Top

TUNNE, JONKA AVULLA TIEDÄN JAKSAVANI

harmoniaa-17-01

Liikutuksen kyyneleet

Olen viime aikoina miettinyt paljonkin blogiani ja sitä, miten se vaikuttaa elämääni. Näiden melkein kahden vuoden aikana, joina olen blogian pitänyt, siitä on tullut minulle tärkeä osa arkeani.

En olisi blogia perustaessani osannut odottaa, miten paljon se tulee vaikuttamaan ilooni, tavoitteisiini, osaamiseeni ja itsetuntooni. On ollut hienoa huomata, miten taitoni erityisesti kirjoittajana ovat vähitellen kehittyneet. Nautin kirjoittamisesta valtavasti ja tekstin tuottaminen on minulle voimaanuttavaa. Se on minulle kuvaamisen ohella tapa ilmaista luovuuttani. Ehkä kaikista upeinta on ollut se, miten hienoa vuorovaikutusta olen saanut kokea blogin kautta. Erityisesti minua on ilahduttanut se, miten paljon olen saanut lukijoilta vertaistukea vaikeassa elämäntilanteessani. Monet kommentit ovat nostaneet liikutuksen kyyneleet silmiini.

Arvostelevat kommentit satuttaa

Toisaalta blogi on myös vienyt voimiani. Ikävää on ollut vastaanottaa ilkeitä, arvostelevia kommentteja, joita saan silloin tällöin. Useimpia asiattomia kommentteja en edes julkaise. Haluan pitää kommenttiosion paikkana, jossa lukijalla on mahdollisuus kertoa omia ajatuksiaan, mutta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla. Bloggaajan ei tarvitse suvaita tökeröä tai vihamielistä käyttäytymistä vain siksi, että hän on julkinen bloggaaja.

harmoniaa-24-01

Huvikseniko vain?

Kun tässä yhtenä iltana aloin pitkän kävelylenkin jälkeen vaihtamaan olohuoneen järjestystä, jotta saisin mieleni paremmaksi, tunsin sydämessäni vihlaisun. En kirjaimellista vihlaisua, vaan syyllisyyden piston. En sen vuoksi, että itse itseäni syyllistäisin, vaan koska mietin, mitähän lukijat nyt sanovat. Miettivätkö he, miten tämä “muka masentunut” äiti voi jaksaa sisustaa ja ottaa kuvia, jos hän ei jaksa hoitaa omia lapsiaan? Mitä jos saan vihamielistä palautetta vain koska vaihdoin olohuoneen verhot? Onko minulla lukijoiden mielestä oikeutta sisustaa ja saada siitä iloa? Pitäisikö minun olla sen sijaan tekemättä mitään, jotta välttyisin negatiiviselta palautteelta?

Siis hetkinen. Mitä ihmettä oikein ajattelin? Minähän en näistä syyttävistä ajatuksista välitä! Eihän siinä olisi mitään järkeä, että lakkaisin toisten reaktion pelossa tekemästä sitä, mistä oikeasti tykkään! Tuntuu naurettavalta, että joku vieläkin jaksaa epäillä minua, että teeskentelisin olevani vakavasti masentunut ja loppuunpalanut vain saadakseni nauttia enemmän rauhasta ilman lapsia! Varmaan olinkin kuukausia sairaalassa huvikseni ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä huvikseni ja annan omat rakkaat lapset sijaisperheeseen huvikseni. Se ei olisi edes mahdollista. Miten järjetöntä sellainen ajattelu onkaan.

Iloitsen kyllä tästä olohuoneen muuttuneesta järjestyksestä. Nyt se on ilmava ja raikas. Eihän se syvintä pahaa oloani poista eikä kyyneleitäni kuivata. Mutta minulle sisustaminen on yksi tapa hoitaa masennusta, suoda iloa itselleni, saada jotain muuta ajateltavaa kuin ne huolet, joita joudun kestämään.

Ilonpilkahduksia

Silloin kun on oikeasti paha olla, ei edes ne asiat enää hetkauta, joista ennen välitti. Siksi olen iloinen jokaisesta  pienestäkin ilonpilkahduksesta, joita saan. Tulivatpa ne mistä tahansa, haluan suoda ne itselleni ilman syyllistämistä.

Nautin mäntymetsän huminasta, kun tuuli puhaltaa metsän halki; keväisestä purosta, joka liplattaen soljuu sulavan lumen keskellä; lintujen rauhoittavasta viserryksestä; lapsen pehmeistä käsistä, jotka kietoutuvat kaulani ympäri; kauniisti asetellusta torkkupeitosta; ilta-auringon valosta, joka välkehtii valkoisten verhojen lomitse; hymystä, jonka näen rakkaani kasvoilla; tutusta tyynystä, johon saan painaa pääni; tunteesta, jonka avulla tiedän jaksavani – vielä huomisen. Kun tästä päivästä selviää, saan voimaa siihen, että selviän myös seuraavasta.

Tämä taistelu käydään nyt. Ja tästä taistelusta minä haluan selvitä voittajana. Minä en luovuta koskaan.

Mitä sinä pidät tästä olohuoneen muuttuneesta järjestyksestä? Ison rahin tilalle tulee vielä pienempi pyöreä rahi 🙂

harmoniaa-26-01
harmoniaa-30-01

Comments

  1. Tiedän tunteen. Olen itse liikuntavamman vuoksi työkyvyttömyyseläkkellä, mutta pidän “aikani kuluksi” käsityöliikettä. Tässä joku aika sitten oli kivut niin kovat, että kamelin selkä katkesi ja koin jonkinasteisen masennuksen. Kävin lääkärissä ja kipupoliklinikka ja myös psykologilla, jonka kanssa asetimme tavoitteeksi suosta ylös nousemisen ja muutaman kerran jälkeen hän totesikin tavoitteen toteutuneeksi. Määrätietoisesti aloin keksiä itselleni mukavia asioita. (Niihin ei kuulu mikään tekeminen, kun liikkuminen on kivuliasta) , kävin parturissa muuttamassa radikaalisti kampausta ja väriä, kävin kasvohoidossa (ja muuten kosmetologi totesi heti minut nähdessään, että nyt on jotain vikaa) otatin elämäni ensimmäisest rakennekynnet, joista olen ihan hurjan tyytyväinen. Yritin elvyttää lukemisharrastusta, mutta se ei nyt ihan toiminut. Kyllä se vaan niin on, että pelkkä sängyn pohjalla makaaminen ei minua auttanut – sitä olin jo tehnyt tarpeeksi. Tietysti strategiaan kuuluu myös lääkityksen päivittäminen ja niin – aloin käydä myös fysioterapiassa ja ehkä ensimmäisen kerran elämässäni ottanut todesta annetut ohjeet. Jumppa on osaltaan auttanut kivunhallinnassa.

    On muuten hyvä, että mainitset nuo asiat, mitkä lukijan mieleen saattaa tulla – sittenpähän niitä ei tarvitse kommentoida kun kerran “itsekin hyvin tiedät”.

    • Kiitos kun kerroit meille oman tarinasi! Sängynpohjalle jääminen tuskin auttaa pidemmän päälle ketään. En ole aikoihin enää nukkunut päiväunia vaan koitan käyttää valveillaolon muuhun kuin paikoillaam makaamiseen! Nyt mun masennus on taas mennyt pahemmaksi, eilen kävin ihan päivystyksessä lääkärin juttusilla. Sain psyk. ajan perjantaiksi. On mahdollista että mut lähetetään takas osastolle. Ainakin terveyskeskuslääkäri oli osastohoidon kannalla. Voimia myös sinulle kipujen kanssa elämiseen♡

  2. Moikka.
    Itse ihailin sitä edel.isoa nojatuolia mikä mielestäni sopi olkkariin paraatipaikalle paremmin.

    Tämä nojatuoli ilman käsinojaa ( ilm.sohvan divaaniosa) on niin hengetön /avoin.
    Makuasia tietty.
    Mutta teidän koti ja päätös jota pitää kunnioittaa .

    Suorastaan rakastin sitä edellistä upeaa nojatuolia 😍.
    Toivottavasti et luopunut siitä.

    P.s. kiva kuulla että olet ulkoillut👍 Luin Apu Terveys lehdestä artikkelin Katariina Sourista jolla lähes samat sairaudet kuin sinulla.
    Suosittelen vertaistueksi lukemaan jos vain jaksat !

    • Tämä oli ihan tällainen päähänpistos kokeilu vain! En ole tehnyt mitään lopullisia päätöksiä sisustuksen suhteen. Halusin vain nähdä miltä olkkari näyttää ilman nojatuolia. Minusta tämä on parempi, varsinkin nyt kesällä kun aurinko tulee ikkunasta sisään vapaasti. Mutta ei se huono entinenkään ollut. Nyt nojatuoli on lastenhuoneessa. Sen voi aina vieraiden tullessa siirtää takasin tähän. Mutta eipä meillä liiakseen vieraita käy joten ei sen puoleen😄

  3. Hei, mainitsit jossain aiemmin, että valkoinen kulmasohva oli pitkäaikainen haaveesi ja unelmasi.
    Siksi hieman ihmettelen, että nopeasti se kyllästyminen tuli.
    Samoin nojatuoli, juurihan sen ostit ja kehuit. Ja nyt se jo siirtyi.
    Tottakai, sun koti, teet niinkuin haluat. Mutta mietin, johtuuko tuo tavalista nopeampi kyllästyminen kaikkeen kenties sairaudestasi? Kysyn, koska yritän ymmärtää.

    • Hei! Ymmärrän kysymyksesi! En ole kyllästynyt meidän sohvaan enkä meidän nojatuoliin. Kaiketi ymmärrät minut väärin. Ei huonekalujen siirtäminen ole kyllästymistä niihin, ei ainakaan minun kohdallani! Halusin kokeilla miltä tämä meidän ihana Air-kulmasohva näyttää ilman kulmaosaa. Ostin sohvan nimen omaan siksi, että sen kulmapalan voi irrottaa, jolloin voin halutessani saada ikkunan kokonaan näkyviin. Meidän nojatuolin siirsin lastenhuoneeseen siksi aikaa kun halusin nähdä miltä olkkari näyttää vähemmillä huonekaluilla. en ole luopumasssa kummastakaan enkä ole kyllästynyt kumpaankaan =) En usko että tämä johtuu myöskään sairaudestani. Olen ollut pikkutytöstä asti kiinnostunut sisustamisesta, vaihdellut huoneeni järjestystä ja nauttinut siitä.

  4. Hei
    Aika ajoin seuraan blogiasi, vaikka myönnän että sen lukeminen saa ahdistusta jopa minun mieleeni,ja mietin perheenne tilannetta kauan lukemani jälkeen. Vaikea on tilanteenne, ja toivon aina pientä valonpilkahdusta uuden postauksen myötä. Muistelen (voi olla että olen väärässä) että kerroit aiemmin hankkineesi upean nojatuolin juurikin miehen käyttöön, josta tuli heti hänelle lempipaikka tv:n äärelle, nyt olet kuitenkin siirtänyt sen lastenhuoneeseeen, herääkin kysymys suljetko näin miehesi pois yhdessäolon hetkistä, mikäli tuoli on edelleen hänen lempipaikka. Toivon niin kovin teille parisuhteeseen onnellisuutta, mitä et ymmärtääksi ole viimeaikoina tuntenut, että toisen lähelle päästäminen on edellytys mennä asiassa eteenpäin. Halusin vain tämän asian tuoda esille. Aurinkoisia päiviä Sinulle

    • Kiitos Anniina kommentistasi! Ikävä kuulla, että blogini lukeminen aiheuttaa sinussa ahdistuksen tunteita. Ymmärrän sen kuitenkin hyvin. Eihän tällaisista asioista ole helppoa lukea, koska tämä blogi ei ole mikään novelli, vaan oikeaa, elettyä elämää. En usko, että pystyisinkään nyt pitämään blogia, joka ei olisi jollain tasolla ahdistavaa tai masentavaa luettavaa. Blogi kertoo mun omasta elämästä. Ja tuo mitä tulee nojatuoliin, olet aivan oikeassa! =) Nojatuoli oli meidän molempien lempi löhöpaikka. Nyt kun se siirtyi lastenhuoneeseen satujen lukemispaikaksi, ei me siellä lastenhuoneessa nökötetä 😀 Nyt tämä Air-sohvan kulmaosa toimittaa nojatuolin virkaa, ja mun mies on tähän ratkaisuun aivan tyytyväinen. Hän ei niin sisustuksesta perusta. Ei se tuoli sinänsä, vaan tuo paikka. Siinä on hyvä katsoa telkkua kahdestaan, vierekkäin. Aiempaan nojatuoliin ei mahtunut kuin yksi, tähän avoimeen malliin mahdumme molemmat ja ollaan siinä monet hetket jo vietetty.

  5. Olet niin rohkea nainen, että uskallat avoimesti kertoa valtavista ongelmistasi. En voi kuin ihailla sinua. En ole itse sairastanut masennusta tai muitakaan mielen sairauksia, joten en voi kuin kuvitella, miten mahdottoman vaikeaa se on. Enkä tosiaankaan usko, että kukaan moista osaa itselleen haluaisi. Lapsista luopuminenhan on kaikken kamalinta mitä maailmassa voi joutua kokemaan. Toivottavasti olosi vielä kohentuu ja pystyt taas palaamaan normaaliin lapsiperhearkeen, ehkä sitten kun tyttäresi ovat hieman isompia. Toivon sinulle paljon voimia ja ajattelen sua tosi lämpimästi. Olet hieno ja avoin ihminen!

    • Kiitos tuhannesti Mia!<3 Oli hyvin sanottu tuo, kamalinta maailmassa on joutua luopumaan omista lapsistaan. Se on todellakin niin! En voi sanoin kuvata mitä kauheita tunteita mielessäni ja sydämessäni sen vuoksi on ollut. Suru on ihan uskomattoman mustaa. Siksi myös ymmärrän, että joissakin lukijoissa aihe herättää voimakkaita, kielteisiä tunteita.Aihe on vakava ja tärkeä. Silti se on tabu ainakin Suomessa.

  6. Voimia sinulle. Koita olla välittämättä ulkopuolisten ilkeistä kommenteista, he eivät osaa ajatella asiaa pintaa syvemmälle, eivätkä tunne tilannettasi. Koita taistella ja sulje pois kaikki ilkeä, joka vie voimiasi. Vielä tulee päivä, jolloin olette taas perheenä yhdessä.

  7. Hei!

    Huomasin juuri, että olet vaihtanut olohuoneen tauluihin kuvat. Ihanat💗

    • Kiitos💕 sinullapa onkin tarkat silmät😙 Totta tosiaan vauhdoin ne jokin aika sitten, en vain ole muistanut mainita siitä:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three × 3 =