Top

Umpikuja on tunne, jossa ei näe ulospääsytietä, vaikka se on olemassa

Kuvittele, että olet syvällä sokkeloisessa luolassa. Olet yksin eikä sinulla ole kuin himmeä valonlähde mukanasi. Olet kulkenut luolassa jo pitkään, pidempään kuin olisit halunnut. Luola alkaa tuntua tukalalta ja yksinäiseltä paikalta, mutta et ole varma ulospääsytiestä. Lopulta kun tunnet, että et jaksa enää kulkea ahdistavassa pimeydessä ja uskot edenneesi kohti luolan suuaukkoa, valo sammuu. On hiirenhiljaista ja säkkipimeää. Vaikka huutaisit, kukaan ei kuule. Tunnet kädelläsi vain mustan, kylmän ja karhean luolan seinämän, joka nousee edessäsi kuin vuori. Olet umipikujassa.

Ihminen voi olla umpikujassa myös henkisesti. Se on paikka, jossa ei ole enää valoa eikä iloisia ääniä. Umpikujassa läsnä on vain epätoivo ja jyrkän seinämän kaltaiset esteet. Umpikujaan jouduttuaan ihminen on usein kulkenut jo pitkän, uuvuttavan matkan. Henkiset voimavarat on kulutettu loppuun. Umpikujassa oleva ihminen on hukassa, yksin ja tuntee sisimmässään äärimmäistä tuskaa.

Minä olen ollut umpikujassa. En tajunnut sitä itse ennen kuin eräs psykiatri sanoi sen minulle vähän yli vuosi sitten. Hän näki silmistäni, ettei niissä ollut enää valoa.

Tiedän, että kuljen edelleen tuolla labyrinttimäisessä, raskaskulkuisessa luolassa. En koskaan valinnut päästä sinne. Tuo luola on masennus. Vaikka luola on synkkä paikka, siihen myös tottuu. Luolan jyhkeät, hievahtamattomat seinät luovat turvaa, vaikka suunta olisi hukassa. Umpikuja on se masennuksen kohta, jossa ihminen on menettänyt henkisen otteen elämästä ja on jo katsonut kuolemaa silmiin.

Jos oikeasti joutuisi kirjaimelliseen umpikujaan, paniikinomainen säntäily sinne tänne ei auttaisi. Pitää pysähtyä, rauhoittua ja miettiä. Mitä reittiä tänne tulin? Mistä saisin valoa? Kuka voisi tulla minua vastaan ja näyttää minulle tietä?

Umpikujasta poispääseminen on pitkä prosessi. Itse jouduin hyväksymään monta asiaa, ennen kuin toipuminen pääsi alkuun. Ensinnäkin minun oli hyväksyttävä se, että psyykenlääkkeistä minä en tule saamaan apua masennukseen. Sen varaan en voi laskea yhtään odotusta. Toinen hyväksyttävä asia oli se, että umpikujasta ulospääseminen vie aikaa. Kukaan ei tiedä kuinka kauan siihen menee. Jotkut ihmiset joutuvat viettämään masennuksen luolassa koko elämänsä ja siihenkin ajatukseen totutteleminen on osa prosessia.

Kukaan ei myöskään voi tehdä sitä minun puolestani. Minun on löydettävä poispääsytie itse, koska ulospääsytie on samalla myös keino päästä eroon niistä asioista, jotka ylläpitävät masennusta. On käytävä läpi jokainen solmukohta, jokainen kuoppa, upottava lammikko ja ahdas paikka. Terapeutti voi olla se, joka saa muistamaan, että minullahan oli taskulampun varaparistot taskussani. Terapeutti, ystävä tai kuka tahansa muu ihminen voi olla se, joka saa mustan näyttämään vähän valoisammalta.

Reitti ulos löytyy jokaisen ihmisen sisältä. Se löytyy ihmisen omista tunteista, ajatuksista ja kokemuksista. Reitti on useimmiten niin monimutkainen, vaivalloinen ja pitkä, ettei kukaan pysty siihen ilman toisten apua. Tärkeintä on se, ettei jää paikalleen. Vaikka etenisi miten hitaasti tahansa ja tuntisi millaista kipua ja epätoivoa tahansa, yhdestä asiasta voi olla varma: minä selviän tästä.

kuvia-6492-01