Top

TYLSÄÄ KATSELTAVAA?

kori-8073-01

kori-8064-01

kori-8062-01

Muistatte varmaan kun kerroin ihastuneena ostaneeni Askosta näitä kauniita valkoisia koristekukkia?

Kokeilin ensin laittaa ne ostamaani rottinkikoriin, mutta ne sopivat tosi nätisti yhteen myös aikoinaan kirppikseltä löytämäni ruukun kanssa, vai mitä? Valo-oksien kanssa ne oikein säihkyvät hämärässä makuuhuoneessa!

Nämä kukanvarret ovat tosi monikäyttöiset ja luultavasti ostan niitä vielä muutaman lisää. En vain voi vastustaa valkoisia kukkia, olivat ne aitoja tai koristeita. En kyllästy katselemaan niitä.

kori-8067-01

 

Mitä pidät talvisesta makuuhuoneeni sisustuksesta? Joku juuri laittoi minulle palautteen, että kotini on tylsää katseltavaa ja että täältä puuttuvat värit ja kontrastit ja kaikki on jostain lehdestä kopioitu.

Minua ei oikeastaan haittaa yhtään, ettei joku pidä sisustusmaustani, sillä itse pidän juuri näistä väreistä (muuten tietysti vaihtaisin ne). Johan blogini nimi kertoo, että luvassa on pellavan ja pastellin sävyjä. Olen myös saanut kymmeniä viestejä seuraajiltani eri puolilta maailmaa, jotka kertovat haluavansa juuri samanlaisen sisustuksen omaan kotiinsa ja kysyvät voisinko tulla suunnittelemaan sen heille! 😀

No, nyt en tietenkään voi suunnitella kenellekään mitään, koska olen sairaslomalla vielä pitkään. Mutta mielelläni annan sekä yksityisesti että blogini välityksellä vinkkejä ja inspiraatiota kodinlaittoon, jos vain voin jotenkin olla avuksi. Tämä on hauska, ihana harrastus, jonka tarkoitus on jakaa hyvää mieltä! Jokaisella saa olla omat mielipiteet myös kodinlaiton suhteen. Ihailen monenlaisia sisustuksia, mutta tämä on minun kotini ja viihdyn siinä hyvin!

Olen myös miettinyt, voisinko lisätä blogiin sellaisia arkikuvia, joissa näkyy kaikki sotkut ja elämän jäljet. Jotkut tuntuvat pahoittaneen mielensä kun meillä kaikki vaikuttaa olevan niin siistiä. Mutta voin sanoa että meilläkään ei koti pysy itsestään siistinä ja näen paljon vaivaa, jotta kuvat olisivat levollisia, harmonisia eikä niissä näkyisi niitä “elämän jälkiä”. Itse en halua katsella ottamissani kuvissa sotkuja. En pidä sotkusta enkä näe siinä mitään inspiroivaa. On ihan eri asia tehdä joskus postaus, jossa näytän, miltä meidän koti näyttää tavallisena arki-iltana tai perus lauantai-aamuna. Se ei kyllä ole yhtään hohdokasta, mutta ihanan rentoa! 😀

Mitä sinä olet mieltä, haluaisitko nähdä meidän perusarkea enemmän? Mitä sanoisit kuvista, jotka olisivat vähemmän valmisteltuja, ja joista näkyisi meidän elämä sellaisena kuin se useimmiten on?

 

Comments

  1. Juu, olisi ihan mukava katsoa arkikuvia näiden aikaisempien lisäksi, kaikki käy 🙂

    • Kiitos että kerroit oman mielipiteesi! Luvassa on ensi vuoden puolella postaus, jossa nähdään meidän arkielämää juuri selllaisena kuin se on:) Katsotaan mitä lukijat siitä pitävät:)

  2. Jokainen näkee varmasti kotonaan sotkua, katselkoon sitä jos se kiinnostaa. Minusta sinun sisustuskuviasi on ihana katsella. Iskee itsellekin siivousvimma päälle. Itse olen myös hulluna sisustamiseen. Pidä oma ihana tyylisi sillä kaiken tarkoitus on että itse rakastatte kotianne.
    T, Minna

    • Onpa hyvin sanottu! On tärkeintä että itse viihtyy omassa kodissaan. Toki haluan myös että blogini vastaa omaa käsitystäni kivasta ja kauniista blogista. Siihen ei sekasotku kuulu. Toki voisin postata välillä kuvia siitä rennomastakin arjen näkökulmasta mutta sellainen on vain piristävä poikkeus sitten:)

  3. Minusta blogisi on ihanan rauhallinen ja seesteinen ja samaten sisustuksesi on kaunista katseltavaa. Jotkut lukijat taitavat olla vain kateellisia henkilöille, jotka pitävät kotinsa siistinä ja kauniina.Jatka vain samaan malliin : ) Ja jaksamista teille vaikeina hetkinä.

    • Kiitos Minna että kerroit oman mielipiteesi! Kiva kuulla että pidät tyylistäni:) Meillä on tosiaan ollut nyt vaikeaa ja raskasta, mutta koitamme silti nauttia elämästä sen minkä voimme:)

  4. Kellä nyt sotku ja epäjärjestys kuvat kiinostaa ?
    Jatka ihmeessä samaan malliin.
    Kauneus on katsojan silmissä.
    Näitä kuvia vois katsella ja katsella…❤

    • Kiva kuulla että olet tuota mieltä, samaa mieltä olen minäkin. Olen tosi kriittinen kuviani kohtaan ja sallin blogiin vain ne jotka miellyttää taiteellista silmääni. En aina onnistu kuvissa, mutta yleensä päästän blogiin vain kuvat joissa on omasta mielestäni onnistunut harmonia ja tunnelma.

  5. Itsekin haen blogeista inspiraatiota ja kaunista, harmonista katseltavaa. En niinkään sotkuja, koska sitä riittää omassakin kotona ihan riittävästi. 😀

    • No nimenomaan! Joitakin vain tuntuu ärsyttävän kun ottamissani kuvissa ei näy “Elämän jälkiä”. Mun mielestä elämän jäljet eli sotku ei kuulu blogiini, vaikka toki ilman muuta meidänkin koti on useammin sotkuinen kuin siisti. Kuvaan yleensä päivällä, jolloin lapset on tarhassa. Saan rauhassa siivota ja nauttia siisteydestä. Samaa rauhallista harmoniaa haluan myös kuviltani enkä voi sille mitään jos se jonkun mielestä on tylsää.

  6. Kotinne on ihanan rauhallisen ja tyylikkään näköinen. Olet luonut joulua odottavan tunnelman, ilman tonttuja 🙂
    Makkarin matto on ihana, ja olen tuollaista itsekin haaveillut.. ja tapetti on myös kaunis.

    • Voi kiitos! Minustakin tapetti on onnistunut valinta, meillä oli sitä jo edellisessä kodissamme:) Tuo Elloksen matto on kyllä kaunis ja pehmeä. Sopii mihin tilaan vaan:)

  7. Pidän sisustamisesta ja tyylistäsi. Olet kertonut masennuksestasi. Itse kamppailen sen kanssa vaihtelevasti, se vaikuttaa paljon jaksamiseen ja kodin siisteyden ja järjestyksen ylläpitämiseen. Tällähetkellä katselen keskeneräisyyttä joulun suhteen ja kurkkua kuristaa epäsiisteys. On ilo katsella kuviasi, ne saavat itsenikin välillä inspiroitumaan ja siivoamaan.

    • Harmi kuulla että sinullakin on masennusta! Mulla se aiheuttaa voimakasta väsymystä. Stressaan siivoamisesta paljon ja mun pitäisi kyllä höllätä otetta siinä ihan lääkärin määräyksestäkin. Väsyn muuten liikaa ja se kostautuu ärtymyksenä. Kuitenkin siivoaminen ja siisti koti tuo mulle iloa ja sitä iloa jaan sitten blogiinkin:) muistetaan kuitenkin ettei siisti koti ole elämän tärkein asia. Rakkautta voi ilmaista vaikka koti olisi vähän sekaisinkin♡

  8. Samanlaisia kuvia kuin ennenkin. Minua ne sotkukuvat ei niin kiinnosta, Sitä löytyy kotoa. Ymmärrän sen, että kaikilla on joskus sotkua, varmaan myös teillä vaikka kuvissa koti on siisti. Ihailen ja kadehdin sitä miten jaksat joka päivä siivota.

    • Kiva kuulla että olet tykännyt kuvistani juuri sellaisena kuin ne on olleetkin! Täytyy kuitenkin sinulle paljastaa että välillä saatan siivota kodin nopeasti siltä osin mistä sitä kuvaan lasten ollessa ulkona ja sitten kuvaan. Kun lapset palaa sisälle, sotku palaa saman tien ja joudun sammuttamaan kaikki kynttilät yms. asetelmat. Monesti meillä on karmean näköinen maja keskellä olkkaria ja koko koti on yksi suuri leikkitanner? kuvat ei siis todella kerro kaikkea totuutta:)

  9. Kotinne on aivan ihana ja harmoninen. Pidän juurikin blogisi siisteydestä, puhtaudesta ja raikkaudesta! ❤ Ihanaa katsella kauniita kuvia ja asetelmia.

    • No tämä on kyllä mukava kuulla♡ Itsekin saan eniten iloa kuvista joissa voin ilmaista visuaalista taiteellisuutta eli jotka on viimeisen päälle aseteltuja ja siistejä:) se on mun tapa ilmaista luovuutta ja jakaa ideoita ja inspiraatiota.

  10. Teillä on upea koti ?tykkään blogistasi todella paljon ja se on varmasti juuri sinun näköisesi. Arkikuvatkin olisivat mieleeni, uskon että niistäkin saat mielenkiintoisia ja kauniita. ?

    • Joo mulle olisi ihan uusi näkökulma ottaa “arkikuvia” eli sellaisia joita varten en ole kotia yhtään siivonnut. Tavallisesti sellainen olisi mulle kauhistus ja tavallaan aika noloa. Mutta aion ens vuoden alussa paljastaa miltä meillä näyttää tavallinen arki kotona♡ sekin on omalla tavallaan varmasti kiinnostavaa kunhan pääosa kuvista on harmonisia ja rauhoittavia:)

      • Kuulostaa tosi hyvältä.?toivottavasti voitte paremmin, toivon teidän perheelle parempaa ensi vuotta ?

  11. Mielummin katselen kauniita kuvia joiden ottamiseen on nähty vaivaa. Ei kiinnosta tirkistellä kenenkään sotkuista kotia. Sinulla on kaunis koti ja voit ilolla esitellä sitä.

    • Joo minäkin uskon että kyllä ne kauniit ja rauhalliset kuvat on kiinnostavampia kuin sekaiset kuvat. Ketä sotku inspiroi sisustamaan? En tiedä. Blogini kun ei ole lifestyle blogi vaan nimen omaan sisustusblogi ripauksella arjen ylellisyyttä. Ja se ylellisyys ei todella tarkoita aina jotain kalliita hankintoja vaan vaikka sitä, että otan kuvan kylppäristä, jossa on lattialla likaisten sukkien sijaan sytytetty kynttilälyhty ja pehmeät valkoiset pyyhkeet viikattuna odottamaan kylpijöitä 🙂

  12. Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin moni muukin, eli että kotisi on kaunis ja myös minulle ilon ja inspiraation lähde! Neljän lapsen äitinä, joista kolme poikia (ja sotku oikeasti sen mukainen, huokaus!!), nautin kovasti rauhallisista sisustuskuvistasi! Saan oikein tarmoa ja voimaa käydä raivaushommiin ja niitähän aina riittää!

    Ei minua toki yhtään haittaa muutaman “arkisotkukuvan” näkeminen, joten minun puolestani voit niitäkin laittaa. Elämähän on keskeneräisyyden sietämistä,mutta ainahan pitää toki tavoitella kauneutta ja harmoniaa.

    Olin todella iloinen kun palasit blogisi pariin pitkän tauon jälkeen ja toivotan sinulle iloa ja voimia arkeesi sekä rauhaisaa ja onnellista joulunaikaa!

    • Kiitos paljon ja kiva kuulla että olet voinut saada iloa blogistani. Se kyllä lämmittää mun mieltä:) Aivan varmasti teilläkin sotkua ja elämän jälkiä riittää ihan tarpeeksi että niitä jaksaisi enää minun blogissani katsella joka kerta. Eri asia on blogit joiden tyyli on muutenkin rennompi lifestyle kuin harmonisuuteen pyrkivällä sisustusblogilla:)

  13. Kiitos kauniista ja seesteisiä kuvia sisältävästä blogistasi. Minusta tärkeää on, että julkaiset sellaisia kuvia ja juttuja kuin sinusta itsestä hyvältä tuntuu. Olkoon ne sitten sliipattuja tai sotkuja sisältäviä. On todella ikävää, että saat tuollaisia ilkeäsävytteisiä viestejä. Luulisi aikuisten ihmisten osaavan käyttäytyä. Eikös tämä ole sinun ja sinun näköisesi blogi ja saat itse päättää mitä siellä on ja mitä ei. Kaunista teillä on ja näistä huokuu sinun juttusi. Kiitos myös avoimuudestasi ja rohkeista postauksista. Peukut täältä ja ihanat joulun toivotukset.

    • Kiva kuulla tällainen mukava palaute! Toki minulle saa kuka vain lähettää palautetta, nekin jotka eivät tyylistäni syystä tai toisesta pidä. Taustalla voi olla myös kateutta, ymmärrän senkin sillä olen itsekin kateuteen taipuvainen ihminen ja tiedän miltä tuntuu kadehtia jotain toista. Silloin saattaa helposti sanoa jotain ilkeää vaikka oikeasti haluaisi vain ihailla ja jäljitellä. Olen kuitenkin ajatellut, etten voi miellyttää kaikkia ja siksi vastaankin ikävään sävyyn palautteen antaneille ettei blogiani tarvitse lukea jos ei pidä tyylistäni. Kenenkään ei kannata pahoittaa mieltään vain sen takia miltä meillä näyttää tai ei näytä ?

    • Tämä ornamenttitapetti on Kodin terrasta, mutta tätä saa myös Ellokselta ja Tapettitaivaasta. Tapetin nimi on Duro sweden, Paviljong silver

  14. Kotisi on ihana. Olen saanut sinulta (ja myös muista sisustusblogeista) hienoja ideoita oman uuden kotini sisustamiseen. Rakastan itsekin esteettisyyttä ja kauneutta. Jatka vain samalla linjalla.

    Minusta sinä olet rohkea ja upea nuori nainen, Kertomalla avoimesti sairastumisestasi olet varmasti auttanut muitakin. Voimia sinulle jatkaa tervehtymistä.

    Ihanaa Joulua sinulle ja perheellesi.

    • Voi kiitos paljon Ulriikka! Mahtavaa kuulla että olet voinut hyödyntää blogeista saatuja ideoita omassa kodissasi! Se on ihan parasta, saada ilmaisia ideoita jotka sopii omaan tyyliin? Omasta sairaudestani kertominen on ollut mulle sekä helpottavaa että kiinnostavaa. On ollut myös huikeaa saada niin paljon kannustavaa palautetta. Toivottovasti olen tosiaan voinut auttaa jotakuta avoimuuteni avulla♡

  15. Minä ajattelen, että kuka vaan osaa sotkea, se ei vaadi mitään, jättää vaan kaikki jäljet korjaamatta ja tavarat niille sijoilleen. Mutta osata laittaa kaikki paikoilleen, asetella ne nätisti, siivota, järjestellä, sommitella, imuroida, pyyhkiä ja pöyhiä kaikki puhtaaksi ja kauniiksi, se vaatii sekä vaivaa että taitoakin.

  16. Tykkään blogistasi, ihailen kaunista kotiasi, tyylitajuasi ja upeita kuviasi. Luen kaikki postaukset ja katselen kuvat tarkasti. Eli Sinä päätät oman ihanan blogisi sisällöstä, koska tämä on juuri Sinun näköinen koti ja blogi <3

    • Totta! Jos alkaisin tekemään blogia vain miettien että kuvani ovat tylsiä, hommasta alkaisi tulla äkkiä tylsää minulle itselleni. Jos itse pidän kuvista ja tekstistä jota kirjoitan, se riittää. Silloin se on itselleni palkitsevaa ja tyytyväisyys toivottavasti heijastuu niistä. Toki aina on olemassa parantamisen varaa, mutta tällä hetkellä kun oon tosi väsyny enkä löytänyt vielä tasapainoa elämässäni, en voi antaa blogille loputtomiin aikaa tai vaivaa. Kiitos sinulle, että arvostat blogiani♡

  17. Teillä on kaunis koti ja anna muiden pitää mielipiteensä! Sun tyylissä ja ideoissa on paljon samaa mun tyylin kanssa ja olenkin jotain juttuja keksiny tän blogin kautta.. Voi hyvin?

  18. Hei, sinulla on esteettisesti kaunis blogi, jatka samaan malliin. Ammattimaiseen sisustamiseen verrattuna olet tehnyt tyypillisen harrastelijavirheen: tila on täytetty kauniilla esineineillä ja tavaroilla niin täyteen etteivät yksityiskohdat nouse enää esille. Ehkä voisit karsia puolet tavaroista ja vaihdella esineitä? Suosittelen sinulle lämpimästi ammattilaisen konsultaatiota jos liika tukkoisuus häiritsee. Jos kuitenkin pidät kodistasi näin niin jatka samaan malliin! Ihanaa joulua teille. 🙂

    • Hei! Oletko sinä koulutukseltasi sisustussuunnittelija kun voit sanoa että olen tehnyt sisutuksessani “virheen”? Mikä kotini tila on niin täynnä esineitä ettei mikään erotu? Mitä tarkoitat että se on tukkoinen? Mielestäni esineitä on juuri sopivasti ja koti on kodikas muttei täyteen ahdettu pientä sälää, kasveja, kirjoja, valokuvakehyksiä ja julisteita. Mulla ei ole mitään niitä esillä. Pidän runsaammasta sisustuksesta kuin trendikäs pelkistetty minimalistinen tyyli on. En halua maksaa siitä että joku muu suunnittelee kotini. Pidän siitä juuri näin. Vaikka tietysti aina tavaraa voisi karsia, mutta en tekisi sitä siksi että haluaisin tilasta tyhjemmän vaan jotta kaapit eivät olisi täynnä tavaraa. 🙂

  19. Hei! Mielestäni kotinne on todella kaunis, viehättävä ja silmiä hivelevä.Ihania vaaleita ja harmonisia sävyjä täynnä.Tekisin mitä vain että itsekin saisin samanmoisen sisustuksen kotiini <3 Olen aivan järkyttynyt miten ihmiset haukkuvat ja purkavat pahaa oloaan esimerkiksi erinäisillä keskustelupalstoilla sinusta tai muista blokkaajista/julkisuudenhenkilöistä jne. Kääntävät veistä haavassa ja haluavat vetää toisia alaspäin. Sellaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tyylinsä ja makunsa kullakin.. mutta henkilökohtaisesti itselläni ei ole tapana mennä haukkumaan toisen sisustusta, vaikkei se edustaisi samanlaisia näkemyksiä mistä itse henkilökohtaisesti pidän. Saan siivoamiseen voimia kauniista ja siisteistä kuvistasi.. siivoaminen ei minulta koko ajan luonnistu parhaalla mahdollisella tavalla, kun olen vähän boheemi ihminen ?Kiitos kuviesi.. meilläkin on välillä enemmän siistiä? Voimia ja Ihanaa Uuden Vuoden aikaa Teidän perheellenne?

    • Kiitos mukavasta palautteesta! Saan aina aika ajoin ikäviä kommentteja ja tiedän että minua haukutaan keskustelupalstoilla. Koitan olla ajattelematta sitä. Toisten ilkeä arvostelu ei johda mihinkään eikä tuo kenellekään hyvää mieltä. Itse koitan jakaa hyvää mieltä toisille kuvieni kautta, mutta tietenkään en ole täydellinen kuvaaja eikä kuvani ole omastakaan mielestäni aina onnistuneita. Minulle saa antaa kritiikkiä ja kertoa jos ei jostain tykkää, mutta se tapa millä se minulle sanotaan on aika oleellinen. Mulle tulee paha mieli jos asiat esitetään niin että saan oloni tuntemaan kuin olisin omahyväinen tai tyhmä toisten mielestä. Sellainen voi jäädä harmittamaan pitkäksikin aikaa. Kuitenkin saan tosi paljon voimaa teidän lukijoiden kommenteista, jotka kannustatte mua jatkamaan blogia 🙂 Ilman teitä en tätä varmaan jaksaisikaan tehdä, varsinkaan nyt kun poden vielä vakavaa masennusta. Hyvää uuden vuoden alkua myös sinulle! <3

  20. Hei, blogisi kuvat on kyllä ihanan esteettisiä ja harmonisia. Mulla on vähän erilainen sisustusmaku, kuin sinulla, mutta viihdyn silti erinomaisen hyvin myös teillä blogisi kuvien kautta. Mielestäni voit jättää sijaamattomat vuoteet, hammastahnaroiskeet peilissä, leivänmurut ja täydet roskapussit kuvaamatta 🙂 Jatka omalla tyylilläsi. Hyvää tulevaa vuotta.

    • Kiitos paljon ja kiva että jätit tämän kommentin! Minäkin seuraan joidenkin sellaisten bloggaajien kotikuvia, joiden sisustusyyyli poikkeaa omastani. Erilaisuus on virkistävää ja hauskaa. Ihailenkin monenlaisia sisustuksia ja saan niistä inpiraatiota. Mukavaa uuden vuoden alkua myös sinulle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 × 4 =