Jos sisustaminen on intohimosi, saatat harkita sisustusbloggaajaksi ryhtymistä ja miettiä, olisiko sinusta tähän pestiin. Blogin pitäminen on antoisa harrastus ja harrasteblogin voi pistää melko helposti pystyyn kuka tahansa, mutta jos aiot blogata työksesi, oletkin jo haastavamman urakan edessä. Totuus nimittäin on se, että vaikka blogeja syntyykin kuin sieniä sateisena syksynä, niin harva niistä jatkuu pitkään ja vielä harvempi pystyy elättämään bloggaajan. Kerromme tässä artikkelissa lähemmin, millaisia ominaisuuksia ammattimaiseksi sisustusbloggaajaksi ryhtymisestä haaveilevalta vaaditaan. Ehkäpä voit artikkelin luettuasi päättää entistä helpommin, olisiko juuri sinusta ammattimaiseksi sisustusbloggaajaksi.
Oletko hyvä kirjoittaja?
Bloggaajan on oltava hyvä kirjoittaja, jotta lukijat jaksavat palata hänen postaustensa pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Tosin sisustusblogeissa valokuvien osuus voi olla jopa tekstiä suurempi ja painavampi, joten hieman heikompikin kirjoittaja saattaa pärjätä sisustusbloggaajana, jos hänellä on visuaalista silmää ja jos hän on hyvä ottamaan kuvia. Tärkeintä on, ettei teksti vilise kirjoitusvirheitä ja että se on helposti luettavaa. Kirjoittamista voi myös harjoitella eikä oikeinkirjoitus ole mitään tähtitiedettä. On myös tärkeää, että valitset itsellesi oman tyylin kirjoittaa, jossa persoonasi näkyy ja joka on lukijoille helposti lähestyttävä.
Onko sinulla riittävästi mielenkiintoista sanomaa?
Blogin sisältö on tietysti tärkeä osa menestyksen saavuttamisessa. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varmasti riittävästi sisustukseen liittyvää mielenkiintoista sanottavaa, joka kantaa postauksesta toiseen ja antaa lukijoille arvokasta sisältöä ja tuo heille lisäarvoa. Kaikenlainen tilasuunnittelu ja sisustaminen on nykyisin arvostettua ja monin tavoin tarpeen, sillä hyvin suunnitellut ja optimaalisesti sisustetut tilat ovat toimivia ja viihtyisiä.
Mieti jo etukäteen, onko sisustustyylisi sellainen, joka voi tarjota lukijoille inspiraatiota ja millaisilla keinoilla erotut muista sisustusbloggaajista? Mikä on sinulle tyypillistä sisustustyyliä ja kuinka uskollisesti seuraat yhtä ja tiettyä tyyliä? Mitkä ovat sisustuksen saralla ominta itseäsi?
Osaatko ottaa hyviä sisustuskuvia?
Sisustusblogissa laadukkaat sisustuskuvat ovat blogin suola. Suttuisilla kuvilla ei hyväkään kirjoittaja pärjää sisustusalan blogien kovassa kilpailussa, sillä nykyään lukijoilla on niin runsaasti laadukasta tarjontaa, että laaduttomammat kyhäelmät jäävät auttamatta niiden jalkoihin. Ellet ole vielä kovin hyvä kuvaaja, voi tätäkin taitoa toki harjoitella ja esimerkiksi valokuvauskurssi voi auttaa ottamaan tämän taidon haltuun. Pyri ottamaan kuvia, joissa näkyy oma kädenjälkesi ja jotka erottuvat positiivisella tavalla muista. Muista hyvä valaistus ja leikittele erilaisilla kuvakulmilla. Opettele myös kuvankäsittelyä.
Onko sinulla riittävästi aikaa blogin pitämiselle?
Ammattimaista otetta tavoittelevan blogin pitäminen vie yllättävän paljon aikaa. Koska alkuvaiheessa blogi ei juurikaan tuota mitään, tulee sinun käydä blogin pitämisen lisäksi tavallisissa töissä. Mieti siis jääkö sinulle riittävästi aikaa blogipostausten suunnittelulle, postausten kirjoittamiselle, laadukkaiden kuvien ottamiselle, mahdollisten yhteistyökuvioiden sopimiselle, oikoluvulle, blogin somekanavien ylläpidolle sekä lukijoiden kommentteihin vastaamiselle. Ajan riittävyyden lisäksi kannattaa miettiä myös oman sinnikkyyden riittävyyttä, sillä tällä alalla menestykseen ei nousta yhdessä yössä, vaan esille nouseminen vaatii tavallisesti pitkää ja sinnikästä itsensä esille tuomista.
Kestätkö saamasi kritiikin?
Bloggaajan on syytä tiedostaa, etteivät kaikki lukijat suinkaan suhtaudu postauksiin tai edes itse bloggaajaan ihastusta uhkuen, vaan bloggaaja saattaa saada runsastakin kritiikkiä, joka voi olla erittäin ilkeää ja kolahtaa arkoihin kohtiin. Mieti siis etukäteen, kestätkö tällaista kritiikkiä, vai uhkaako se tunkeutua jopa yöuniisi ja aiheuttaa kohtuutonta stressiä. Alusta lähtien on myös hyvä miettiä, mihin vetää oman yksityisyytensä rajat eli kuinka paljon omasta henkilökohtaisesta elämästä on valmis blogissa kertomaan. Anonyymien blogien aika on ohi, mutta jonkinlainen rajanveto on tässä kohtaa kuitenkin tarpeen.