulla oli liikaa asioita meneillään samaan aikaan. Tiesin, että jostain pitäisi luopua, mutta samalla en ollut valmis luopumaan mistään.

Olen seurannut Metin blogia aina aika ajoin. Minusta Metti on upea bloggaaja ja äiti. Muistan, kun luin hänen postauksensa Muista kehua itseäsi. Siitä on nyt pian kaksi vuotta aikaa. Olin tuolloin vilpittömästi huolissani Metin jaksamisesta, koska hän oli avoimesti kertonut olevansa todella väsynyt ja arjen olevan raskasta. Vauhdin hidastamisen sijasta hän kuitenkin kertoi yrittävänsä aina vain kovemmin.  Siksi kirjoitinkin vastineen hänen postaukseensa kirjoittamalla artikkelin Vastapainoa. Tuossa postauksessa halusin kertoa, minkä olen oppinut olevan tärkeää silloin, kun tuntee uupumusta: kaiken tekemisen vastapainoksi tarvitaa lepoa ja rauhaa. “Samoin kuin tietokone on välttämätöntä sammuttaa kokonaan aika ajoin, myös kropalle ja mielelle täytyy suoda hetkiä, jolloin niiden ei tarvitse olla ikään kuin jatkuvassa valmiustilassa.” Voi olla välttämätöntä muuttaa tärkeysjärjestystään ja luopua joistain asioista.

photo-1521058029379-2b9bf57a80e6

Metti onneksi selvisi uupumuksen tunteistaan. Hän kertoo tässä postauksessaan näin:

Näinä vuosina väsymys on ollut järisyttävän suurta, mutta kokoaikaisen väsymyksen kanssa on oppinut elämään. On ollut pakko oppia elämään väsymyksestä johtuvan stressin kanssa ja opetella hyväksymään, ettei energiat yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Metti oppi hellittämään. Hän oivalsi, että tukeutumalla muihin ja pyytämällä apua selviää paremmin. Vaikkei hän luopunutkaan mistään niistä asioista, jotka hänelle stressiä tuotti, hän myönsi, ettei hänkään pysty eikä tarvitsekaan pystyä kaikkeen. On jotenkin helpottavaa voida lukea hänen blogistaan, että koko hänen perheensä jaksaa nyt paremmin.

Omalla kohdallani tarina ei ole läheskään yhtä onnellinen. Meidän perheen tilanne on aika äärimmäinen ja vakava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos ei hae apua ja pysähdy ajoissa. En ole todellakaan ylpeä siitä, mihin tilanteet meidän perheessä on johtanut, mutta haluan kertoa omaa tarinaani, jotta voisin auttaa muita. Samalla autan myös itseäni. En enää ikinä halua kohdata tällaista sairaalloista uupumusta, joka on aiheuttanut valtavaa tuskaa koko perheelle.

Toinen näkökulma, josta haluan uupumukseen liittyen kirjoittaa, on se, onko uupumus sairastuneen omaa syytä. Kerron tähän liittyen yleisiä kohtaamiani mielipiteitä, oman kokemukseni asiasta sekä ammattilaisen näkemyksen. Joka tapauksessa on selvää, että syyllistämällä et voi auttaa ketään. Kaikista tärkeintä on osoittaa ymmärrystä, sillä meistä jokainen voi uupua.

roman-kraft-421410-unsplash

Comments

  1. Hei! Tämä on ystävällinen ajatus minulta, ja älä ota sitä negatiivisenä. Olen miettinyt paljon tätä pimeyttä Suomessa ja miten se meihin vaikuttaa. Kun olen esim Ranskassa jossa aurinko myös paistaa talvella niin en tunne väsymystä tai ahdistusta, mutta Suomessa minulla on päivittäin masentunut ja väsynyt olo. Täällä ihmiset myös ovat kylmempiä ja ei yhtä positiivisiä ja iloisia. Oletko koskaan ajatellut että muuttaisit miehen ja lasten kanssa aurinkoisempaan maahan? Lapissa on usein kylmää ja pimeää, niin en yhtään ihmettele että masentaa… toivon paranemista pian! T. Ida

    • Niin tuo on kyllä ihan tosiasia että monet ihmiset kärsii näillä leveysasteilla kaamosmasennuksesta. Se on lääketieteellinen fakta että pimeys voi vaikuttaa mieleen väsyttävästi. Itsekin tunnistan kuuluvani heihin, jotka kärsii pimeydestä. En tiennyt sitä, ennen kuin aloin pohtimaan asiaa pari vuotta sitten. Nyt olen hankkinut kirkasvalolampun, jota käytän. Toisaalta, kesällä olen ollut myös erittäin masentunut ja ahdistunut, joten mun ongelmat ei ole niin yksiselitteisiä eikä johdu valon puutteesta.

      On myös tosiasia, etten voi paeta syvimpiä ongelmiani mihinkään. Aurinko ei poista psyykkisiä, varhaisia vaurioita ja tunnesäätelyongelmia joita mulla on. Poismuutto tukiverkkojen ja läheisten luota olisi tällä hetkellä oikeasti tyhmintä mitä me voitaisiin tehdä.

      Mun on vain kohdattava ja käsiteltävä mun ongelmat. Tapaan tällä viikolla ekaa kertaa mun terapeutin. Toipuminen vie aikaa. Mutta olen valmis ottamaan apua vastaan💛

      • Oli kiva lukea vastauksesi. Itse olen just miettinyt että meidän pitäisi kokeilla asua hetken ulkomailla, vasta sitten näkee jos se toimisi. Meillä kuitenkin on sukua myös sielä keskieuroopassa, en haluaisi muuttaa minnekkään missä ei olisi perhe tai ystäviä, niin ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ehkä sinua voisi auttaa matkustaminen esim. Ranskaan, saksaan tai italiaan? Kauniita maisemia, hyvää ruokaa, aurinkoista, kukkia jne… jos olisin sinä ottaisin lapset myös mukaan että saisitte välillä paussia ja näkisitte sitä elämäniloa mitä keskieuroopassa ja eteläeuroopassa on. Se tarttuu aika helposti 🙂 niin se ei ehkä paranna mutta ainakin helpottaa paranemista, ainakin minulle se toimii hyvin ja koko perheelle. Ota vaikka ystävä tai vanhempi mukaan joka ei ole masentunut joka voi valvoa lapsiasi 🙂 t. Ida

        • Kiitos tästä kommentista, olin vahingossa poistanut sen ja nyt vasta huomasin! Eli tosiaan ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat=) Me oltiin mieheni kanssa kesällä Mallorcalla ja viime kesänä Prahassa. Molemmissa reissuissa voin erittäin huonosti. Se oli äärimmäisen raskasta miehelleni, joutua näkemään mun jatkuva ahdistus ja kärsimys. Ei aurinko ja kukat ja kaikki mainitsemasi asiat millään tavalla auttaneet. Kun on kysymys vaikea-aseteisesta masennuksesta, valitettavasti tällaisilla ulkoisilla asioilla ei ole kauheasti merkitystä juuri sillä hetkellä. Näin jälkikäteen reissut oli toki kivoja, mutta enää en lähde ennen kuin voin selkeesti paremmin. Lapsia en mitenkään voisi ottaa mukaan viikon reissulle, sillä en jaksaisi ottaa heistä vastuuta ja tilanne menisi negatiivisuuden puolelle kaikkien kannalta. Ehkä jonain vuonna pääsemme reissuun koko perhe, olishan se tosi ihanaa sitten kun voin paremmin! =)

  2. Juuri sinun ja Meten ja varmaan monen muunkin ansiosta, jotka uskaltavat puhua ääneen masennuksesta ja uupumuksesta, moni uskaltaa hakea apua. Olen itse kärsinyt masennuksesta jo parikymmentä vuotta, toki joukossa on useita oireettomia vuosiakin. Mutta nyt, kun se “musta” kävi jälleen kimppuuni, uskalsin sen heti sanoa ääneen ja hakea apua, ennen kuin vajoan syvemmälle “mustaan”. Minulle syksy ja talvi ovat ihanimmat vuoden ajat. Kevään ja kesän valo tuo ahdistusta ja masennusta. En tiedä, mistä, mutta jostain on useimmiten löytynyt se jokin juttu, joka on antanut minulle jälleen kiinnostusta ja mielenkiintoa asioihin ja toivon, että nytkin se jokin löytyy. Ehkä jo se ajatus, että saan mahdollisesti jäädä osasairauspäivärahalle ainakin tämän vuoden loppuun saakka, auttaa ehkä jaksamaan päivästä uuteen päivään.

  3. Kirjoitat niin tärkeistä asioista, kiitos! Toivon, että alkava terapia helpottaa oloasi ja pidemmällä aikavälillä myös korjaa vaurioita.

    Blogistasi saamme lukea aivan poikkeuksellisen hyvistä näkökulmista kirjoitettuja kirjoituksia mielenterveydestä ja aiheeseen liittyvistä asioista, niin toivoisin tietysti sinun jatkavan tässäkin blogissasi näistä aiheista! Toki ymmärrän, jos et. Joka tapauksessa, kiitos näistä varmasti monen mieltä avartavista teksteistäsi! Uskon, että niistä on apua hyvin monelle ja tavoilla, joita emme ehkä arvaakaan.

    Toivon sinulle paranevaa vointia ja perheellesi kaikkea hyvää!