Top

UUPUMUS EI OLE KENENKÄÄN OMAA SYYTÄ

Olen lukenut uupumuksesta ja burnoutista paljon. Olen myös itse kirjoittanut siitä blogissani monta kertaa. Koskaan en ole kuitenkaan kirjoittanut siitä, mitä ajattelen uupumuksen syistä yleisellä tasolla.

Minua hätkähdytti lukea Umpun blogista hänen postauksensa Onko pakko jaksaa. Hän totesi siinä näin:

Mää olen nähnyt vierestä, kun läheinen uupuu, mikä ei ole todellakaan meriitti mistään muusta kun siitä, että omaa itseään ei ole pitänyt tarpeeksi tärkeänä. Silloin omaa hyvinvointia on laiminlyöty ja pahasti. Loppuunpalaminen on usein valitettavasti omaa syytä.

“Loppuunpalaminen on omaa syytä.” Tästä en vain voinut olla samaa mieltä! Asia jäi vaivaamaan minua. Miksi kukaan ajattelisi uupuneista niin tylysti ja syyttävästi? Mietin, mitenhän muut uupumuksen kokeneet tai sitä hoitavat ammattilaiset kokee asian. Päätin kysyä heiltä.

leti (1 of 3)

Eräs minulle läheinen henkilö kertoi omasta uupumuksestaan, että hän kyllä tunnisti varoitusmerkkejä jo kauan ennen romahdusta, mutta ei uskonut niitä. “Suorittaja-minä laittoi vastaan ihmisille, jotka sanoi, että hellitä vähän. En uskonut. Sikäli se on omaa syytä.” Toisaalta hän samalla myöntää, ettei ole voinut vaikuttaa taustoihinsa, jotka aiheuttavat suorittamista.

Kysyin asiasta myös henkilöltä, joka kohtaa työssään loppuunpalaneita ja masentuneita ihmisiä ja auttaa heitä. Kun kysyin häneltä, mitä mieltä hän on, onko loppuunpalaminen siihen sairastuneen ihmisen omaa syytä, hän hämmästyi. “Miksi kukaan lähtisi ajattelemaan asiaa noin jyrkästi?

Hän kertoi, että ihmiset yrittävät aivan valtavasti. He yrittävät aivan äärimmilleen jaksaa. He eivät tunnista uupumuksen varoitusmerkkejä ajoissa eivätkä reagoi niihin. Kun sitten totesin, että taidamme olla samaa mieltä siitä, että uupumus ei ole suoranaisesti ihmisen omaa syytä, hän oli  myöntyväinen. Ammattilainen ei koskaan sanoisi potilaalleen, joka hakee uupumukseensa apua, että mitäs menit tekemään niin paljon töitä! Tai mitäs menit tekemään niin monta lasta!  Syyllisten etsiminen ja varsinkaan syyllistäminen ei auta ketään.

leti (2 of 3)

Ihminen, joka on sairastunut burnoutiin pitkäaikaisen stressin seurauksena on jo ehtinyt syyllistää itseään aivan liikaa. Uupunut tuntee kohtuuntonta syyllisyyttä siitä, ettei ole selvinnyt samoista asioista, joista muut on selvinneet. Uupuminen koetaan häpeällisenä ja heikkouden merkkinä. Useimmmiten on kuitenkin niin, että juuri ne kaikista tunnollisimmat ja ahkerimmat uupuvat; he, jotka ovat vain lisänneet vaatimuksiaan tuntiessaan väsymystä ja tyytymättömyyttä itseensä.

Jokaisella meistä on se piste, kun voimat loppuu. Se on piste, jonka huolestuttavan monet meistä kohtaa. Onneksi meillä on kuitenkin viisas keho, joka aina varoittaa hyvissä ajoin ennen kuin tuo uupumuksen piste on lähestymässä. Eri asia onkin, osaako noita varoitusmerkkejä tunnistaa ja välittääkö niistä. Mitä enemmän uupumuksesta puhutaan, sitä enemmän siitä tullaan tietoiseksi. Silloin voi välttyä siltä ansalta, johon minä jouduin. Silloin osaa olla uskomatta sitä sisäisen vaatijan ääntä joka väittää:

“Kyllä tää menee ohi, mun on vaan pakko jaksaa.”

***

Lue lisää kirjoittamistani aiheista liittyen uupumukseen:

Missä menee uupumuksen ja normaalin väsymyksen raja?

Mistä masennuksen tunnistaa?

Kun väsymys ei olekaan vain vaihe

Joutilaisuudesta, jonka olin kuvitellut hyödyttömäksi, olikin minulle hyötyä eniten

Miten voisin oppia hidastamaan vauhtia?

Comments

  1. Hieno kirjoitus, kiitos! Minut harha siitä, että voimien loppuminen on omaa syytäni, sai sivuuttamaan varhaiset merkit ja vasta romahduksen kohdalla tajuamaan, ettei tilanteesta selviä, jos mikään ei muutu. Jos joku muu olisi tullut sanomaan uupumuksen olevan omaa syytäni, en ehkä olisi uskaltanut pyytää apua ja uupuminen olisi voinut johtaa täyteen loppuunpalamiseen. Onneksi minulle sanottiin vain ”oletko ajatellut, että olet ehkä uupunut” sen enempiä syytä tai syyllistä etsimättä ja tarjottiin tukea toipumiseen. Toipuessani olen oppinut ymmärtämään, etten ole heikko vaikka uuvuin. Kunpa useammin muistutettaisiin ennen uupumispistettä siitä, että ei ole pakko, jos ei jaksa tai halua – eikä se haittaa, ettei ole korvaamaton. Aika usein se taidetaan oppia vasta sitten, kun uupumus on koettu…

    • Kiitos! Tosiaan uupuminen, loppuunpalaminen ja burn out ei ole sairauksia eikä niiden perusteella voi saada esim Kelan sairaspäivärahaa. Monesti kuitenkin jos uupumusta ei huomaa tai siihen ei reagoi, se pahenee niin että se muuttuu pitkittyessään masennukseksi. Niin minulle kävi, ja se on totta, että masennuskaan ei ole kenenkään omaa syytä eikä kukaan valitse masennusta tai uupumusta. Niin se vain on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 × three =